tiistai 10. marraskuuta 2009

Kampaamoetiikan alkeet

Nyt siirryn koulusta todella vaikeisiin eettisiin ydinkysymyksiin. Saako kampaajalle valehdella? Olen joutunut taas kampaajaloukkuun. Tarvitsin kerran äkillisesti kampaajaa ja astuin pahaa aavistamatta kampaamoon, joka toteuttaa Vidal Sassoon ideologiaa. Reipas miespuolinen kampaaja laittoi hiukseni ja samalla ehdotti uuden ajan varaamista. Niinpä lamppaan siellä lähes kerran kuussa, mies sutii päähän väriä, lipsauttaa saksilla pari kertaa ja laskuttaa 110 e. Tänään vihjailin, ettei minulla ole moiseen varaa. Valitsimme värin, jolla pärjää ehkä parikin kuukautta. Mies puhuu aina samalla mitä seuraavalla kerralla tehdään ja anoo kiitoksia työstään.
-Tykkääthän ihan oikeesti?
Lähtiessä hän ehdotti taas uuden ajan varaamista. Sanoin meneväni koko loppuvuodeksi Jyväskylään, mikä ei ole ihan totuus. Mies sanoi, että saan ajan milloin vaan kunhan soitan, perjantai-ilta käy ja lauantaikin. Juippi sitäpaitsi jo tunnistaa minut kaupungilla. Täytyy kyllä myöntää, että hiukset ovat ihan kivat.

1 kommentti:

Niina kirjoitti...

Mun kampaajani kysyy joka kerta, että ostanko jotain. En todellakaan osta yli 50 € sampoota tai hoitoainetta.