perjantai 27. marraskuuta 2009

Poltergeist

Olen joutunut tekemisiin poltergeist-ilmiön kanssa. Kysessä on kummittelu, elottomien esineiden siirtely, tarkistin Wikipediasta. Kosketukseni tuohon ilmiöön on aiemmin ollut vähäistä, en nimittäin uskalla katsoa elokuvia, jotka kertovat yliluonnollisista ilmiöistä, ne eivät sovi minulle.

Olen asustanut tämän viikon yksikseni ystävättären isossa omakotitalossa. Hän on aurinkolomalla tyttärensä kanssa. Olen varma, että asuntoon tullessani maanantai-iltana keittiön pöydällä oli puoliksi syöty karkkipussi. Pystyin hillitsemään itseni kahtena iltana. Keskiviikkona sitä ei enää näkynyt ja telkkarin kaukosäätimet olivat mielestäni eri asennossa kuin mihin olin ne edellisenä iltana jättänyt. Olin varma, että ystävättäreni miesystävä oli käynyt talossa. Eilen hän soitti minulle ja pyysi jättämään avaimen tiettyyn piilopaikkaan. Hän ei ollut käynyt asunnossa, eikä tiennyt ylimääräisistä avaimista.

Kyseessä on selvä poltergeist-ilmiö. Seuraavaksi alan epäillä, että minuun on sikainfluenssarokotuksen yhteydessä asennettu siru, jolla minua ohjaillaan.

1 kommentti:

exme kirjoitti...

Kuulin joskus poltergeistin vastakohdasta, hengestä joka siivoilee paikkoja. En muista sen nimeä, mutta semmoisen uhriksi olisi kiva joutua.