perjantai 12. marraskuuta 2010

Kotomaani töykeä ja pimeä Suomi


Kotomaani on töykeä pimeä Suomi. Keksin uuden merkityksen termille nousuhumala: Lentämistä pelkäävän ennen lentoa hankittu hiprakka, joka saa onnettoman lentopelkoisen vaikuttamaan jotakuinkin normaalilta kansalaiselta. Pelkään koneen nousukiitoa.

5.11.

Lufthansan lento Franfurt-Atlanta. Yhdysvaltain viranomaiset ovat antaneet uuden ohjeen:koneessa ei saa seisoskella eikä parveilla ryhmissä. Ei siis parveilla.

Nukuin yön lentokenttähotellissa. Heräsin säpsähtäen ja näin unen ja valveen rajamailla kaksi kerälle kietoutunutta pyörivää siiliä. Kammottava kokemus, laitoin äkkiä valot ja siilit katosivat. En ole koskaan kokenut moista ja toivottavasti en koe. En uskaltaisi käyttää huumeita, pelkäisin näkeväni siilit uudestaan.

6.11.

Yhdysvaltoihin on aina ilo saapua, tunnet itsesi tervetulleeksi.

"What is purpose of your travel?"

"Put four fingers of your right hand there", minulta otetaan sormenjäljet ja pärstäni valokuvataan.

Atlantassa otamme matkalaukkumme hihnalta ja kuljetamme toiselle hihnalle. Siirrymme junalla toiseen terminaaliin, jossa pakaasimme taas kulkevat uudella hihnalla. Otamme siis taas matkalaukkumme hihnalta pyörimästä. Päästäksemme toiseen terminaaliin ja ulos on taas käytävä läpi turvatarkastus, heitettävä kengät jalasta ja mentävä metallinpaljastimen läpi. Kaikki tämä tapahtuu kahden lennon jälkeen, joista toinen kesti kymmenen tuntia. Olo ei ole erityisen raikas ja virkeä. Mitähän he arvelevat meidän maahan tuovan.

Hampaaton akromegaalikon näköinen puhelias kuski vie meidät hotellille. Käyn suihkussa kun ensin saan kummallisen virityksen toimimaan. Pään kastelua joutuu varomaan, käsisuihkua ei ole. Käymme syömässä, pyörittelen hetken salaattia lautasella ja menen nukkumaan.

6.11.

Atlantan vaikutuspiirissä asuu viisi miljoonaa ihmistä, keskustassa sitä on vaikea nähdä. Tampere on eläväisempi kaupunki. Miksi kukaan keskustassa liikkuisikaan, siellä on hotelleja, toimistoja, muutama ravintola, mutta ei vaikkapa ruokakauppaa tai elokuvateattereita. Käymme maailman suurimmassa akvaariossa, joka on jotenkin huvipuistotyylinen. Kalat ovat kyllä upeita. Kaksi suurta valkoista valasta pienehkössä altaassa näyttävät jotenkin surullisilta.

7.11.

Nuokun aamusta iltaan luennolla. Aikaero tekee tehtävänsä. En luultavammin tule muistamaan luennoista mitään.

Kongressikeskuksen vieressä ovat CNN:n uutisstudiot, maksamalla 13 dollaria pääseen ohjatulle kierrokselle, joka on kovin amerikkalainen. Melkoinen vaikutusvalta tuolla puljulla on. Kierroksella korostetaan pienten inhimillisten tarinoiden merkitystä, niitä saa uutisista täällä kuullakin.

Joka puolella mainostetaan Conanin uutta showta.

8.11.

Luennot alkavat aamuisin 7.15. Ei ongelmaa, ponkaisen ylös petistä virkeänä klo 5.

Syömme illalla pilvenpiirtäjän huipulla sijaitsevassa ravintolassa. Maisemat ovat melko kivat. Otan noin sata kuvaa. A. opettaa kamerani säätöjä. Ihmettelen, mitä sillä pystyykään tekemään.

Matkalla hotelliin oikaisemme puiston halki. Pirkuleen amerikkalaiset ovat sulkeneet portin. Sehän ei meitä estä, kiipeämme rauta-aidan yli. Jään leninkeineni keikkumaan aidan päälle, A. kiskoo minua alas. Perässämme tulevat kaksi panamalaista kongressivierasta, jotka ottavat mallia suomalaisista ja kipuavat myös aidan yli. Hississä toinen miehistä sanoo

"I saw your underware"

8.11.

Iltaluento illallisineen. Nukuttaa niin, että pelkään putoavani lattialle ja aiheuttavani skandaalin.

9.11.

Käyn M:n kanssa mall:ssa. Sinne pääsee metrolla. Metroverkko on vähäinen asukasmäärä huomioonottaen. Joillakin teilä näyttää olevan 12 kaistaa.

"My name is Susan. What is your name?" kysyy myyjä kun menen sovituskoppiin.

"Heidi tai Haidi is everything fine?" hän huutelee oven läpi.

Ostan lenkkarit, joilla saa timmin vartalon. Pakarani ovat pian niin pinkeät, että en voi istua kovalla tuolilla vaan tarvitsen sellaisen puhallettavan renkaan, joita juuri alateitse synnyttäneet käyttävät pehmikkeenä.

Atlantalaiset Hawksit häviävät koripallopelin Buckseille. Hallissa minulta kysytään ID card kun ostan olutta. Kylteissä kerrotaan, että sitä kysellään kaikilta, joista ei voida olla varmoja, että he ovat yli 30-vuotiaita.

11.11.

Takaisinkin on lennettävä, ei auta. Koneen vessat ovat alakerroksessa. Melkein unohtaa, että on taivaalla kiitävässä metallilieriössä. Osa porukasta on saanut lentoyhtiöltä tekstitiviestin, jossa muistutetaan, ettei printterin värikasetteja saa kuljettaa koneessa edes koneen ruumassa. Minä kun olisin niin halunnut tuoda niitä matkalaukullisen.

12.11

Frakfurtin lentokentällä on keskityttävä täysillä siihen, että omaisuus kulkee mukana, tarkistan boarding ajan kymmeneen kertaan. Aivot eivät toimi unen puutteen vuoksi.

Vihdoin töykeä, pimeä, sateinen kotomaa. Puhuin muutaman päivän aikana useamman vieraan henkilön kanssa kuin Tampereella kolmeen vuoteen. Toisaalta Tampereella saa olla hiljaa. Rouva Palin näyttäytyi tiheästi telkkarissa. Hinkuaa ilmeisesti presidentiksi. Palvelu oli yliystävällistä, tosin monen ansiot taitavat olla siitä kiinni.

6 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

WELCOME BACK, honey!

Lasse kirjoitti...

Akromegalia. Taas olen viisaampi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Thank you darling! Sanotaan hunajaisella äänellä ja hymyillään niin, että poskihampaat näkyvät. USA:ssa jo pikkulapset osaavat poseerata kuvissa siihen tyyliin. Niin se kirjoitetaan siis akromegalia eikä agromegalia, joka tuo mieleen maatalouden.Korjasin virheen.

Kaisa kirjoitti...

Mutta ON niillä siellä myös agromegalia.

Lasse kirjoitti...

Oho, en mä edes huomannut tuota typoasi, eli ei ollut tarkoitus korjata, vaan aidosti opin uuden sanan!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En arvellutkaan niin.Korjasin kuitenkin. Kiitos.