Minulla ei ole mitään sanottavaa. Normaali ihminen olisi tässä tapauksessa hiljaa, en minä.
Tein tänään valmiiksi keskiviikon esitelmän. Ajoin sen tekoa varten pyörällä työpaikalleni, sillä tarvitsen virikkeettömän työtilan saadakseni jotain aikaiseksi. Tein tunnin verran töitä, etsin lähinnä sopivaa kuvitusta esitelmääni. Ihminen on mestari keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja. Minusta esitelmän kuvitukseksi kävi hienosti Esherin grafiikka, joka on niin matemaattista. Aiheeni on niinkin kiehtova kuin erään sairauden uudet klassifikaatiokriteerit. Etteivät kuuntelijat putoile silkkaa kyllästymistä tuoleiltaan oli pakko keksiä jotain. Tunnin työskenneltyäni päätin lähteä kahville, mutta olin unohtanut kukkaroni. Muistelin, että työtakkini taskussa olisi rahaa, niinpä haahuilin pitkin pimeitä käytäviä pukukopille. Taskun pohjalta löytyi 2.40. Jostain syystä en enää päässyt takaisin ovista, joista olin kulkenut, joten jouduin kiertämänn ulkokautta. Minua suoraan sanoen ketutti. Rahat riittivät pieneen kahviin ja kuivaan riisipiirakkaan. Olin haaveillut jostain muusta.
Eräs lääkefirma pyytää lehteensä pakinaa. Maksaisivat tietysti ihan mukavasti. En vielä tiedä myynkö sieluni.
Huomenna on lähellä residenssiäni Hämeenpuistossa jonkinlainen tapahtuma. Minusta puistokadun elävöittäminen on hieno asia. Runokappa Kattilassa on Penkola niminen juttu, josta voi ostaa tarjouskirjoja. Menen ainakin sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti