maanantai 29. marraskuuta 2010

Jättiläinen

Miltä tuntuisi jos yhtenä aamuna heräisin ja olisin pitkä. Säilytän huiveja, hanskoja ja hattuja eteisen kaapin ylähyllyllä. Minä raukka pätkä etsin aamulla lämmikettä itselleni. En näe kunnolla ylähyllylle ja etsiessäni vaatteitani pudottelen ne eteisen lattialle ja kiroilen. Asunnossani on jossain vaiheessa asunut jättiläinen. Aikoinaan komensin mieheni ottamaan astioita ylähyllyiltä, sittemmin poikaani, nyt olen ostanut tikkaat. Tapailin aikoinaan radiomastomiestä (hän oli kerran pudonnut radiomastosta ja murtanut selkärankansa), joka oli 195 cm pitkä. Hänet erotti heti väkijoukosta. Minäkin sain pienen osan pitkän henkilön karismaa. Saisinpa edes yhden päivän olla pitkä ja katsoa muita alaspäin. Minusta se olisi oikeus ja kohtuus.

Ei kommentteja: