Kerttu läksyttää taitamattomasta alkoholin käytöstä

Kunnioitettu emäntä,

Noustiinhan sieltä vihdoin. Ei tuntunut mukavalta raapia kynnet verillä makuukammarisi ovea. Enhän voinut tietää olitko enää elossakaan. Vaapuin siinä rajoilla, että kannattaako jatkaa raapimista vai soittaa hätänumeroon. Sängystä  kavuttuasi näpsäytit päälle Selenan, josta  kuuluu lähinnä rahinaa, jonka seasta saattaa tavoittaa klassisen musiikin tahteja. Minulla on absoluuttinen sävelkorva ja sitä juilii tuo sekava äänimaailma pahasti. Osta uudet patterit. Miksi muuten enää käytät patterilla laulavaa vanhaa matkaradiota, olisihan täällä stereot ja pelit.

Juhliminen ei sovi sinulle.  Jos tuossa iässä ei ymmärrä, että alkoholista tulee humalaan, niin ei sitä tule koskaan käsittämään. Huomasinhan minä, että eilen räydyit morkkiksessa. Ei tarvitse olla kummoinen psykologi: katsoit televisiosta Kiinteistö kuningatar Kaisaa. Järkyttävä nainen, päätäni alkoi särkeä. Huippustailaaja Lohman oli sisustanut iskelmätähden asunnon niin mauttomaksi, että olen melkein kiitollinen, että saan asua residenssissäni. Olet tehnyt asunnostani oikein sievän.

Nyt sinun olisi syytä tehdä kriittistä arviota itsestäsi, eli ns. katsoa peiliin. Näky ei ole kaunis. Lähde lenkille. Tänään museoihin pääsee ilmaiseksi. Lenin museossa on Rosa Liksomin römpettä, mene sinne muistelemaan  onnellisia ja jämäköitä neuvostoaikoja.

Kiitos aamiaisesta. Tällä taas jaksaa. Taidan vähän levähtää, alkoi syöminen ramasta. Älä paukauta ulko-ovea kun menet.

Ystävällisesti,
Kerttu


P.S. Kuvassa ei ole emännän Selena.

Yhtä juhlaa

Vietimme eilen klinikkamme vuotuisia juhlia. Olen juhlinut nyt niin paljon, ettei ihan heti tarvitse. Voin hiljalleen asettua seesteiseen keski-ikäiseen eloon.Apulaislääkärinä kummastelin viisikymppistä kollegaa, joka jaksoi riekkua meidän nuorten mukana kapakoissa. Nyt olen se vanha juhlija.

Keskustelimme eilen kanta-arkistosta, jonne on tarkoitus säilöä suomalaisten sairauskertomukset. Eräs miespuoleinen työkaveri kertoi lukeneensa omia papereitaan, joihin oli präntätty, terve vauva, hikiset jalat. Toinen sanoi perehtyneensä omiin kertomuksiinsa, joissa hänen mainittiin olevan virkaäidin hintelä tytär.

Taidan palata elävien kirjoihin. Menen suihkuun, kaupungillekin on raahauduttava, sillä kaapista ei löydy mitään syötäväksi kelpaavaa. Teidänkin on mukava tietää, että kyllä se elossa on. Miettii mitä kirjoittaa, sitten myöhemmin.

Nyt se lähti

Kaksi vuotta olen vääntänyt lääketieteellistä artikkelia. Tillotin pari täyttä päivää aamusta iltaan röntgenkuvia eläkkeellä olevan laihankuivakan mieskollegan kanssa. Istuimme yhdessä lounaalla ja kuuntelin pää kallellaan hänen jaaritteluaan. Kävin kolmesti statistikon luona, laskin, luin artikkeleita, pengoin potilaspapereita ikkunattomassa arkistokopperossa. Tuskailin englannin kielen kimpussa, onneksi mukana on ollut minua viisaampia, sillä tämä on ryhmätyötä.

Lähetimme käsikirjoituksen toiveekkaasti alamme ykköslehteen. Hämmästyksekseni he olivat kiinnostuneita jutusta. Jutun oli arvioinut kolme asiantuntijaa, jotka lähettivät nipun järkeviä ja järjettömiä kysymyksiä, joihin olen viikkotolkulla vastaillut minkä olen kyennyt, ainakin stressannut, silloinkin kun en ole vastannut. Pyysin lisäaikaa, joka päättyy huomenna. Tänään vielä lyhensin tekstiä noin tuhannella sanalla (paras osuus, minä nimittäin jo vihaan koko tekelettä). Korjaukset, vastaukset vertaisarvioijille ja kirjeen päätoimittajalle suihkaisin äsken sähköisen järjestelmän kautta.

Nyt pelkään, että juttu tuppaa takaisin jostain akkunanraosta. Alan tilkitä ikkunoita ja ilmanvaihtokanavia, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ai niin, rikastuuko tällä? Ei. Tuleeko tästä onnelliseksi. Ei. Saavuttaako kuolematttomuuden? Ei. Juttuja tulee ja menee. Ei niitä kukaan kohta muista.

Polkupyörät

Korjaan artikkelia...

Talossani ei ole pyörävajaa. Pihalla lojuu kymmenittäin polkupyöriä. Hiljattain käskettiin merkitä pyörä lapulla, johon tuli kirjoittaa asunnon numero. Merkitsemättömät  kulkuvälineet uhattiin viedä kaatopaikalle. Polkupyörissä tapahtui tämän karsinnan jäljiltä tuskin havaittava väheneminen. Niinpä taloyhtiö ryhtyi tiukempiin toimiin. Eilen avasin kirjekuoren, josta löytyi kaksi tarraa. Tarrat tulee liimata polkuryörään/riin. Tarraan käskettiin kirjoittaa asunnon numero ja puhelinnumero. Kiva ajella pitkin poikin kapunkia puhelinnumero pyörän runkoon kirjailtuna.

Polkupyörien merkitsemisvelvollisuus tultaneen toistamaan niin kauan, että lopulta niistä päästään kokonaan. Ainahan joltain jää kirje huomaamatta. Enää ei uskalla matkustaa, sillä sen jälkeen ei ole enää kulkuneuvoa, jolla siirtyä poloisten hämäläisten sairauksia hoitamaan.

Ei auta. Jatkan juttuni korjaamista. Huomenna on laitettava p-ka eteenpäin. Sen verran on sen sähköisen artikkelinlähetysjärjestelmän käytöstä kokemusta, että kaikki suomalaiset kirosanat tulee syydettyä läppärille. Viaton luontokappale Kerttu joutuu tahtomattaan kirousryöpyn saastuttamaksi.

P.S. Kuvassa on rakas talvipolkupyöräni anarkistisesti kieltotaulun eteen pysäköitynä.  

Kirjoitin postikorttiin

Kirjoitan ihan pikaisesti, ennen kuin alan pitää Kertulle huomista esitelmää. Karkasin päivystyksestä kuuden jälkeen. Siihen asti toimin mielestäni erinomaisen tehokkaasti. Yhden potilaan tutkimisen aloitin jo siinä vaiheessa kun häntä vasta kärrättiin paikoilleen. Sanoin "Et pääse valittamaan, että hoito olisi hidasta!" Potilas myönsi, ettei moisesta seikasta pääse tällä kertaa ainakaan minua moittimaan.

Hoo Moilanen muistelee kommentissaan aikaa, jolloin kirjoitettiin kirjeitä. Mummon kirjeistä löytyi aina seteli. Koska olin materialisti, arvostin tuota kuoren sisältöä eniten. Olin pieni koululainen ja ainaisessa rahapulassa. Kirjeiden sisällön tiesi lukemattakin: "Mitä kuuluu?" " Miten koulussa on mennyt?" " Muista olla kiltti!".

Koulussa jaettiin kirjeenvaihokavereiden nimiä ja osoitteita. Kirjeenvaihdolla saattoi kehittää kielitaitoa. Valitsin kirjeenvaihtokaverin Gotlannista. Aloitin kaikki lauseet "Jag tänkar..." Niin ei kuulemma kuulunut tehdä. Gotlantilainen asui maatilalla, jossa kasvatettiin hevosia.

Ranskalaisen pojan nimi oli Jean Pierre Robert tai jotain sinnepäin. Kirjoitin paksun kirjeen lehtileikkeineen. Kirje palasi avattuna. Mikä nöyryytys. Joku sanoi, että nimi oli kosmetiikkamerkki. Minua oli petetty!

Lähettelin armeijaa käyvälle poikaystävälle kirjeitä ja kortteja. Ne olivat siellä jonkilainen statussymboli.

T vietti kuukauden Intiassa ja Sri Lankassa, hänelle kirjoittelin poste restanteen. Nuori mies palasi kotiin pitkätukkaisena ja partaisena. Tuliaismangopurkit ja teepaketit oli ystävällisesti avattu tullissa.

Nyt on aloitettava esitelmän viilaus, vaikka teidän kanssanne mieluummin aikaa viettäisin, ketä lienettekin. On muuten terveellistä selata seuraavaa ja seuraavaa blogia ja miettiä mitä järkeä tässä on.

Nyt on paremmin

Murehtiminen on erinomaista valmistautumista tulevaan (huomiseen päivystykseen).

Vanhustenhuollon puutteista on tullut suosittu aihe poliitikkojen keskuudessa, vaikka hetken näytti, että nuorten syrjäytyminen ohittaisi kestohittiaiheen. Meillä on työssä pari sairaanhoitajaa, jotka ovat toimineet ja joista yksi edellleen hengenpitimikseen työskentelee tavallisen päivätyönsä lisäksi vanhuksia hoitavassa laitoksessa. Hän on sitä mieltä, että vanhuksia kohdellaan siellä hyvin. Osalla vanhuksia on virstanpidätysvaikeuksia ja siksi heille on puettu vaipat. Nämä vaipat ovat kuulemma niin pintakuivia, ettei niitä tarvitse yhtenään vaihtaa. Telkkarimainoksissa näemme söpöjä pilttejä juoksentemassa kätevissa vaipoissaan, vanhusten vaippoja ei mainosteta, mutta ne ovat kuulemma yhtä erinomaisia.

Aamulehti ryhtyi positiiviseksi ja listasi 40 asiaa, jotka ovat nykyään paremmin   kuin ennen. Yritin kehittää positiivista syksymieltä tekemällä saman:

1. Nykyään presidentit vaihtuvat.
2. Harvoin tarvitsee enää vaihtaa valuuttaa ja yrittää tuhlata matkakassan rippeitä johonkin tarpeettomaan. Enää ei edes tarvitse ostaa ulkomailta mitään, sillä joka maassa on samat Henkka Maukat ja Ikeat.
3. Liha on pilkottu sieviksi paloiksi, joista ei arvaa, että kyseessä on joskus ollut söpö eläin.
4. Enää ei tarvitse odottaa kotona viikkokausia käsi puhelimen luurilla, että joku soittaa ja pyytää treffeille. Treffipuhelinpäivystyksen voi pystyttää mihin vaan. Sitäpaitsi kukaan ei enää edes soita.
5. Radio-ohjelma ei lopu puolilta öin, eikä se pääty Maamme-lauluun.
6. Televisioon on tullut värit. Kanavia voi vaihtaa sohvalta käsin. Aiemmin kanavia ei tosin ollut juuri vaihdettavaksi asti.
7. Villapaidoissa ei ole olkatoppauksia.
8. On keksitty stretch kankaat, joka on viime vuosikymmenten hienoin innovaatio.

En jaksa enää enempää. On pimeää, kylmää, huomenna on päivystys ja positiivisuus on kaiken kaikkiaan yliarvostettua.

Elokuvassa

Joka päivä orkideasta tipahtaa yksi kukka, päivä päivältä se näyttää karummalta kunnes taas  uudet silmut työntyvät kiemuraisista kukkavanoista. Nyt käppyräistä kasvia koristaa enää kuusi eksoottista kukkaa.

Eilinen aamu ei ollut hääppöinen. Tänään korvasin kaiken itselleni keittämällä kahvia mutteripannulla, vaahdotin kahvin kanssa kuumaa maitoa, valmistin luomukaurapuuroa, jonka päälle ripottelin mustikoita, paistoin kananmunankin. Sain syödä aamiaisen rauhassa, eikä kukaan rynnännyt kotiini pyssy ojossa, vaikka sitä eilisen elokuvakokemuksen perusteella suorastaan odotin. Ilma ei tänään houkuttele ulkoiluun. Lähden silti, sillä löysin lenkkitakin pohjalta kymmenen euroa, joten pääsen kahville (pankkikortti jäi perjantaina työtakin taskuun).

Kävin katsomassa Puhdistuksen. Ehkä ei olisi pitänyt. Tuli paha olo, jouduin sulkemaan silmäni monta kertaa, sillä elokuva oli hyvin väkivaltainen. Mieleen muistui Moodyssonin Lilja 4-ever, jossa kuvattiin Neuvostoliitosta Ruotsiin kuljtetettua tyttöä, joka pakotettiin prostituutioon. Elokuvasta toipuminen vei aikansa. Elokuvassa ei muistaakseni ollut silmitöntä väkivaltaa, mieleeni ovat painuneet Liljaa naivan pulskan keski-ikäisen ruotsalaismiehen ihraiset kasvot. Elokuva päättyy Ramsteinin musiikkiin, joka tuntui jotenkin vapauttavalta. Puhdistus loppuu nuhruiseen vapauteen kuraisella tiellä keskellä ei mitään. Elokuvassa hypitään aikakaudesta toiseen ihan kuten kirjassakin. En osaa sanoa olisiko tarinaa ollut vaikea seurata, jos ei olisi lukenut romaania. Mietin Aliiden epätoivoista rakkautta Hansiin. Voiko sellainen olla mahdollista? Ehkäpä suurin rakkaus on toteutumaton rakkaus. Elokuvan näyttelijätyö oli hienoa. Käväisimme kahvilassa elokuvan jälkeen. Puhe harhaili kaikessa surullisessa. Lopulta päädyimme harhailussamme siihen, että omassa elokuvassamme on ollut aika helppoa elää.

Kaunis

Olen ollut nykyisessä työpaikassani niin kauan, että tunnistan työkaverit heidän askelistaan. Hoitajani askeleet ovat touhottavat ja laahaavat. Istuin työpöytäni ääressä ja kuuntelin hänen tuloaan. Askeleet pysähtyivät oveni taakse. Odotin oven avautumista pitkän tovin. Lopulta hän astu sisäään. Hän oli kuunnellut oven läpi, oliko minulla sanelu kesken, minä taas keskeytin saneluni ja odotin, että hän astuisi huoneeseen.

Olimme eilen M:n kanssa hienossa vaatemyymälässä, joka sijaitsee Kehräsaaressa. Liikkeellä ei ole näyteikkunaa. M on kanta-asiakas, joten hän sai kutsun tilaisuuteen, jossa asiakkaat juotettiin kuohuviinillä hiprakkaan, jotta he ostaisivat kauniita ja kalliita vermeitä. Minä ostin 60-luvun tyylisen minimekon ja lyhyen untuvatakin. Unohdin pankkikortin kotiin, ei haitannut, sain tilinumeron, johon saan humalassa ostamani vaatteet maksaa..

Kävimme M:n kanssa vielä viinilasillisilla (liian monilla). Viereisessä pöydässä istui mies, joka sanoi minua kauniiksi.

Luonnonoikku

Olen niin väsynyt, etten jaksa kirjoittaa ja täten raapustan sen teille tiedoksi. V on luvannut tarkistaa,olenko hengissä, jollen kirjoita blogiini. Ei tarvitse huolehtia, iskussa ollaan ainakin toistaiseksi.

Olin T:n kanssa samassa kokouksessa (T oli väitöskirjaohjaajani). T on lähdössä huomenna varhain Saksaan ja suunnitteli yöpyvänsä jossain lentokenttähotellissa. Minusta siinä ei ollut mitään järkeä, joten pyynnöstäni  T asettui nukkumaan vielashuoneeseeni. T ei aiemmin juuri unta tarvinnut, nyt hänestä on tullut hieman inhimillisempi. T:n kilpirauhasarvot on tarkistettu moneen kertaan ja ne ovat hämmästyttävää kyllä olleet viitearvojen puitteissa. T ei syö (no hieman suklaarusinoita, juustoa ja perunaa, mutta todella vähän). Juomaksi hän nauttii persikkateetä. T kuluttaa naurettavan vähän suhteessa tuottoon.

Häpeä

Liikennevälineissä on loistava tehdä kirjallisia työtehtäviä. Tekisin mielelläni työmatkalla töitä, mutta artikkelin korjaaminen tuntuu liian vaativalta hommalta pyöräillessä. Olen viime aikoina kuunnellut musiikkiohjelmia Ylen Arenalta polkiessani yhtä ja samaa puuduttavan tylsää reittiä . Koska lopulta kuitenkin joudun auton yliajamaksi, niin haluan kokea tuon kohtalon musiikin pauhatessa. Välillä olisi kuitenkin mukava kuunnella äänikirjoja. Latasin niitä aiemmin MP3-soittimelleni. Käytin tuohon toimeen ohjelmaa nimeltä Creative Centrale. Nyt Läppärini ilmoittaa ohjelman lakanneen toimimasta. Yritin ladata uuden ohjelman: sama viheliäinen ilmoitus. Näytölle ilmaantuu teksti: Windows tarkistaa onko ongelmaan ratkaisua. Onko joku joskus nähnyt sen löytävän jonkun ratkaisun?

Eilen katsoin pätkän ohjelmaa, jossa käsiteltiin häpeää. Häpeä on minulle läheinen aihe. Asiaa pohti kolme pappia, yksi kirjailiaja ja joukko muita, joita en nyt tarkemmin muista. Vaikka en kuulu kirkkoon, niin älykkäimpien teologien pohdintaa on hyvin miellyttävää seurata. Verrattuna muuuhun sivistyneistöön teologit eivät yleensä ole kyynikoita. Häpeä on itseasiassa vahva liikkeellepaneva voima. Välttääkseni huomenna häpeän, on minun pakko vielä valmistella esitystäni erästä kokousta varten. Toisaalta häpeän pelko saattaa lätistää esitykseni tylsäksi. Pelkään tylsyyttä kenties vielä enemmän kuin häpeää.

Rakastan kirjastoja

Lapsena kirjasto oli juhlava paikka. Tiskin takaa kurkkivat ankaran näköiset kirjastotädit. He valvoivat, etteivät lapset eksyneet aikuisten osastolle. Kirjan takakannen sisäpuolelle oli liimattu paperinen tasku, jossa säilytettiin korttia, johon lainaukset merkittiin. Kirjastokorttiin iskettiin vuosittain uusi leima. Leiman sai, jos kaikki sakot oli maksettu. Kirjastossa piti pitää suu supussa. Siellä tuoksui kirjoilta.

Pidän kuitenkin enemmän nykyisestä arkipäiväistyneestä kirjastosta erilaisine tapahtumineen. Metsoon on rakennettu nurkkaus, jossa voi istuskella lueskelemassa lehtiä, melkein kuin istuisi jonkun kotona. Nurkkaukseen on sijoitettu pallotuoli, jonka sisälle voi piiloutua. Kirjastosalin pöydissä istuskelee ihmisiä läppäreineen. Enää ei tarvitse olla hiljaa, paitsi lukusalissa ja tietokonehuoneessa. Sielläkin mies keskustelee itsensä kanssa. Hän käyttää puheessaan paljon kirosanoja ja erilaisia kansanomaisia sukupuolielinten nimiä. Tuon toisen kovasti soimatun osapuolen puhe ei meille muille kuulu.

Kirjastossa voi lukea mm. sellaisia aikakausilehtiä kuin Akvaariomaailma, Elonkehä, Erityiskasvatus, Herätkää, Hiihto, Hyvä puhtaus, Karjalan heimo, Kissafani, Koneviesti, Lutukka, Onnen airut,Paimen, Puuvene, Suomen siipikarja, Tukijalka, Virittäjä ja Ystävä. Kirjastossa on aina tarkistettava hylly, johon on sijoitettu samana päivänä palautetut kirjat.

Istuin taas kerran kirjastolla pari tuntia korjaamassa artikkeliani. Katseeni kiersi haikeana pitkin hyllyjä. Jos saan sen rupusen artikkelin korjattua määräaikaan mennessä (olen jo anonut kertaalleen lisäaikaa) ja läpi siihen viheliäiseen lehteen huudan hurraata Keskustorilla ja tarjoan kaikille halukkaille kuohuviiniä.

Rakastan kirjastoa. Kirjaston kanssa on helppo muodostaa kestävä parisuhde.

Ekspressionistiset kissat ja Kerttu

Woody Allenin elokuvan nimi olikin To Rome with love. Rakastuin taas Roomaan niin, että ostin sinne lennot. Lähden matkaan luokkakaverini L:n kanssa. Aiomme vuokrata sieltä kämpän viikoksi. Haaveissani istun aamukahvilla parvekkeella, en ole kylläkään tarkastanut joulukuisia roomalaisia lämpötiloja.

Kävin eilen Sara Hildenin taidemuseossa, saksalaisten ekspressionistien näyttelyssä. Opin, että Arnold Schönberg oli myös taidemaalari (tosin vain parin vuoden ajan). Luulin, että mies "vain" sävelsi vaikeatajuista musiikkia. Eräs näyttelyn taiteilijoista oli vaihtanut sotilaan uran maalaamiseen, toinen lakimiehen. Aloin unelmoida monilahjakkaan taiteilijan elämästä. Ikävä kyllä tyhmempikin huomaisi lahjattomuuteni säveltämisessä, joten voisin kokeilla kirjoittamista ja maalaamista. Olen aina haaveillut olevani monilahjakas, enkä monilahjaton.

Yllä näette ekspressionistisia kissoja ja alla Kertun, jonka syyttävä katse porautuu minuun. Olen pukenut neitoselle valjaat ja vienyt vaaralliseen mökkiympäristöön ja kaiken lisäksi ääriuskaliaasti mökin terassille, josta Kerttu oitis pyrki takaisin sisätiloihin.  Mökissä Kerttu löysi elämänsä täyttymyksen kärpästen jahtaajana.
 

Seuraelämää

Vietin eilen vilkasta seuraelämää ja kommunikoin kanssaihmisteni kanssa. Kävin elokuvissa ja sanoin: "Yksi elokuvalippu." Niagaran tiskillä seisova nainen vastasi "8.50". Tuli testattua ja havaittua, että puhe-elimeni toimivat. Elokuvan jälkeen päätin ryhtyä hillittömäksi ja käväisin Paapan kapakassa. Jatkoin loputonta pölötystäni ja sanoin "16 cl valkoviiniä" nainen baaritiskin takaa joutui kahdesti huutamaan metelin yli  "6 euroa". Seisoskelin pitäen huolellisesti kiinni valkoviinilasin jalasta ja kuuntelin bändiä.  Minusta on noloa käydä baarissa yksin. Kookas mies ohitti minut ja sanoi "Näin ison ihmisen on vähän katsottava mihin astuu". Juotuani viinilasillisen astuin ulos, kaivoin käsilaukusta hanskat, vedin ne käsiini ja kävelin kotiin.

Näkemäni elokuva oli Woody Allenin hupsu rakkaudentunnustus Roomalle "I love Rome". Ei ole Woody enää ihan terävimmillään, mutta hauska oli elokuvaa katsoa ja sitäpaitsi minäkin rakastan Roomaa.

Radiossa haastatellaan Kai Niemistä. Siteeraan tässä häntä (ja rikon tekijänoikeuksia)

liika lukeminen
on haitaksi silmille, ne
alkavat nähdä tarkemmin
etenkin pimeässä, jollaiseksi
tämä maailma on
saostunut

(Kopioitu Kai niemisen valituista "Istun tässä ihmettelen")
  
Yhdessä Kai Niemisen runossa sanotaan viisaasti "Lakkaat olemasta kaiken keskellä ja alat olla". Samainen ohjelma. En ole vielä ihan tuohon valaistumisen asteeseen päässyt. Toisaalta olenko kaiken keskellä vai vain haluan olla kaiken keskellä, vaikken sitten olekaan. Taidan mennä suihkuun.

Punaiset pillerit

Nukuin erinomaiset yöunet, unen laatu ja määrä olivat huippuluokkaa. Se ei ole itsestäänselvyys, välillä nukun surkeasti. Stressi pyyhkäisee unet. On mnulla stressi nytkin, mutta elän pientä suvantovaihetta ennen myrskyn silmään ajautumista. Aiemmin hurrasin viikonloppuvapaata: lepäilyä, juhlimista, kahviloita, elokuvateattereita mukavien ihmisten tapaamista (sisältää lapseni). Nykyisin viikonloppu merkitsee mahdollisuutta tehdä töitä, joita muuten ei ehdi eikä jaksa. Kunhan saan silmäni kunnolla auki alan viilata kommentteja refereille. Huomenna teen ensi viikon esityksen. Olen päättänyt lisäksi ulkoilla ja käydä elokuvissa sekä lukea Jhumpa Lahirin Kaimaa.

Kävin eilen apteekissa. Olin kirjoittanut itselleni reseptin. Istuin odottamassa vuoroani. Vierelläni istui pulska vaalennettu rouva. Huonokuuloinen vanhus raahusti farmaseutin pakeille. Naisella oli kopio lääkärin tekstistä, muttei reseptiä. Lääkäri oli vaihtanut siniset tabletit punaisiksi. Nainen syytti itseään siitä, ettei ollut tarvittavaa lääkemääräystä vaatinut. Pulska rouva kääntyi minuun päin ja sanoi "lääkärin vika se on!". Nyökkäsin. Kovaääninen keskustelu sinisistä ja punaisista tableteista jatkui pitkään ja nuori farmaseutti kävi konsultoimassa kolleegaansa. Lopulta vanhus sai pillerinsä ilman reseptiä. Farmaseutti lupasi soittaa lääkärille heti maanantaina. Mummo voisi samana päivänä tulla noutamaan KELA-korvauksensa lääkkeestä, joka maksoi 10.30. Mietin siinä istuessani, pitäisikö minun jotenkin puuttua tilanteeseen ja tarjoutua reseptinkirjoittajaksi. Arvasinhan, että kyseessä olivat Marevan 3 mg tabletit (siniset), jotka oli vaihdettu 5 mg tableteiksi (punaiset). Vieressäni istuva nainen vielä jupisi "kyllä lääkärin kuuluisi se resepti kirjoittaa".

Kun potilailta kysyy lääkitystä saa seuraavanlaisia vastauksia "vaimo laittaa dosettiin, en tiedä", "eikös ne siellä teillä näy" (Ei näy! Emme näe terveyskeskuksen lääketietoja emmekä muutakaan), "sellainen valkoinen pyöreä pilleri". Huokaus.

Klinikkamme lääkäri väitteli eilen. Lähes kaikki lääkärit oli kutsuttu juhliin, ulkopuolelle oli jätetty vain meidät muualta tulleet. FB oli täynnä juhliin lähtevien hehkutusta. Minulla oli samanlainen olo kuin lapsena, kun kutsua synttäreille ei tullut (yleensä tuli). Ostin lohduksi itselleni sadetakin ja mekon. Regressiossani hotkin pussillisen lakuja ja melkein oksensin.

Kertun alakulo

Epäilen Kertun kärsivän masennuksesta. Kerttu nukkuu huolestuttavan  paljon (oire 1), mikä on tavallaan kannaltani siunaus, sillä se ehtii vähemmän riipiä huonekaluja. Valveillaoloajan se  tuijottaa sohvan selkämykseltä ikkunalautaa (oire 2). Kerrtu herää aamuyöstä (oire 3) ja alkaa naukua. Minulla on yksi korvatulppa (toinen on kadonnut sinne, minne kaikki korvatulpat häviävät). Tungen keltaisen pötkylän toiseen korvaani ja  toisen korvani painan tiukasti tyynyyn. Naukumisen volyymi saadaan näin kohtalaisen turvalliselle tasolle. Kun vihdoin nousen, lopettaa Kerttu älämälönsä ja käy kerälle sänkyni päälle ja nukahtaa.

Kerttu lainaa kirjastosta itsehoito-oppaita (yritystä toipua on) kuten "Mieli kuntoon kotikonstein",  "Tarot-kortit mielenterveyskuntoutujan apuna" tai "Horoskoopit ja mieli". Se alleviivailee niistä tärkeimpiä kohtia.

Jätin Beckin depressioasteikon Kertun täytettäväksi. Se palasteli kaavakkeen pieniksi osasiksi ja söi hyvällä ruokahalulla. Epäilen, ettei Kerttu pidä steriloiduille kissoille tarkoitetusta muonasta, jota hankin pari kiloa eläinkaupasta. Se ei kuulemma ole oikealla tavalla rapsakkaa. Ehkä kerttu suree lapsettomuuttaan, mene tiedä.  Pitäisi löytää Kertulle sopiva vertaisryhmä, jossa se voisi käydä läpi kipupisteitään.

Uralla

Soitin tänään potilaalle laboratoriotuloksista. Kello oli puoli viisi ja minua väsytti. En ollut itse määrännyt noita tutkimuksia. Kaikki vastaukset olivat normaaleja. Kysyin potilaalta jotakin, jonka jälkeen hän huusi korvaani v-mäisellä äänellä: "Jos edes joskus joku teistä viitsisi edes vähän lukea papereita! Mikä apulaislääkäri sinä taas olet?" Tiedän, ettei se ollut mitenkään henkilökohtaista, mutta en lähtenyt kotiin erityisen hyvällä mielellä. Pukuhuoneessa hoitaja sanoi, että he saavat useinkin kuulla marmatusta. Lääkärille ei uskalleta sanoa ihan päin naamaa, että haista p-ka. Onneksi ei.  Vain yksi potilas on minua lyönyt. Isku tuli todella yllättäen ja se sattui.  Siitä on jo vuosia. Ei muuten tullut mieleenkään valittaa asiasta kenellekään. Olin nuori ja ajattelin sen kuuluvan työnkuvaan. Lyöjä oli sitäpaitsi pieni hauras sängyssä makaava mummo. Yritin ehdottaa mummolle kotiin lähtöä, hän sattui kuitenkin olemaan asiasta eri mieltä.

Uralla edetessään saavuttaa lopulta tason, johon ei enää ole pätevä. Olen jo aikaa sitten mennyt tuon rajan yli. Jouduin pisteyttämään apuraha-anomuksia. Pisteyttäjiä taitaa olla kymmenen, joten en todennäköisesti saanut paljon vahinkoa aikaiseksi. Olen pyöritellyt paksua hakemusnippua keittiön pöydän ääressä, kahvilassa ja taas keittiön pöydän ääressä.  Olen alleviivaillut papereita. Tutkinut monta CV:tä. Jotkut kehuvat melkoisesti itseään (ei muuten auta yhtään). Toiset luettelevat harrastuksiaan. Ei ole olemassa mitään tiukkaa kriteeriä, johon tuo pisteytys perustuisi. Ei ole helppoa. Mitään ei tästä makseta. Tulee mieleen poliitikkojen päätökset, joita tehdään varmaan välillä aika vähäisin eväin. En uskalla edes ajatella. Eikä kannatakkaan.

Itsensä esimies

Ostin luomukaurahiutaleita. Olen huomenna päättänyt aloittaa päiväni terveellisellä luomukaurapuurolla. Kaurapuurokaudet toistuvat suunnilleen samalla frekvenssillä kuin kunnallisvaalikampanjat. Nyt on taas kaurapuuron aika. Avasin Pirkka-kaurahiutalepakkauksen valmiiksi, pahvilaatikon vieressä lepäilee kauha ja hellalla seisoo kattila valmiina tärkeään toimeensa. Katan pöytään vielä lautasen ja lusikan. Kaurapuuroaika voi taas kerran käynnistyä.

Olen osallistunut kahtena päivänä työpaikkani järjestämään esimieskoulutukseen. Minulla ei ole ainuttakaan alaista. Alan jatkossa johtaa itseäni uusin opein. Kehittelin sopivaa johtamisstrategiaa. Aion olla kaverijohtaja, itseni keulakuva ja esimerkkinä itselleni.  Valmistelin juuri tulevaisuusstrategiani, johon kuuluvat korkeat eettiset periaatteet, ihmisen kunnioittaminen, osaamisen arvostaminen ja korkeimpana prinsiippinä yhteiskuntavastuullisuus.

Pipa

Facebook sivun reunaa koristavat mainokset. Tähän asti minulle on tyrkytetty läskejä kokoon kurovia alusvaatteita. Viikonloppuna ilmaantuivat sivulleni testamentin tekoon kehottavat reklaamit. Elonpäiväni lienevät siis jo vähäiset ja vastaranta häämöttää. Haluan laihduttavat alushousut heti takaisin!

Lähelläni sijaitsevat kirpparin ikkunassa mainostetaan: "Pipat saapuneet!". Pipa kuulostaa harmittomalta, mutta nololta alapään vaivalta, jonka voi saada saunan lauteilta. Paranee yleensä itsestään.

Urani alussa terveyskeskuksessa jouduin hoitamaan myös sukupuoliteitse tarttuvia tauteja. Useinmiten ne oli saatu vessanpöntön laidalta tai yleisen saunan lauteilta. Se oli auvoista aikaa, jolloin ajateltiin, ettei HIV infektio koske heteroita. Eilen televisiossa haastateltiin suomalaista rajan pinnassa asustavaa miestä, joka lamppasi naapurimaassa ostamassa edullista seksiä. Mies puhui reissuista kuin parturikäynneistä. Naama oli sentään kuvassa sumennettu, eikä mies esiintynyt omalla nimellään. Vaikka olisi kuinka suuri ihmisystävä, niin tuota miestä on vaikea rakastaa.

Säätämistä säästä

Aloitan huomenna esimieskoulutukseen. Ei minulla mitään hallinnollisia tehtäviä ole, mutta kun kysyttiin niin sanoin kyllä. Olen huono sanomaan ei, kuten joku lienee jo havainnut. Laiskassa mielessäni pohdin, että siellähän se aika kuluu rattoisasti. Eräs kaverini kävi johtamiskoulutuksessa ja pääsi toistuvasti päiväksi retkeilemään, juomaan nokipannukahvia ja saunomaan. Ikävä kyllä tämä minun koulutukseni on työpaikallani, eikä sisällä saunomista. Koulutukseen kuuluu kirjallinen lopputyö. Olen allerginen kaikille raporteille ja pelkään pahoin, että jonkinlaisesta raportinpoikasesta on taas kyse.

En pidä viimeaikojen säätilasta. Välillä on kylmä ja sitten taas lämmin. Mistä tietää miten pukeutua? Kun tänään sattui olemaan lämmin ja eilen kylmä, niin puin ylleni hanskat ja monta kerrosta vaatetta. Huomenna vähennän vaatetusta tuntuvasti ja palelen. Haluan tasalaatuisen sään.

Kävin ystävän tyttären luona Brisbanessa. Joka ikinen aamu ihastelin pilvetöntä taivasta. L totesi kuivasti  ilman olevan prikulleen samanlainen joka ikinen päivä. L teki kaupungissa siivoustyötä. Asustimme muutaman päivän siivousfirman pomon talossa, joka sijaitsi kapungin liepeillä. En ole koskaan nähnyt yhtä siivotonta asumusta. Pihalla maata kuopivat kanat, joille heiteltiin ikkunasta ruoantähteet . Siellä oli tepastellut myös pikkutipuja, kunnes käärme söi ne. Jälkeenpäin se sulatteli pitkään ateriaansa ikkunan alla. Talon ovi pidettiin öisin avoinna, jotta vanha raihnainen hurtta pääsi vaivattomasti pissalle. Aamulla menin autotalliin viriteltyyn suihkuun varovasti mahdollisia käärmeitä tiiraillen. Talon emäntä kylpi ammeessa yhdessä rakkaan koiransa kanssa. Emäntä järjesti kunniaksemme pienet kutsut, joilla tarjottiin äyriäisiä. Jostain syystä ne eivät oikein maistuneet. Illalla pöydälle jätetty patonki oli aamulla puoliksi jyrsitty. Makuuhuoneen seinillä vilahteli gekkoja, jotka ovat kuulemma vaarattomia ja suorastaan hyödyllisiä, sillä ne syövät hyönteisiä. Australia on minun kohdaltani nyt nähty.

Villasukka-aamu

Sain vihdoin tänä aamuna luettua loppuun Jeffrey Eugenideksen paksun romaanin Naimapuuhia. Eivätkö amerikkalaiset osaa tiivistää, tämänkin romaanin kansien väliin oli tungettu 599 sivua. Leonardin, Madelainen ja Mitchellin tarina jaksoi kumma kyllä kiinnostaa loppuun saakka. Parikymppisenä olisin rakastanut tätä kirjaa, nyt päälleni on valettu paksu kyynisyyden kerros, joka vaikeuttaa rakkausromaanien lukemista. Kirjailijakin katsoo henkilöitään vähän ylhäältä päin, tietäväisenä kuin Madeleinen viivasuora mutta aina luotettava äiti,  Phyllida. Tämänkin amerikkalaisen romaanin näkee jo heti elokuvana.Kirjan suomennos on saanut paljon kritiikkiä. "Window of opportunity" kääntyy kirjassa mahdollisuuksien ikkunaksi. Sanooko kukaan suomalainen niin? Vaikka olen filosofisesti täysin sivistymätön, niin Torsti Lehtisen ansiosta tiedän Kierkegaardin elämäntarinan, siihen lopulta romaanissa viitataan. Romaani on myös hyvin kirjallinen, ikävä kyllä suurin osa Jane Austen sivistyksestäni on peräisin elokuvista ja televisiosarjoista.

Hesarissa haastateltiin eri alojen taiteilijoita: miten he nollaavat mielensä työn valmistuttua. Lastenleikkiä. Miten nollataan pää, silloin kun työ ei koskaan tule valmiiksi?

Lähteäkö ulos vai jatkaako artikkelin kimpussa? Ehkä onnistun tekemään molemmat. Ajattelen lämmöllä U:ta, joka tekee päivystystäni juuri tällä hetkellä ja minä saan töpsötellä kotonani aamutakissa ja villasukissa.

Saamelainen Tampere

Tampereen nimi on tullut saamen kielestä, kuulin salaillun tosiasian juuri radiosta.

Kävimme torstaina viinilasillisella ennenkuin menin yöjunaan valvomaan. Yritin nukkua, mutta lähinnä pyörin uupuneessa horroksessa. Jotta jaksaisimme valvoa junan lähtöön asti, tapasimme kaupungilla jo etukäteen. Aseman lähellä oli noin myöhään (juna lähti 01.15) avoinna ainoastaan  Ale pupi. Olen usein ohittanut ravintolan ja katsonut sen kirjavaa asiakaskuntaa, jolla on aikaa asettua tuopin ääreen jo varhain aamulla. Joimme kuppilassa lasilliset viiniä. Miesten vessan oven alaosa oli potkittu säpäleiksi. Ravitsemusliikkeessä laulettiin karaokea. Viereisessä pöydässä istui pöydällinen aasialaisia miehiä, jotka hakivat tiskiltä isot tuopit ja poistuivat maistettuaan pariin otteeseen täysistä laseistaan. Pöytämme pintaa peitti joku tahmea, jota yritin poistaa paperinenäliinalla, joka juuttui pöytään. Nypin paperia irti pöydästä haaleaa valkkaria nautiskellessani.

Kävimme Oululaisessa sairaalassa. Laitos on rakennettu 70-luvulla ja se on matala. Sairaalaan on vuosien mittaan tarvittu lisää tilaa, niinpä käytävät yksiköistä toisiin ovat loputtoman pitkiä. Vessaan mennessä sanoin aina muulle porukalle: odottakaa minua. Pelkäsin eksyväni sairaalan uumeniin, josta luurankoni mahdollisesti löydettäisiin vasta vuosikymmenten kuluttua.

Työpaikan kahvihuoneessa keskustelimme sukupuolten välisestä työnjaosta:
"Auton katsastus on miesten työtä!"
Minä tuohtuneena hihkaisin: "Entäs kuka vie minun autoni katsastukseen, kun minulla ei ole miestä!"
Sitten vasta muistin "Eihän minulla ole autoakaan!"

Lähden pian kampaajalle. Aurinko paistaa. Tekemättömät työt tykyttävät päässäni. Nukuin viime yönä vaivaiset 11 tuntia. Saamelainen Tampere odottaa minua.

Aviomiespalvelija

Mitä pitää tehdä kun pesukone pomppii jänösen lailla lingotessaan. Pyykin pestyäni työnnän masiinan takaisun pikkuruisen kylppärini nurkkaan häpeämään. Laitan pesutilan oven kiinni ettei kallis kone karkaa kaupungille.

Eteisen kattoon on upotettu kolme lamppua. Ne ovat väsähtäneet yksi kerrallaan. Kotiin tullessani hapuilen eteisen valokatkaisijaa, mutta turha on sitä napsutella: eteinen pysyy pimeänä.

Eikös ole olemassa sellainen aviomiespalvelu? Saako siitä kotitalousvähennystä? Jonain päivänä ikkunani alle pysäköi pakettiauto (sillä pakettiauto sen olla pitää), jonka kyljessä lukee AVIOMIESPALVELU. Aviomies vangitsee villin pesukoneen niin, ettei se karkaa läheiseen pubiin sekä sytyttää tähdet eteisen laipioon.  Jos aviomiespalvelija on sympaattinen, palkkaan hänet vastaanottamaan minua asemalle. "Ihanaa, kun tulit kotiin. On ollut ikävä." En muista entisen aviomieheni enää viimeisinä vuosina sellaista sanoneen. En kyllä sanonut minäkään. Sen puolesta ollaan tasoissa.

Miksi on ylen vaivatonta valvoa puolille öin, kun edessä on alkoholipitoista juomaa ja pöydässä hyvää seuraa? Miksi on työlästä valvoa, kun odottaa lähtöä Ouluun yöjunalla?

Kertun syksy

Kunnioitettu emäntäni,

Ilmassa ja vähän teikäläisessäkin tulevat ilmi syksyn merkit. Minulla on onneksi varsin tasalaatuiset oltavat vuodenajasta riippumatta.

Aloitit vaihteeksi uuden harrastuksen, flamencon. Sopiihan tuotakin koittaa. Ei siitä mitään tule. Sano minun sanoneeni. Sitä ollaan olevinaan niin espanjalaista, vaikka naama on savolainen vaalea lätty. Tätä flamencoa tanssitaan näemmä korkokengillä, pidin enemmän itämaisesta tanssista, siinä eivät häntä ja tassut olleet samassa määrin vaaravyöhykkeellä. Kannat kopisevat, kengän kärjet kuopivat lattiaa ja kädet huitovat epätoivoisissa kaarissa.  Sinulle kävisi paremmin  river dance, voisit keskittyä yhteen asiaan, nimittäin koipiisi. Ei se harrastus onneksi kauaa jatku. Ei kestänyt baletti, ei jazz, ei salsa, eikä itämainen tanssi.

Laita vaan flamencoa soimaan. Se  mies huutaa, kuin olisi jäänyt sormi oven väliin, saranapuolelle.  Laulussa on sanomaa. Opiskelin joutessani espanjan kielen.

Hasta la vista!

Ystävällisesti
Kerttu

Siunattu putkiremontti

Kun on oikein väsynyt, niin potilaat loputtomine vaatimuksineen alkavat tuntua vihollisilta. Yhtenä aamupäivänä tällä viikolla minun pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Pelkkä kahdeksi jakautuminen ei riitä, vaan pitäisi myös ratkaista erinäisiä hankaliakin ongelmia, joita potilailla joskus saattaa olla. Potilaiden aikoja on siis pakko siirtää. "Mihin tämä potilas laitetaan?". Jos potilas laitetaan ruokatauolle menee hermo, jos ei laiteta, tulee huono omatunto. Omien rajallisten resurssien jakaminen on taiteilua totaalisen väsymisen ja potilaalle tärkeän hoidon tarjoamisen välillä.

Pomoni on mies ja hänellä on lääkärialaisinaan kuusi ahkeraa naista. Luulisi olevan helppoa. Kukaan ei kömmi töihin töihin oksennukset rinnuksilla viinalta haisten. Vuosia sitten takapäivystäjäni makasi sammuneena orapihlaja-aidassa. Kierrolla hän julisti potilaalle "On minullakin ollut tippuri monta kertaa!". Minä muuten pidin tuosta miehestä. Lääkäreissä oli aikoinaan persoonallisuuksia, hyvässä ja pahassa. Eräs ylilääkäri sanoi kierrolla "Ei teidänlaisellanne ihmisellä voi niin hienoa tautia olla (potilas epäili itsellään tautia nimeltään systeeminen lupus erythethematosus)". Molemmat edellä mainitut henkilöt ovat jo pitkään olleet haudassa, joten Valviralle ei kannata kannella.

U soitti eilen: hän haluaa sunnuntaipäivystykseni. Olen mahdottoman iloinen U:n putkiremontista. Toivottavasti sitä seuraa kattoremontti ja ulkosivuremontti.

Myöhästynyt rippi

Olen laiminlyönyt kevytmielisesti päivittäisen ripittäytymiseni.

Lauantaina  matkustin Hesaan. Ainoa kaupallinen toimeni siellä oli käväisy Akateemisessa kirjakaupassa, josta hankin hääparille kortin. Alakerran salia halkoi parijono, joka ulottui lähes ovelle asti. Näin vilauksen violettia tekohiusta. Kirjailijatar signeerasi teoksiaan.

Matkani päätarkoitus oli hääjuhliin osallistuminen. En ole vieläkään täysin toipunut tuon avioliiton solmimisesta. Morsiolla oli yllään vintage-hääpuku. Kirkossa soi syntinen haitari ja pappi sanoi, että A ja H ovat match made in heaven. Hääjuhlissa nautittiin kolmen ruokalajin illallinen viineineen pöytiin tarjoiltuna. Paseeraus oli onnistunut, joten ilta on oikein rattoisa. Herkullisen aterian jälkeen soitti bändi ja me tanssimme. Puolilta öin siirryimme jatkoille alakerran saunatiloihin ja nautimme yöpalaa. En uinut, enkä saunonut, onneksi. Lähdin toikkaroimaan korkokengissäni kohti yöpaikkaani yhden maissa. 

Aamulla kävin Ateneumissa. Juoksin näyttelyn melko vauhdilla läpi. Päätäni särki, eikä muassani  ollut ainuttakaan tuota riesaa helpottavaa pilleriä. Taiteella oli onneksi tervehdyttävä vaikutus. Jälkeenpäin nautin siskoni vieraanvaraisuudesta ja lopulta Leonard Cohenista. Miksei kukaan sano minulle "I am your man" (matalalla äänellä). Leonard on kuulemma 78-vuotias. Ei sen ikäinen jaksa olla edes pystyasennossa niin kauan kuin Leonard lavalla kähisi. Miehellä riittää itseironiaa! Konsertti kesti n. kolme ja puoli tuntia. Oman peittoni alle sukelsin vasta yhden jälkeen. Virkistavien viiden tunnin tehounien jälkeen olen söhrännyt töissä jotakin, en ole varma mitä.

Jää hyvästi Don

Varoitus: sisältää Mad Men sarjan juonipaljastuksia.

Jätin eilen haikeat jäähyväiset Don Draperille. Ensin suutuin miehelle, joka yrittää muuttaa onnetonta yksinäistä elämäänsä avioitumalla sievän nuoren sihteerinsä kanssa. Kaikki tapahtuu hetkessä. Matkalle lähtiessä hän hyvästelee naisystävänsä tohtori Millerin ja sanoo jo heti kaipaavansa naista. Muutaman päivän kuluttua hän jo kihlaa sihteerinsä. Hänen on vaikea kertoa asia entiselle naisystävälleen. "I have met someone" sanoo Don puhelimessa. "I have met someone" iskee kuin tappava tauti itseään terveenä pitäneeseen henkilöön. Sitä ei osaa odottaa. Miehet avioituvat keskimäärin kahden vuoden kuluttua avioerosta, naisilla siihen menee kahdeksan vuotta. Kun mies eroaa, hän on yleensä  jo rakentanut pelastuslautan, jolla odottaa nuorempi nainen. Don kihlaa naisen kuin tarttusi pelastusrenkaaseen. "I hate you Don. I love you Don." Yrittäkää ymmärtää, olen katsonut Mad Menin kaikki tuotantokaudet putkeen.Ymmärtäkää, että minut on hylätty. Eikö meidät kaikki ole.

Yksin on lopulta pärjättävä. Eilen tuli Teemalta Alexander Paynen ohjaama mainio  elokuva About Schmidt. Jack Nicholson tekee loistavan roolin eläkkeelle jäävänä vakuutusmiehenä. Hieno roadmovie. Mies kulkee pitkin amerikkaa valtavalla asuntoautolla. Hän kiertää paikkakuntia, jotka eivät  kiinnostaisi ketään noin turismimielessä, Suomessa hän saattaisi mennä vaikka Riihimäelle tai Pieksämäelle. Hiljaista huumoria. Sympaattinen elokuva.

Pitäisi laittautua matkaan. Odotan mielenkiinnolla häitä. Pidetäänkö siellä noloja puheita? Ryöstetäänkö morsio?  Tapellaanko siellä?