keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Polkupyörät

Korjaan artikkelia...

Talossani ei ole pyörävajaa. Pihalla lojuu kymmenittäin polkupyöriä. Hiljattain käskettiin merkitä pyörä lapulla, johon tuli kirjoittaa asunnon numero. Merkitsemättömät  kulkuvälineet uhattiin viedä kaatopaikalle. Polkupyörissä tapahtui tämän karsinnan jäljiltä tuskin havaittava väheneminen. Niinpä taloyhtiö ryhtyi tiukempiin toimiin. Eilen avasin kirjekuoren, josta löytyi kaksi tarraa. Tarrat tulee liimata polkuryörään/riin. Tarraan käskettiin kirjoittaa asunnon numero ja puhelinnumero. Kiva ajella pitkin poikin kapunkia puhelinnumero pyörän runkoon kirjailtuna.

Polkupyörien merkitsemisvelvollisuus tultaneen toistamaan niin kauan, että lopulta niistä päästään kokonaan. Ainahan joltain jää kirje huomaamatta. Enää ei uskalla matkustaa, sillä sen jälkeen ei ole enää kulkuneuvoa, jolla siirtyä poloisten hämäläisten sairauksia hoitamaan.

Ei auta. Jatkan juttuni korjaamista. Huomenna on laitettava p-ka eteenpäin. Sen verran on sen sähköisen artikkelinlähetysjärjestelmän käytöstä kokemusta, että kaikki suomalaiset kirosanat tulee syydettyä läppärille. Viaton luontokappale Kerttu joutuu tahtomattaan kirousryöpyn saastuttamaksi.

P.S. Kuvassa on rakas talvipolkupyöräni anarkistisesti kieltotaulun eteen pysäköitynä.  

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Meillä käskettii laittaa lappu fillareihi ja suksii. Puolet läks kierrätyksee, eikä kukaa oo perää kyselly.

Cresent on vallan mainio talvipyöräks(ki).

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on pyörävarasto. Vuosittain toistettuna merkkaussysteemi on lähtenyt toimimaan. Lisäksi vuosien anelun jälkeen olemme saaneet myös asianmukaiset seinätelineet varastoon. Kehotan sinua osallistumaan yhtiökokoukseen ja vaatimaan katoksellisen, tukevan telineen pihalle, jos kerran sisätilaan ei ole mahdollisuutta. Kyllä ne käytössä olevat pyörät siitä ohjautuvat sinne katokseen ja pihalle jäävät todennäköisesti joutavat kierrätykseen. Äläkä suostu laittamaan puhelinnumeroasi, asunnon numero riittää! Miten muuten? Oletan, että autoille on asianmukaiset paikat taloyhtiössänne?