perjantai 14. syyskuuta 2012

Kertun alakulo

Epäilen Kertun kärsivän masennuksesta. Kerttu nukkuu huolestuttavan  paljon (oire 1), mikä on tavallaan kannaltani siunaus, sillä se ehtii vähemmän riipiä huonekaluja. Valveillaoloajan se  tuijottaa sohvan selkämykseltä ikkunalautaa (oire 2). Kerrtu herää aamuyöstä (oire 3) ja alkaa naukua. Minulla on yksi korvatulppa (toinen on kadonnut sinne, minne kaikki korvatulpat häviävät). Tungen keltaisen pötkylän toiseen korvaani ja  toisen korvani painan tiukasti tyynyyn. Naukumisen volyymi saadaan näin kohtalaisen turvalliselle tasolle. Kun vihdoin nousen, lopettaa Kerttu älämälönsä ja käy kerälle sänkyni päälle ja nukahtaa.

Kerttu lainaa kirjastosta itsehoito-oppaita (yritystä toipua on) kuten "Mieli kuntoon kotikonstein",  "Tarot-kortit mielenterveyskuntoutujan apuna" tai "Horoskoopit ja mieli". Se alleviivailee niistä tärkeimpiä kohtia.

Jätin Beckin depressioasteikon Kertun täytettäväksi. Se palasteli kaavakkeen pieniksi osasiksi ja söi hyvällä ruokahalulla. Epäilen, ettei Kerttu pidä steriloiduille kissoille tarkoitetusta muonasta, jota hankin pari kiloa eläinkaupasta. Se ei kuulemma ole oikealla tavalla rapsakkaa. Ehkä kerttu suree lapsettomuuttaan, mene tiedä.  Pitäisi löytää Kertulle sopiva vertaisryhmä, jossa se voisi käydä läpi kipupisteitään.

7 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Jos olisin Kerttu, tulisin sinun syliisi saamaan lohtua.

Vaan ehei itsenäinen kissaneiti niin voi tehdä.

Kaappaa se siis syliin ja pidä hyvänä. Kyllä se siitä tointuu.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Voi Kerttua! Anna sille vaikka kermaa. Ehkä se siitä?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kerttu ei ole maitotuotteiden ystävä. Jonkinlaista toipumista on jo havaittavissa, johtuneeko noista itseapuoppaista.

Polgara kirjoitti...

Vinski on oirehtinut samoin jo pitkään... olen omatoimisesti diagnosoinut sen pitkäkestoiseksi lieväksi masennukseksi, koska kissa kuitenkin syö ja nähdessään jahtaa tirppoja (reagoi tiettyihin ärsykkeisiin). Testeille kissa kirjaimellisesti kusi niskaan, joten ei siitä sen enempää.

Voin siis tarjota herrasmieskollin vertaistukea näin meilin verran. Toivottavasti Kerttu alkaa pirkistyä! >o<

Polgara kirjoitti...

Vinski on oirehtinut samoin jo pitkään... olen omatoimisesti diagnosoinut sen pitkäkestoiseksi lieväksi masennukseksi, koska kissa kuitenkin syö ja nähdessään jahtaa tirppoja (reagoi tiettyihin ärsykkeisiin). Testeille kissa kirjaimellisesti kusi niskaan, joten ei siitä sen enempää.

Voin siis tarjota herrasmieskollin vertaistukea näin meilin verran. Toivottavasti Kerttu alkaa pirkistyä! >o<

Unknown kirjoitti...

Mulle tulee mielee, et ehkä Kerttu on liikaa yksin.

Meillä sterilisoidut tykkää syyä wiskassii ja ...F:l alkavaa, tavallisen kaupan hyllystä. Molemmat steriloiduille meinattuu kamaa.

Korvatulpat on hyvä olla, vaikka se sun toinen on tiessää. Laitappa osote ni lähetän uusia kourallisen. :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kerttu on liikaa yksin. Löysin toisen korvatulpan, joten voin nukkua molemmat korvat tukittuna. Tosin tänään heräsin ennen Kerttua.