Matkustin eilen paikallisjunalla Toijalaan. Matkalla oivalsin, että ne ihmiset, jotka eivät käytä joukkoliikennettä jäävät monesta paitsi. Juna oli täysi. Meitä istui neljä ihmistä hyvin lähekkäin. Vieressäni istui nuori mies, joka opiskeli lääketiedettä, häntä vastapäätä nuori nainen, joka saattoi olla nuoren miehen tyttöystävä. "Yksi aikuisten lippu", pyysi nuori nainen konduktööriltä, nainen ei siis opiskellut. Kuljetin mukanani Anttilan muovikassia, josta kaivoin käsityöni. Minun oli kotoa lähtiessä pakko kokeilla, mahtuisiko villahame päälleni, siksi neuleesta oli salakavalasti purkautunut silmukoita, joita jouduin harmillisesti noukkimaan. Vastapäätäni luki papereitaan aasialaisperäisen näköinen nainen. Lääketieteen opiskelija alkoi puhua naiselle japania, nainen yritti vastata suomeksi. Hän oli saapunut Kiotosta Suomeen opiskelemaan kieltämme, nuori mies taas oli lukenut japania. Japanilainen nainen oli matkalla kuuntelemaan jotain Heavy bändiä. Juuri kun alkoi olla mielenkiintoista, jouduin poistumaan junasta. Rakastan ihmisten lyhyitä kohtaamisia. Nämä kolme eivät todennäköisesti enää koskaan enää tapaa. Nuori mies tulee työskentelemään jossain lääkärin palveluita myyvässä firmassa, hän hullaantuu suurista tuloistaan ja hankkii liian hienon ja kalliin auton, jolla on pakko sitten myös ajaa joka paikkaan. Nuori nainen lähtee opiskelemaan, eikä enää pyydä konduktööriltä aikuisten lippua ja japanilainen palaa Kiotoon.
Söin ystäväperheessä ruokaa nimeltä "kuhaa Walewska". Wikipedia kertoo, että Walewska oli Napoleonin puolalainen rakastajatar. Nainen oli naimisissa huomattavasti itseään vanhemman miehen kanssa ja sai Napoleonille lapsenkin, joka kuitenkin pistettiin aviomiehen nimiin. Tuohon aikaan kuninkaallisissa piireissä avioliitot taisivat olla enemmänkin politiikkaa kuin rakkautta.
Olen mestari huijaamaan itseäni. Olen hulluna Anttilassa myytäviin minttulakuihin. Ne eivät kuitenkaan tee minulle hyvää. Olen päättänyt, etten niitä osta. Eilen kaupassa minttulakut vetivät minua puoleensa kuin alkoholipitoinen juoma sen suurkuluttajaa. Punnitsin kädessäni pussia, jossa noita himoitsemiani lakuja oli. "Vien lakuja Toijalaan tuliaisiksi", sanoin itselleni. "En minä voi noita lakuja sinne viedä, sehän olisi noloa", jätin lakut kotiin ja vein tuliaisiksi italialaista punaviiniä. Illalla kotona vedin lakut yhteen putkeen. Hyvä että hengitin lakujen välillä.
3 kommenttia:
Ite tykkään mennä sillotällö pitemmän matkan junal tai linkul. Niis näkee ja kuulee kaikenlaista.
Vai on siellä toinen laku-hullu. Mä koitan itteltäni salaa lakulootan piilottaa ja harvoin se onnistuu. Sit ku paketti on määrättömän ajan ollu kaapinperällä ja sen löydän, on lakut kiveeki kovempii ja ah, niin valtavan hyvän makusii että...
Hyvä, että maltoit hengittää lakujen välillä! :)
Muistan aikanaan kun Sinkkuelämässä - mikä ei ollut varsinaisesti lempparisarjani - Miranda mässäili illat pitkät suklaakakkua; lopulta hän sai tarpeekseen (vaatteet alkoivat kai kiristää) ja heitti kakun roskikseen.
Hetken päästä hän pelasti kakun roskiksesta ja ahmaisi taas palan.
Seuraavaksi hän heitti kakun takaisin roskikseen ja pursotti tiskiainetta sen päälle, jotta se myös pysyisi siellä.
Ikävää, että on kasvatettu siihen ei saa laittaa ruokaa roskiin oppiin.
Lakut ovat heikkouteni.
Lähetä kommentti