perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulunpunaiset korvalehdet

Olen lähdössä illalla väitöskaronkan jatkoille, jonne on pukeuduttava pitkään kolttuun. Väittelin itse neljä vuotta sitten ja  yritin eilen ahtautautua silloiseen juhla-asuuni. Kuin olisi tunkenut nojatuolia iltalaukkuun.  Minulla on kaksi muutakin asua, molemmat kiristivät, mutta mahtuivat kylläkin kiinni. Läski kiilautui kipeästi vetoketjun väliin, mikä tuntui nöyryyttävältä. Tämän pyöreähkön keski-ikäisen naisen sisällä asuu varpumaisen hoikka nuori nainen.

Suunnittelin aamulla lähteväni Pyynikin uimahallin saunan lauteille istumaan ja hikoilemaan. Aamulehden mukaan lauteet polttavat uimareiden persaukset. Mielummin palanut takalisto ja ohut uuma. En kuitenkaan toteuttanut suunnitelmaani. En ehtinyt. Kävin kampaajalla ja tuijotin tympääntyneenä naamaani ja hiuksieni kimpussa hyörivää kampaajaa.

Jostain syystä kotiin tultuani sujahdin mekkooni kuin Kuopion juna Pönttövuoren tunneliin. En viitsi istua juhlakostyymissa paria tuntia, joten otin riskin ja riisuin iltapuvun. Jospa se mahtuu päälleni vielä parin tunnin kuluttua, jos en tässä välillä syö tai juo mitään.

Korvalehteni kutisevat (tungin niihin roikkuvat korvakorut) . Jos näette jonkun naisen pyörtyvän, sillä henki ei kulje kireässä leningissä ja jos naisella on joulunpunaiset korvalehdet, niin kyllä minä se olen.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mä oon käyny EA 1:N ja 2:n, osaisin joteski sua auttaa. Jos en muuten, niin kannullinen kylmää vettä naamalle...ja se vain siksi, että pääsisin sulta leninkiä kuivaamaan... ;DDD

Hauska kirjotus, taasen.

Arttorius kirjoitti...

AL:n sivuilta luin aamulla kaihoten uimahallin joululaulukynttiläuinnista. Joskus Treella työvuoron jälkeen joulun aikaan oli täydellinen päivän lopetus käydä kauhomassa vettä ja lähteä sitten kotiin. Tuolloin lauteet eivät polttaneet.

Kaisa kirjoitti...

On ihmeellistä, että kun kääntyy sivuittain pujahtaakseen jostain ahtaasta välistä, siihen nykyisin ilmaantuu jonkun takapuoli haittaamaan. Seuraa noloja tilanteita.

Maailma muuttuu, huonompaan suuntaan. MOT

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Millä ensiapukursseilla käsketään viskomaan vettä naisten naamoille?