Kävin tyttären kanssa Pyynikin uimahallissa. Olen kadehtinut rinnakkain eteneviä vilkkaasti keskustelevia vesijuoksijoita, kun olen orpona madellut altaassa. Nyt minullakin oli puheseuraa. Vesijuoksu tuntuu vähän samalta kuin unessa kun yrittää ehtiä johonkin tärkeään tapaamiseen ja matka etenee tuskastuttavan hitaasti. Eteen kasautuu vielä erilaisia esteitä (vesijuoksussa ne ovat kaksi naista, jotka keskustelevat lapsiensa ruokkimisesta). Altaasta noustua tuntuu samalta kuin avaruusaluksen painottomasta tilasta maan pinnalle kavunneesta astronautista. Tai miltä olettaisin hänestä tuntuvan.
Jälkeenpäin söimme nepalilaisessa ravintolassa (Katmandu). Kaikki tamperelaiset tietävät heti ravintolan sijainnin, kun kertoo sen olevan Big Tits -erotiikkaravintolaa vastapäätä. Katmandun henkilökunta on suloista ja ruokakin varsin maukasta.
Osastolla oli hoidossa ulkomaalainen potilas. Etukäteen häneltä tiedusteltiin, osaako hän puhua englantia. Hyvin kertoi osaavansa. Kun suomalainen sanoo puhuvansa hyvin englantia, niin hän on suorittanut vähintään yliopistotasoisen tutkinnon kielestä ja asunut kielialueella pari vuotta. Tämä henkilö ei todellakaan osannut kieltä. Tilattiin tulkki. Välillä tulee sellainen olo, ettei tulkkikaan taida kieltä ja puhuu onnetonta suomea. Toisinaan kun selität potilaalle pitkät pätkät, niin tulkki sanoo neljä sanaa. Välillä taas kun sinä sanot tyngän lauseen niin tulkki puhua posmottaa kymmenen minuuttia.
Mihin on muuten yksi lukija kadonnut? Aiemmin lukijamäärä nousi, nyt se laskee kuin Suomen talousnäkymät.
7 kommenttia:
Luulen, että minä olen se kaipailemasi kadonnut lukija. Luin blogiasi peräti kahdella tililla ja toisen tilin poiston jälkeen se katosi lukijalistoiltakin. Tämän vääryyden korvaamiseksi lupaan lukea blogiasti vähintään kaksi kertaa innokkaammin ja suuremmalla intohimolla, kuin koskaan aiemmin.
Olihan hauskoi ajatelmii. :)
Minulta katoaa lukijoita tämän tästä, enkä koskaan saa yhtä lohduttavaa selitystä kuin sinä tuolta Lauralta. Minulta ne vain katoavat eetteriin ja jään loppuiäksi puremaan rystysiä ja miettimään mitä nyt taas sanoin, mikä loukkasi tai miksi olin taas niin kyllästyttävä. Vesijuoksun olen lopettanut, koska tulin selostaneeksi vesijuoksun aikana kaverille asioita, jotka tarkemmin ajatellen olisi kannattanut jättää kertomatta. Ehkä hidas meininki altaassa jotenkin tuuditti kuvittelemaan, että kannattaa avautua.
Olen käynyt neljästi vesijuoksussa. Tosin itse vain kävelin ja kaikki muut pötkivät ohitseni.
Tympäännyin muitten juoksijoitten juttuihin, joissa he vaikuttivat olevan nykyaikaisen nimikkeistön täysin hallitsevia tehotyöntekijöitä, jotka odottivat pelonsekaisin tuntein sitä, millainen se uusi työllistetty mahtaa olla.
Viime viikolla minä en olisi vielä tiennyt, missä Big Tits on. Sitä kuitenkin käytettiin minulle esimerkkinä, kun mietin missä on Pelastusarmeijan kirpputori Anttilan lähellä.
Nyt tuntuu todella tamperelaiselta.
Sopisikohan vesijuoksu jalkavaivaiselle? Tai ei kai tuollaista saisi kysyä, ettet joudu töitä ajattelemaan.
Minä joudun usein kysymään ihmisiltä, puhuvatko englantia. Toiset loukkaantuvat ihan kamalasti, kun kehtaankin epäillä heidän taitojaan.
Arvelisin vesijuoksun sopivan erinomaisesti jalkavaivaiselle.
Lähetä kommentti