sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Epäkohtia

Maailmassa on suuria epäkohtia. Kirjaston lukusalissa muutamat itsekkäät henkilöt kasaavat syliinsä uusimman Annan, Glorian, Kodin kuvalehden, National Geographicin ja Maaseudun tulevaisuuden vaikka ihminen pystyy lukemaan vain yhtä lehteä kerrallaan. Samat tyypit varaavat täydessä kahvilassa pipollaan neljän hengen pöydän itselleen ja menevät vasta sen jälkeen latte-jonoon. Jos kyse on pariskunnasta, nainen istuu ikkunapöytään ja mies huutelee jonosta "Otatko kinkku-vai juustosämpylän?"

Tarkkailin kauppahallin kahvilasta ohi astelevia asiakkaita. Tamperelaiset siirtävät jalkojaan vuorotahdissa eteen ja vartalo seuraa jäykkänä perässä. Muutamat keinahtavat askeltavan jalan puolelle suorin vartaloin. Kulku muistuttaa metronomin heilahtelua.

Havannalaiset keikuttavat lantiotaan (sekä naiset että miehet). Havannalaisissa teissä on sen verran kuoppia, että jäykällä vartalolla on vaikeampaa edetä ja onhan se takapuolen pyöritys jotenkin aistillisempaa kuin tikkusuorin vartaloin eteneminen. 

Tänään oli pakko ulkoilla. En kuulu ihmisiin, jotka hillittömästi intoilevat säästä tai yhtään mistään muustakaan. Tänään oli tällainen auringonpaiste ja huomenna voi olla jo pilvistä. Meillä kotona on aina jauhettu säästä ja minä päätin, että kun sieltä pääsen niin en enää säiden vaihtelusta piittaa.

3 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Tänään oli täällä Siilissäkin tosi kaunista. Vähän tuuleskeli. Käveltiin metsässä. Siellä oli aika paljon väkeä. Usein ei ole muita kulkijoita. Nykyään voi kävellä talvellakin metsissä, kun lumikenkäilijät tekevät sinne kivoja polkuja pitkin talvea. Olen ajatellut itsekin lumikenkien hankkimista.

Minulla oli viimeksi kirjastossa keljuhko kokemus, kun jouduin odottamaan kahden ukon asioidessa minua ennen kymmenen minuuttia kumpikin. On eräänlainen epäkohta, etten voi itse käydä kirjaston varastosta lainaamassa vanhoja kirjoja vaan pitää pyytää korkeasti koulutettua kirjastonhoitajaa hakemaan minulle ne kirjat. Se sinun kirjasi on ollut pitkään varattuna, mutta nyt näyttäisi olevan pari kappaletta lainattavissa. Pitänee ensi viikolla käydä kaupuntireissulla kirjastossa.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Mielestänä säässä kuin säässä on hyvä ja mukava ulkoilla, kunhan on sään mukaiset varusteet.
Kuulun heihin jotka lähtevät sateella ulos ja erityisesti kesämyrskyllä herätettiin lapsetkin katsomaan kunnon mylvintää ja myrskettä. :D

Hoo Moilanen kirjoitti...

On kyllä törkeää lehtien panttaamista tuo, että otetaan monta uutta lehteä kerralla luettavaksi. Aikamoinen pokka pitää olla...

Sää on varmaan yksi turhimmista ja yleisimmistä syistä mielensä pahoittamiseen.