perjantai 15. syyskuuta 2017

Koulutuksesta kotiin

Matkustan kotiini Tampereelle Pieksämäen junassa. Konduktööri on pääteasemaan sointuen savolainen. Hän esitteli junaa tähän tapaan  "Extra-osastolla on nahkapenkit ja sinne suap mennä jos on hankkinut extra-luokan liput" ja "Junan keulilla siijjaitsee luppakorvaosasto".

Opin tämän päivän koulutuksessa, että naisilta saa parhaan sukuanamneesin. Naiset ovat perehtyneempiä sukulaistensa ja jopa puolisonsa sukulaisten sairauksiin kuin miehet. Aiemmin tällainen juttu olisi kerrottu tuosta vain, mutta nyt miesluennoitsija selitteli  "Ei ole tarkoitus olla seksistinen, mutta..."

Eräs emerita naisprofessori kertoi, ettei erikoislääkärien koulutusten tauolla aikoinaan tarvinnut jonottaa naistenvessoihin, sillä usein muita naisia ei ollut.

Ihmisen rodulla on merkitystä joidenkin sairauksien esiintyvyydessä ja jopa laboratoriokokeiden viitearvoissa. Rodun ilmaiseminen korrektisti aiheuttaa välillä melkoista kiertelyä ja kaartelua. Suomen kielessä on huonosti sanoja näille asioille, aasialainen on aasialainen, mutta muuten on hankaluuksia. Jopa valkoisesta rodusta puhuminen kuulostaa jotenkin asenteelliselta.

7 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ihan kuin olisin lukenut jostain, että nyt on taas lupa puhua rodusta. Ja niin kun minä olen takonut päähäni termin etninen tausta. ;)

Tekisi mieli testauttaa oma dna, minullakin kun on joku outo sidekudossairaus (on todettu, mutta pysähtynyt), jota esiintyy eniten USA:n alkuperäiskansoilla, näillä alkuperäisillä amerikkalaisilla, joita lastenkirjoissa kutsutaan intiaaneiksi. Jos en vaikka olekaan pelkää juurevaa satakuntalaisverta vaan Geronimon sukua.

Merja kirjoitti...

Olen aina suuresti hämmästellyt tätä termiä 'caucasiac'. Tähän saakka kun on Suomesta julkaissut potilasmeteriaaleja, ei ole juuri rodulla tarvinnut päätään vaivata, mutta kuinkahan lienee tulevaisuudessa?

Riikka kirjoitti...

Meidän sairaalaamme soitti kerran vanhempi nainen, joka halusi ottaa muistiin kaikkien endokrinologien nimet, ilmaisten asian "Eli keitäs kaikkia herroja teillä on siellä endokrinologeina?". Vahingoniloa tihkuen sanoin, että itse asiassa meillä on enemmän naisia kuin miehiä endokrinologeina, ja luettelin nimet.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kieltämättä sanassa "rotu" on olevinaan jonkinmoinen kaiku. Ei taida olla synonyymia?

Marjatta Mentula kirjoitti...

USA:ssa porukka jaotellaan edelleen kuuteen ryhmään, joita kutsutaan nimellä 'racial categories' tai 'ethnic categories': Native Americans, White Americans eli Caucasians, African Americans, Asian Americans, Latin Americans Ja paljolti 'multiracial'.
He eivät tod.näk. suhtaudu niin varovaisesti sanaan 'race' kuin me sanaan 'rotu'?

Mnäkään en tiennyt olevani Caucasian ennen kuin hain passia USA:han joskus nuorena.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Lääketieteellisissä artikkeleissa käytetään tuota caucasians nimitystä kuten Merjakin tuossa mainitsi.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ai niin, teillä lääkäreillä on oma termistö. Koulussa ei oppilastietoihin merkitty mitään tällaista, mutta uskontotaustaa on pidetty jostain syystä tärkeänä. Sitä olen aina ihmetellyt.