Helenesee

Ajoimme bussilla Helenesee -järven rannalle. Leirintäaulue oli suljettu, eikä sen hienolle hiekkarannalle päästetty, sillä festivaalikamoja ei oltu vielä siivottu pois. Pelloilla törötti yksinäisiä telttoja, telttatuoleja ja jopa nojatuoleja ja pöytiä sekä roskia, roskia ja roskia. Valtava esiintymislava nousi pellolta jyhkeänä. Leirintäalueen nainen hätisti meidät pois, mutta löysimme onneksi toisen pienemmän uimarannan. Näimme rannalla alastoman miehen. Kaksi koiraa pulikoi vedessä ja ajoi toisiaan takaa viattomien ihmisten pyyhkeiden päältä.  Toisen koiran omistaja ei saanut hurttaansa kuriin.

Vesi oli kirkasta ja lämmintä, hiekka pehmeää ja kuumaa. Vaikka istuimme puiden varjossa, kasvoni punoittavat liiasta auringosta.

Illalla söimme italialaisessa ravintolassa. Valkoiseen paitaan pukeutunut tarjoilija toi ruoat pöytiin kuin balettitanssija.

Käyn iltaisin suihkussa, heittäydyn peiton päälle ilkosillani ja aamulla herään peiton alta, muistamatta miten olen sinne joutunut. Yön aikana aluslakana rynttäytyy selkäni alle ja patja valuu osittain sängyn ulkopuolelle.

Tänään lähden pistäytymään Berliinissä.

Lämpenevää Frankfurt Oderissa

Vanha ystäväni M tuli käymään Frankfurt Oderissa. Kävelimme eräälle basaarille Slubicessa sekä 1900 -luvun alussa rakennetulle stadionille, jossa jalkojenhoitajani arveli Hitlerinkin käyneen. Stadionilla sijaitsee ilmainen maauimala.

Olin käynyt jo aiemmin pienemmässä basaarissa, joka muistutti toria, tällä suuremmalla basaarilla myytiin vähemmän elintarvikkeita (tosin niitäkin oli kaupan), pääasiallisia artikkeleita olivat halvat hellevaatteet ja tupakka. Basaarissa sijaitsi lukuisia ravintoloita ja kahviloita ja kampaamoja. Ostimme vesipullot ja joimme kahvit. Kaikki hinnat oli ilmoitettu euroina. Wieninleikkeet ja ranskalaiset perunat tekivät kauppansa. Basaarissa myytiin myös koiranpentuja, jotka olivat söpöjä, mutta säälittäviä.

Maauimalassa oli ihmeen paljon tilaa vaikka oli sunnuntai ja aurinko kärvensi ihoa. Missään ei näkynyt kieltotauluja ja pojat uivat shortseissa. Oli ihana pulahtaa virkistävään veteen.

Illalla saksan puolella tomivassa kreikkalaisessa ravintolassa erään miesasiakkaan ympärillä pyöri niin paljon kärpäsiä, että hän sai ilmaisen juoman ja muutti toiseen pöytään, jonka jälkeen kärpäset siirtyivät meidän ruoantähteidemme kimppuun. Kärpäset olivat vihertäviä ja näytti oikeastaan kuin ruoka olisi kuorrutettu jollain eksoottisella yrtillä. Kun kärpäset tulivat, olimme onneksi jo syöneet.

Roskaongelma ei ole tyystin poistunut, sillä lukitut roska-astiat eivät auenneet roska-avaimillamme. Jätteet heitimme vaivihkaa naapuritalon roskikseen.

Puola on EU-maa, mutta puolalaiset eivät ole kovin kuuliaisia jäseniä. Tupakkaa mainostetaan ja sitä on ainakin Slubicessa saatavissa ympäri vuorokauden. Koiranpentuja kannetaan korissa basaariin myytäväksi. Suomalaiset ja saksalaiset noudattavat sääntöjä. Suomalaiset ovat jotenkin hauskempia, sillä Suomessa juodaan humalaan, josta seuraa kommelluksia ja toisaalta Suomessa ei olla niin muodollisia ja kohteliaita.

Säätiedotuksen mukaan ilma vain lämpenee, joten keskiviikkona ei tarvitse palella, sillä vuorokauden korkein lämpötila näyttäisi saavuttavan 36 astetta.

Kuunpimennys Frankfurt Oderissa

Näimme kuunpimennyksen. Kun maa alkoi väistyä kuun edestä, näytti kuu mustalla taivaalla roikkuvalta kultaiselta joulukuusenkoristeelta.

Suihkun jälkeen pysyy raikkaana niin kauan kuin ei liikahda mihinkään, mutta jo kahvin keittäminen tuo iholle tahmean hien ja mekko tarttuu selkänahkaan. Kävelyn jälkeen suihkuttelen jalkojani kylmällä vedellä ja haaveilen jääpala-astiasta, jonne jalkani upottaa.

Roskaongelma on ratkennut, roskalaarit sijaitsevat kadun varrella viereisessä korttelissa. Roskiksien ympärillä roikkuvat jämerät ketjut, jotka on suljettu roska-astioiden ympärille riippulukoilla.

Puolalaisesta Lidlistä löytyy kattava alkoholitarjonta. Paistopisteessä saa osittain samoja tuotteita kuin Tampereelta, mutta pientä variaatiotakin on havaittavissa mm. jonkinlaisia piiraita, joita en ole nähnyt aiemmin. En vielä tohtinut ostaa.

Elämäni pyörii nyt tässä lähellä ja tekemäni päätökset koskevat sellaisia vaikeita asioita kuten missä syödä lounasta tai mitä ostaa ruokakaupasta. Kaivelin tänään tiedostojani (sijaitsevat päässäni) ja muistin vielä töissä käyttämäni pin-koodit.

Arkielämää Frankfurt Oderissa

En mennyt illalla Havana baariin vaikka pyydettiin. Pyörin hikisissä lakanoissa ja valvoin. Aamulla kannattaisi nukkua ja illalla valvoa, sillä aamut ovat viileämpiä ja saa helpommin nukutuksi. Kotona on opetettu, että elämä menee pilalle ellei herää varhain. Nyt on lopultakin aika unohtaa vanhempien opetukset. Ei niistä ole täällä maailmalla mihinkään.

Korttelin päässä residenssistä toimii ruokala (Schlemmer Bistro), jossa työmiehet täyttävät vatsansa. Bistron vakiannoksiin kuuluvat Currywurst mit Brötchen, Soljanka mit Brötchen,  Boulette mit Kartoffelsalat, Hamburger Schnitzel mit Pommes Frites (annosten kirjoitusasu kopioitu ruokalistasta), ruokalassa on lisäksi päivittäin vaihtuvia annoksia.  Puitteet ovat vaatimattomat, eikä ruokien päälle ripotella rucolan lehtiä tai muuta turhaa. Söin annoksen, joka koostui suolatusta sillifileestä, perunoista ja kastikkeesta, joka oli jotain kylmää hapanmaitotuotetta (creme fraiche?), L söi perunalettuja ja omenasosetta ja K porsasta ja perunaa, joka oli jauhettu ja pyöritelty säännöllisiksi kimmoisiksi palloiksi joilla olisi voinut pelata jotain pallopeliä. Silli oli hyvää. Join ruoan kera punaista hieman hiilihapotettua mehua, jota näin paikallistenkin nauttivan.

Siirryin pullovedestä hanaveteen, sillä huomasin, etteivät L ja K ole sairastuneet vaikka  ovat juoneet sitä.  Veden kantaminen kaupasta tuntuu typerältä ja ei kai saksalainen hanavesi myrkkyä ole.

Laitoin pyykinpesukoneen pyörimään ja yritän kirjoittaa. Roskikset alkavat täyttyä, avainnippuun on kiinnitetty avain, jossa lukee roskat, tarvitsisi enää tietää mihin lukkoon avain sopii. Olen tehnyt pari kierrosta talon pihalla löytämättä sopivaa kohdetta.

Glamour

Hoidatutin jalkani Salon Kosmetyczny Glamourissa. Kirkkaanpunainen kynsilakka ei ollut vielä kunnolla kuivunut kun pistin sandaalit jalkaani, joten varsinkin isovarpaiden kynnet menivät tärviölle. Ostin Lidlistä kynsilakkaa, joka ei ollut ihan samanväristä kuin alkuperäinen ja lakkasin piloille menneet kynnet uudelleen. Värieroa ei ihan hirmuisesti huomaa.

Slubice nimen toisessa kirjaimessa on vino poikkiviiva ja kirjain lausutaan vähän kuin V.  Ettäs tiedätte jos Slubiceen joskus matkustatte.

Jalkojenhoitajani Monika oli asunut neljä vuotta Dublinissa, joten hän osasi englantia. Hän  työskenteli Mäkkärissä ja hankki rahaa oman yrityksen perustamista varten. Nyt hän pitää kauneushoitolaa yhdessä kahden ystävänsä kanssa. Monika vastustaa tiukasti maahanmuuttoa kuten "kaikki puolalaiset" kuulemma tekevät. Sain ravintolasuosituksia ja hän ehdotti puistoa, josta löytyy maauimala, urheilukenttä ja talo, jossa Hitler on käynyt, jos jalkahoitajaa uskotaan ja miksei uskottaisi.

Istuimme eilen kämppiksieni kanssa Havana-baarin terassilla, oli kuumaa, pimeää ja sisällä ravintolassa tanssittiin salsaa.

Lebus

Luen Patti Smithin oivallista elämänkertaa Ihan kakaroita (suomentanut Antti Nylen) ja elän välillä New Yorkissa vaikka olenkin Frankfurt Oderissa. Ai niin ihmisen pitää elää hetkessä (en ymmärrä miksi).

Poljin eilen reilun kymmenen kilometrin päähän kylään nimeltä Lebus. Pyörätie ei tällä kertaa kulkenut Oder-joen vartta. Matkalla löytyi mäkiä, joita kapusin paikoitellen  ykkösvaihteellakin. Alamäistä en saanut kaikkea irti, sillä pelkään äkkijarrutusta vieraalla pyörällä, jossa on vain käsijarrut.

Näin metsää, maissipeltoja, haikaroita ja ravintolan terassin joen rannassa. Ravintolapöydissä istui vanhuksia ja pyöräilijöitä, joiden lautasille oli kasattu mättöä, joka oli peitetty paistetulla kananmunalla. Otin varmuuden vuoksi kasvisruokaa. Pyöräilijät puhuivat minulle jotain saksaksi.

Palasin kotiin lepäilemään ja peseytymään ja kävin vielä Slubicessa juomassa smoothien ja vilkaisemassa ostoskeskuksen tarjonnan. Huomasin, ettei ostoksilla onneksi tarvitse käydä.

Kämppäkaverini ajoivat junalla Heleneseehen, jossa pidetään 26-29.7 Helene beach -festivaali, jossa esiintyvät mm. Paul Kalkbrenner, Savas&Sido, SDP ja Sven Väth ja paljon muita,  yhdestäkään artistista en ole koskaan kuullut, mutta saattavat silti olla hyvinkin tunnettuja.

Mistä erottaa etuoven?

Löysin eilen kirjoituskahvilan tai oikeastaan kahvilan terassin. No kirjoitin minä muutaman sanan. Tarjoilija ei osannut englantia (kahvi tarjoiltiin pöytään), eikä myöskään turisti-informaation nainen puhunut kieltä. Tilasin cappuccinon, jonka mukana tuli pari pikkuista kermatetraa. Voihan joku haluta lisätä maitokahviin kermaa.

Kirjasto oli maanantaisin kiinni, ostoskeskuksesta löytyi tyhjiä liiketiloja ja ihan keskustasta teki kuolemaa horsmaa kasvava Lichtspieltheater der Jugend. Kaupungissa toimii edelleen elokuvateatteri Cine Star, jossa elokuvat esitetään dupattuina. Sunnuntaina olisi voinut nähdä Mamma Mia 2 elokuvan alkuperäisversion, mutta ei näköjään muina päivinä. Voisihan se olla lystiä kuunnella kun Meryl Streep puhuu saksaa.

Söin kanahampurilaisen Kartoffel Hausissa, jossa sämpylä oli korvattu jonkinlaisella röstiperunaletulla. Ei se pahaa ollut.

Löysin leipomon.

Minulla ja asunnossa asuvalla pariskunnalla on erilainen aikataulu, välillä kohtaamme ja kerromme päivästämme. En päässyt eilen sisälle porraskäytävään, jonka ovi oli poikkeuksellisesti lukossa. Tungin avainta lukkoon, joka meni sinne, mutta ei vääntynyt mihinkään suuntaan. Kokeilin takaovea yhtä huonolla menestyksellä. Lopulta selvisi, että minulla oli erilainen käsitys siitä mikä on taka- ja mikä etuovi (molempiin on omat avaimensa). Näin jälkeenpäin mietin, miksen kokeillut toista avainta, mutta olin niin vakuuttunut siitä, että pihaovi on takaovi ja kadulle johtava ovi etuovi, ettei se tullut mieleeni.

On kuuma ja elämä on hidastunutta. Tuntuu kuin olisi kylpylälomalla ilman altaissa virumisen vaivaa. Tänään lähden pyöräilemään.

Pyöräilyä

Residenssin edessä kulkee Oder-Neisse pyöräilyreitti, jota kävin eilen hieman testaamassa. Poljin residenssistä vuokrattulla polkupyörällä, jonka satula on hieman liian matalalla ja jossa on vain käsijarru, johon en ole tottunut. Siitä huolimatta oli nautinto polkea tasaista joenrantaa. Pyörätie oli erinomaisessa kunnossa, eikä sen pinnassa näkynyt halkeamia ja kuoppia, joihin olen Suomessa tottunut. Reitti kulki halki jakautuvan ja taas ihanasti yhteen palaavan joenuoman jättämän saaren varjoisan metsikön ja sen jälkeen auringonpaahtessa. Näin luonnon valtaamia rauniotaloja (talon katonrajasta ja seinästä kasvoi puuntaimia), hienoja omakotitaloja ja kosteikkoja, joissa olisi voinut tarkkailla lintuja, luulen. Vastaan polki teräspohkeisia saksalaisia eläkeläisiä ja sukkahousupyöräilijöitä. En uskaltanut polkea kovin pitkälle, sillä en ollut rasvannut itseäni aurinkovoiteella.

Kävin Puolassa ja näin residenssissä asustavan pariskunnan terassilla syömässä ja jäin heidän kanssaan nauttimaan aterian ja keskustelimme kaikenlaisesta kirjoittamiseen liittyvästä.

Slubicesta Frankfurt Oderiin johtavalla sillalla oli ruuhkaa. Hakevatko saksalaiset tupakkaa vai bensaa, en tiedä. Tupakkaa myydään joka korttelissa niin halvalla, että taidan aloittaa tupakanpolton.

Slubice näyttää arkkitehtoonisesti sekavalta ja sotkuisemmalta kuin keinotekoisesti eri kaupunki Frankfurt Oder, joka ei sekään ole mikään arkkitehtuurin merkkikaupunki. Kaupungit ovat olleet yhtä vuoteen 1945 (kertoo Wikipedia). Frankfurtissa tönöttää rivissä uusia taloja, DDR:n aikaisia harmaita kerrostaloja, viimeisen päälle korjattuja talovanhuksia ja raajarikkoisia purkamista odottavia tönöjä. Jalkakäytäviltä voi löytää laattoja, johin on kirjoitettu keskitysleireillä menehtyneiden juutalaisten nimiä ja vuosilukuja.

Tänään aion etsiä kirjoituskahvilan, ettei mene ihan ihmettelyksi.

Residenssi

Saavuin eilen Frankfurt an der Oderiin, saksalaiset tuntuvat kutsuvan sitä nimellä Frankfurt Oder ja juna-aikatauluissa Frankfurtin perään sulkuihin on lisätty O, jotta sen erottaisi siitä suuremmasta kaimasta. Kaupunki sijaitsee Oder-joen rannalla ja joen toisella puolella levittäytyy Slubicen kaupunki, jonne voi kävellä siltaa pitkin. Kävin eilen Puolassa iltakävelyllä.

Asun Särön residenssissä, joka on oikein viehättävä ja siisti. Söin illalla italialaisessa ravintolassa (Fratelli). Täällä ei vilise turisteja, joten kaikkien päät kääntyivät kun liu'uin ravintolaan. En olisi kaivannut huomiota, sillä olin yksin, kun kaikki muut nyrhivät pihvejään (jostain syystä moni söi pihviä) perheidensä ja ystäviensä ympäröiminä.

Tässä lähellä Oderin rannoilla on suuria kosteikkoalueita, joten lintuja näkyy paljon, heidän laatuaan en oikein tunne. Kovasti ääntelevät ja se tuntuu mukavalta.

Saksalaiset varttuneet pariskunnat näyttävät siltä kuin aikoisivat juuri lähteä patikoimaan Karhunkierroksen, mutta se saattaa johtua viikonlopusta. Lähikauppa muistuttaa Litukkaa, mutta hinnat ovat matalammat. Slubicessa mainostettiin halpaa tupakkaa, jota saa ostaa vuorokauden ympäri. Ihan tuossa lähellä on baari nimeltään Havana, jonka terassin lattia on päällystetty hiekalla.

Nyt kirkonkellot kutsuvat vaativasti jumalanpalvelukseen. Ei aio murtua ja mennä kuulemaan sanaa, jota en edes ymmärtäisi.

Naurun jälkeen on vähemmän siivottavaa

Istun lentoaseman kahvilassa juomassa ryöstöhintaista kahvia pahvimukista. Helleasuiset suomalaisperheet ja toppatakkiset vierasmaalaiset kulkevat "lentoasemakatua" edestakaisin, eivätkä löydä etsimäänsä.

Tampereella tärjestetään Tammerfest-niminen tapahtuma, joten vielä aamullakin kaduilla nuokkui hilpeitä humalaisia. Jalkakäytäviä peittivät muovimukit, pahvimukit, oksennus, kusi, pitsalaatikot, muovihaarukat, tupakantumpit ja tähteiden kimpussa ahersi kaupungin puhtaanapitolaitos, johon kuuluu runsaasti lokkeja.

Kusiläntit koristivat porttikongeja ja oviaukkoja ja niistä valui kusinoro kohti jalkakäytävän keskiosaa. Oksennuksetkin sijoittuivat lähelle talojen seiniä. Pitsalaatikot ja kebab-boxit lojuivat missä sattui.

Eräs työkaveri kertoi, että heillä oli tapana heittää roskat auton ikkunasta. Isä neuvoi, että miten jätteet heitetään niin, etteivät ne osu auton kylkeen.

Luin eilen lainauksen Kurt Vonnegutilta, jota siteeraan tähän: "Sekä nauru että kyyneleet sikiävät turhautumisesta ja uupumisesta. Minä nauran, koska sen jälkeen on vähemmän siivottavaa."

Virkattu ampiaispesä

Eilisessä Hesarissa kerrottiin naisesta, joka ei ole vuoteen ostanut mitään itselleen (ruokaa tietysti ja puhelimen rikkoutuneen tilalle). Jutun kuvituksessa kylppärin hyllyssä seisoi purkkeja, joissa oli naisen itse valmistamaa kosmetiikkaa.

Pohdimme eilen erään ystävän kanssa samantyyppistä ostolakkoa, joka muotoutui lakkoneuvottelujen jälkeen tällaiseksi: kirjat ja pesuaineet jätettiin lakon ulkopuolelle ja ostamattomuuden aloitusta siirrettiin syyskuulle ja kestoa lyhennettiin puoleen vuoteen. Nämä loivennukset kertovat luonteenlujuuden puutteesta ja rakkaudesta kirjoihin.  Emme myöskään halua pestä hiuksiamme ruisjauhon ja soodan sekoituksella.

Eilisessä kyläpaikassa ampiaiset piinaavat asukkaita, joten lupasin virkata tekoampiaispesiä, jotka kuulemma karkoittavat ampiaiset. Otukset luulevat, että kyse on aidosta asunnosta ja tekevät oman kämppänsä kauemmaksi.

Tarjosin Kerttua eilen pariinkin uuteen kotiin, mutta yöllä valvova kissa ei kelvannut kenellekään. Kerttu ilmeisesti aavisti aikeeni, sillä se ei herättänyt minua viime yönä kertaakaan.

Surkea lomailija

Kerttu löytyi tänään töistä tullessani sängyn alta, eikä se meinannut uskaltaa tulla pois sieltä.  Konttasin lattialla,  nostin päiväpeiton lievettä ja huusin "Eivät Trump ja Putin ole enää Suomessa" ja sain lopulta houkuteltua kissan esille.

Loman alun kunniaksi sulatin ja pesin jääkaappipakastimeni. Löysin vihanneslaatikosta kolme pussillista hieman nahistuneita porkkanoita ja mietin mitä niistä voisin valmistaa. Vai tunteeko joku jänistä, joka asuisi Tampereen keskustassa? Hiiva kutistuu jännän pieneksi, kun sitä säilöö riittävän pitkään. Ei taitaisi pullataikina enää sillä kovalla kikkareella nousta.

Nyt jääkaappipakastinhirviöstäni kuuluu uhkaavia ääniä. 

Äitiyteen yhdistetään vieläkin pullan tuoksu. Äitini paistoi pullaa joka viikonloppu ja tekee niin edelleen tai nyt he leipovat yhdessä isän kanssa. Työvuosinaan isä pakkasi salkkuunsa evääksi korvapuustin ja Suomen kuvalehden. Harva taitaa enää leipoa pullaa, jos leipoisivat niin kyllä he kertoisivat siitä somessa.

Olen huono lomailija, kaikki muut tuntuvat olevan parempia. Lomailuarvosanani on korkeintaan kuusi puoli. 

Melanian keltainen leninki

Aamuseitsemältä ruokakaupassa iäkäs mies valitsi perunoita yksi kerrallaan. Muita asiakkaita näkynyt. Paistopisteen edessä lattialla ei lojunut leipäpusseja ja kylmäaltaista hohkasi ihanan viileää ilmaa kuin salaisesta lähteestä metsän keskellä. Kassahenkilö keskusteli kanssani kesälomasta (en aloittanut keskustelua vaan hän). Potilaatkin kysyvät lähtiessään "Vieläkö loma on edessä?"  

Trump ja Putin eivät onneksi jääneet pitemmäksi ajaksi kylään vaan lähtivät silloin kuin lupasivat. Kun kaiken piti olla niin viimeisen päälle, hotellihuoneet, ruoat ja juomat, niin olisi tullut kalliiksi jos vieraat olisivat yli sovitun ajan viihtyneet.Voi vain kuvitella mitä miehet keskenään jaarittelivat, lehdistötilaisuus ainakin oli vastenmielinen. Kun valtionpäämiehiä aseteltiin kuvattavaksi, ohjattiin Niinistö keskelle ja hän sanoi "Once in a lifetime" tarkoittaen mahdollisuutta seistä noiden ukkojen välissä.

Nyt kun Trump ja Putin saatiin kotimatkalle ja kaikki asiat Melanian ja Jennyn mekkoja myöten on lehdissä käsitelty, voimme palata totutun kaavan mukaisesti oikeasti merkittäviin uutisiin kuten säätilaan. Ensin innostutaan lämmöstä, sitten varoitellaan ihon palamisesta, grillimakkaroista ja tietysti alkoholista, muistutetaan riittävästä nesteytyksestä (ei alkoholia!) ja lopulta kauhistellaan sinilevälauttoja ja annetaan ohjeita ryypiskelyputken katkaisua varten.

Journalisteilla on kesällä melkein yhtä vaikeaa kuin minulla, sillä ei ole mitään kirjoitettavaa. He eivät kuitenkaan voi täyttää sanomalehtiä voivottelemalla aiheiden puutetta.

Lähden lauantaina kahdeksi viikoksi residenssiin ja mietin jo nyt montako romaania tarvitsen mukaan.  Riittääkö viisi ja varmuuden vuoksi vielä yksi ylimääräinen, jonka pitää olla niin hankala luettava, että siihen pirulaiseen ei pääse sisälle millään.

Kerttu rauhanneuvottelijana

Kerroin jo kuinka käytin itseruskettavaa voidetta koipiini. Auringon valossa näyttää kuin kävelisin kahdella porkkanalla.

Kissani Kerttu on sosiaalisempi kuin minä. Kerttu ryntää innoissaan ovelle vieraita vastaan, mutta kun minä tulen kotiin, se raottaa laiskasti silmiään, osoittaakseen miten epäkiinnostava henkilö olen. Kun vieraita käy, se heittäytyy heidän kylkeensä kehräämään. Välillä se loikkaa sohvan selkänojalle ja nuolee vierailijoiden takahiukset ojennukseen.

Kyläilyjen jälkeisen yön se antaa minun nukkua rauhassa.

Jos Trump ja Putin tulisivat käymään (kannattaisi tulla), Kerttu nuolisi miesten kalvosinnapit ja antaisi hyviä neuvoja. Valtionpäämiesten tummiin pukuihin tarttuisi kissankarvoja merkkinä siitä, että Kerttu on toiminut neuvotteluapuna.

Eipä muuta tänäänkään

Kuuntelin lenkillä kuunnelmasarjaa Gösta Sundqvistista, joka vaikutti sarjan perusteella hankalalta tyypiltä. Olisiko Leevi and the Leavings tehnyt yhtään levyä, jollei bändin rumpali olisi laittanut salaa biisiä Mitä kuuluu Marjaleena Love recordsiin.

Kun thaimaalaiset pojat pelastettiin luolan uumenista, ovat jotkut vähätelleet iloa sanomalla "Välimerelläkin kuolee niin paljon pakolaislapsia" tai "Japanissa kuoli melkein kaksisataa ihmistä". Se olisi sama, kuin päivystyksessä sanottaisiin, että emme ota tätä vatsakipua potevaa lasta tänne, kun maailmassa kuolee niin paljon lapsia ripuliin.

Eilen kävi vieraita, jonka jälkeen Kerttu nukkui koko yön minua herättämättä. Luontokappaleella on yksinkertaisesti tylsää seurassani. Outoa.

On niin hyvä ilma, että lähden kaupungille ja lapseni kanssa johonkin syömään. Eipä muuta tänäänkään.

Kuljailua

Vetelin jalkani itseruskettavalla voiteella Donald Trumpin kunniaksi. Nyt ne ovat hieman oranssit ja laikukkaat, mutta eivät enää kalman väriset.

Laukontorin kahvilassa vieras ihminen puhui minulle. Keskustelimme teatterista ja hän kysyi kuulunko joihinkin teatterinystäviin (keskustelukumppanini kuului). Kuulun teatterin ystäviin, mutta en teatterinystäviin. Jos kuuluisin, pääsisin myymään kahvia näytelmien väliajoilla.

Kuljeskelin (kampaajani käyttää verbiä kuljailla) Ratinan ostosparatiisissa, sovitin leveälahkeisia housuja ja huomasin, etten ole kuitenkaan vielä valmis. Ostin kilpipiilean. Kerron sitten kun olen sen tappanut. Yleensä huonekasvini eivät kuole akuutisti vaan riutuvat kuin sairastaisivat jotain kroonista sairautta.

Tänään pesin vessan, hinkkasin lattian harjalla, tyhjensin vesilukon (yäk) ja kiillotin hanat. Eilen vaihdoin lakanat. Elän kummallisen aktiivista aikaa. 

Valvomisoppi

Vaihdoin lakanat ja olen uupunut kyseisestä ponnistuksesta. Sain peiton taisteltua pirullisesti vastaanpanevan pussilakanan sisälle. Eikä tässä vielä kaikki, pesin likaiset lakanat ja tyynyliinat. Siellä ne nyt kuivuvat kovin viattoman näköisinä.

Lääkärin virkaan kuuluu päivystysvelvollisuus. Se on ammatinvalintakysymys. Mutta kun en enää jaksa, eikä se ole sellaista "En millään jaksaisi päivystää" -väsymystä, vaan en jaksa edes hengittää jos pitää päivystää. Olen mielestäni tehnyt osani. Päivystänyt iltoja, öitä ja kokonaisia viikonloppuja. Nukkunut repaleisia öitä ohuilla vaahtomuovipatjoilla, natisevilla lavereilla. Pyörinyt hikisissä lakanoissa aamuyön rintakipupotilaita odottaen. Etupäivystänyt ja takapäivystänyt, terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Tehnyt yötyötä raskaana ollessani ja vähän kipeänäkin, kun eihän siihen ketään muutakaan saa.

Kaikilla ikäisilläni kollegoilla on sankaritarinoita valvomisesta. Eräässä keskussairaalassa jaettiin klinikan erikoistuville lääkäreille välistäpäästötodistus siinä vaiheessa kun siirryimme yliopistolliseen keskussairaalaan jatkamaan erikoistumistamme. Yksi arvosana tuli oppiaineesta nimeltään valvomisoppi. En muista enää mitä siitä sain.

Hämmästyttävää

Thaimaalaisten poikien pelastuminen luolasta liikuttaa meitä. On hienoa, että on ihmisiä, jotka eivät luovuta vaan vaarantavat oman henkensä toisia auttaessaan. Minä voivottelisin, vääntelisin käsiäni ja juoksisin lopulta karkuun. Onneksi on toisenlaisiakin ihmisiä ja niitä on kaikkialla, Pieksämäellä, Arkangelissa, Luzernissa ja Washingtonissa, se vaan välillä unohtuu.

Meillä on Kertun kanssa yhteinen harrastus, nukkuminen. Minä nukun yöllä ja Kerttu päivällä. En harrasta naukumista kuten Kerttu vaan keskustelen rakentavasti. Kuulin surukseni, että H jää vuoden virkavapaalle. Kenen kanssa minä nyt keskustelen rakentavasti? Kuka naurattaa minua töissä? Kuka juo kanssani pystybaarikahvit, kun ei ehdi istahtaa? Kuka nousee pöydästä ja kuvittaa juttuja jäljittelemällä ihmisten eleitä (ei potilaiden, muitakin ihmisiä on)? H:ta ei saisi päästää viikon lomalle saati vuoden virkavapaalle.

Päätin lukea jotain kevyttä ja lainasin A.J. Finnin (kirjailijan oikea nimi on Daniel Mallory ja hän näyttää televisiosarjan tähdeltä) trillerin Nainen ikkunassa. Kirja pitää palauttaa viikon kuluttua, mutta voihan sen jättää keskenkin. Stephen King kuulemma sanoo, että kirjailijan pitää lukea neljä tuntia päivässä (sellainen kirjailija ei käy töissä). Samainen King kehuu romaanin Nainen ikkunassa etuliepeessä "Kirja, jota ei malta laskea käsistään". Takakannessa Ruth Ware toteaa "Taidokkaan mutkikas, vastustamaton.",  Gillian Flyn taas hehkuttaa "Hämmästyttävä. Jännittävä. Upea" ja kaiken tämän kehumisen päälle Tess Gerritsen vakuuttaa "A.J. Finn on lahjakas ja vahva uusi tekijä".

Suosittelija

Istuin hetken puistonpenkillä ja katselin miestä, joka heitteli linnuille leivänpaloja. Ensin heittelijää kyttäsi vain pari pulua, mutta pian noita pulleita lintuja kerääntyi hänen ympärilleen lisää ja samalla saapuivat lokit. Lokit kaappasivat etäälle heitetyt makupalat, samalla kun pulut nokkivat miehen jalkoihin tippuvat eväät. Mistä linnut tiesivät saapua paikalle? Mistä ne arvasivat, ettei minulla ollut heille pullanmuruakaan? Ehkä ne lähettivät WhatsApp -viestejä toisilleen.

Kuuntelin lenkillä Areenasta ohjelmaa "Television tiiliskivet", jossa keskustellaan sarjoista kuten "Happy Valley", "Young Pope", "Handmaid's Tale", "Olive Kitteridge", "Mennyt maailma" ja monesta muusta. Suosittelen, sillä keskustelu tuo ihan uusia näkökulmia noihin televisio-ohjelmiin.

Suosittelen myös Sara Hildenin kesänäyttelyä, jossa käsitellään ihmisen ja luonnon suhdetta. Joskus aikoinaan luontoa kuvattiin ihan kauneuden vuoksi tai se muodosti sopivan taustan ihmisille, nykyäään luontokuviin liittää sellaisia asioita kuin ilmastonmuutos, rehevöityminen ja lajien sukupuutto vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan.

Mikä ihmeen suosittelija luulen olevani?

Katarina Hazard sanoi radiossa, että elämme tunnetaloudessa. Mietin asiaa oman ammattini kannalta. Enää ei riitä, että lääkäri on asiantuntija, hänen kohtaamisensa pitäisi olla positiivinen elämys. Siitä kuuluu jäädä läheinen ja hyvä mieli kuin kyse olisi ystävästä. Aiemmin lääkärintakki oli uniformu, joka piti huolen tapaamisen muodollisuudesta, nyt ollaan tuttavallisempia. Kumpi lie lopulta edullisempaa potilaan paranemisen kannalta?

Tikkari

Kävin eilen Jarkko Martikaisen keikalla. Martikainen otti kitaransa esille vasta klo 22.30, joka on nukkumaanmenoaikani. Joskus on kiva ylittää itsensä, juoda alkoholia ja istua ulkona valoisassa yössä.

Mietimme taas kerran, missä ovat ikäisemme miehet? Ilmeisesti kotona jalkapalloa katsomassa, joka heille suotakoon. Luettelen tähän kulttuuritapahtumia ja festivaaleja, joista voi bongata aikuisia miesoletettuja muutoinkin kuin vaimon pakottamana: Sodankylän elokuvajuhlat, Tampere film festival, Tampere jazz happening ja erilaiset blues -tapahtumat. Listasta kehittyi Tampere-painotteinen, sillä asun Tampereella.

Trumpin ja Putinin tapaaminen inhottaa minua, enkä odota siitä koituvan mitään hyvää. Suomalaisten innostuminen tapaamispaikasta on jotenkin vastenmielistä. Ikäänkuin nuo valtionpäämiehet olisivat antaneet meille tikkarin, jota nyt saamme nuoleskella. Hesarinkin teki jutun siitä missä Trump mahdollisesti yöpyy. Nukkukoot puolestani vaikka Rastilan leirintäalueella. Tasapuolisuuden nimissä sama koskee Putinia.

Pitkä viikko

Teen tällä viikolla viisi työpäivää sen nykyisen kolmen sijasta. Voi miten lyhyt viikonloppu onkaan.

Töissä tuli pitkästä aikaa palohälytys. Kukaan ei usko, että missään oikeasti palaa ja kaikki hakevat ensin kännykkänsä ja evakoivat vasta sitten itsensä. Kesällä on mukava laskeutua portaita palohälyttimen pärinässä, siirtyä ulos seisoskelemaan ja palomiehiä odottelemaan. He tulevat kiireettömästi kävellen, viipyvät hetken ja sanovat "Saa mennä takaisin sisälle" ja niin me palaamme työpöytiemme ääreen.  Potilaita ei ainakaan minulla enää siihen aikaan ollut.

Löysin kaupan, jossa myydään kosmetiikkaa halpaan hintaan. Ensin naamarasvan hinta puolitettiin ja sitten siitä vähennettiin vielä 20 prosenttia. Olen ostanut niin paljon rasvaa, että saatan selvitä ahkerallakin käytöllä pari vuotta. Purkit ovat ihania ja lupaavat enemmän  kuin koskaan uskaltaisin toivoa. Yövoiteen arvaa pakkauksen sinisestä väristä, teksti on monesti pientä pränttiä, Night Cream. Cream on melkein kuin dream. Silmänympärysvoiteen tunnistaa pienestä pakkauksesta ja kohtuuttomasta kilohinnasta. Tieto voiteen laadusta on tärkeä, ettei vahingossa levitä tuotetta väärään paikkaan ja pilaa ihoaan.

Mietin eilen pöydän varaamista ravintolasta. Teimme pöytävarauksen Kuopiolaiseen ruokaravintolaan Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman aikaan. Ravintolasalissa ei ollut yhtään asiakasta, mutta onneksi kuitenkin kaksi tarjoilijaa. Jostain syystä tuntui vähän nololta. Minulla on tapana hävetä kummallisia asioita.

Finlayson art area

Finlayson art area on hauska näyttelykokonaisuus tai oikeastaan monta näyttelyä lähekkäin. Osa teoksista seisoo keskellä ihmisvilinää.

Satuin vahingossa näyttelyopastukseen, enkä olisi yksikseni ehkä kaikkea löytänytkään. Viikonloppuna pitää kiertää näyttely uudestaan. Opas kysyi tyhmyyksissään "Onko jotain kysyttävää?", jolloin eräs mies ryhtyi esitelmöimään Finlaysonin tehtaiden historiasta. Myöhemmin hän kertoi Väinö Linnasta vaikka kukaan ei edes kysynyt.

Aloitimme Rosa Liksomin näyttelystä, joka oli taiteilijalle tyypillisesti runsas: maalauksia, joissa eläimet hyökkäsivät ihmisten kimppuun, valokuvia, ryijyjä ja raanuja, legoja, täytettyjä lintuja, keinu (jossa sai keinua!) ja hajuvesipulloista tehty soma lamppu, johon voi lisätä oman hajuvesipullonsa (hajuvesihän eltaantuu vuosien mittaan). Jotain jäi varmaan mainitsematta.

Seuraavaksi katsoimme asfalttiin maalattua taidetta, sanataidetta ja kuvanveistäjä Pekka Kauhasen patsaita. Näyttelyyn oli rakennettu elokuvateatteri, jossa näytettiin kaksi Anssi Kasitonnin lyhytelokuvaa (pop corniakin kuulemma saa). Katsoimme tuokion Jonna Kinon videoteosta ja näimme hänen marmorityynynsä, joka näytti siis tyynyltä. Hannu Palosuo maalaa tauluja kahvisäkeille ja mustalle sametille. Rut Brykin keramiikka on niin kovin sympaattista. En viitsi kaikkea tänne raportoida, eikä sitä jaksaisi kukaan lukeakaan.

Ettei kenellekään tule paha mieli mainitsen vielä, että paljon töitä oli esillä muiltakin taiteilijoilta: Lars Nyberg, Ville Färsaaret, Jaakko Mattila, Pälvi Hanni, Jasmin Anoschkin ja Elina Brotherus.

Taiteen etsiminen ja löytäminen monesta eri tilasta oli jännittävää.

Kypäräpakko

Työkaverini sanoi, että ilma näyttää lonkerolta. Hän tarkoitti inhaa harmahtavaa alkoholijuomaa. Nyt kun katson ulos niin totisesti maisema on kuin lonkeroa, jossa ihmiset taistelevat säätilaa vastaan sateenvarjot ojossa. Harmaata on  monenlaista, kalliota ja taivasta. Kaupunkiharmaaseen sekoittuu asfaltti ja betoni ja siitä muodostuu long drink -harmaa.

Tänään Hesarissa kirjoitettiin taas kerran lihavuudesta. Keskustelin asiasta lihapulla-annokseni ääressä. Keskustelukumppani oli sitä mieltä, että sokeria sisältäviä ruoka-aineita pitäisi verottaa ja pyöräteitä rakentaa. 

Kenties pyöräilykypäräpakosta pitäisi luopua, ettei pyöräilyn esteenä olisi hiusten painuminen lättänään. Minusta vaivalloisinta on kypärän raahaaminen mukana, niinpä olen jättänyt sen vuosiakausia pyöräkoriin. Se kelpaa kenellekään, joten joudun edelleen polkemaan se vanha potta päässäni.

Olisi mielenkiintoista tietää, kummassa tulee enemmän vaikeita päävammoja, auto-onnettomuuksissa vai pyörällä polkiessa. Mitäpä jos autoilijat ja autossa matkustavat pakotettaisiin käyttämään kypärää? Tiedän teholääkärin, joka ainakin aikoinaan käytti autolla ajaessaan kypärää ja ajavathan rallikuskitkin kypärä päässään. 

Ylipainoiset ihmiset paheksuvat sitä, että ylipainosta huomautetaan terveydenhuollossa. Kunnon lääkäri ottaa asian puheeksi, niinkuin alkoholin ja tupakankin, tällainen laiskempi ei aina viitsi.

Anteeksi, hypin taas asiasta toiseen

Tapasin eilen pariskunnan, jota en ole nähnyt kahteenkymmeneen vuoteen, sitä ennen vietimme paljon aikaa yhdessä. Kun tutustuimme, J sitoi vielä ruskeat hiuksensa poninhännälle, nyt hänellä on harmaa kihartuva takatukka. Muovisessa vadissa yksiön lattialla  eleli rupikonna ja he maustoivat aamupuuronsakin valkosipulilla. Valkosipulia kutsuttiin älykköjen ketsupiksi. Nyt heillä on paritalon puolikas ja neljä lastenlasta. Oli kiva tavata J ja K.

Kerttu heräilee aamuyöstä kiusaamaan minua. Olen saanut monenlaisia kissankasvatusohjeita. Kokeilin viime yönä pulloa, josta suihkutin vettä kotieläimeni suuntaan ja ihme kyllä hän perääntyi ja lopetti metelöinnin. Tosin hän palasi myöhemmin, jolloin suihkautin uudelleen. Kerttu pysyi loppuyön poissa.

Katson Netflix-sarjaa House of Cards (olen myöhäisherännäinen) ja pilaan elämäni seuraamalla kongressimiesten juonitteluja sen sijaan että lukisin tai urheilisin. Pidän Frankin (meetoo Kevin Spacey) tavasta selittää asioita kameralle samalla kun tapahtumat taustalla ikäänkuin pysähtyvät.

Olen tämän viikon töissä osastolla. Tärkeintä on vakuuttaa itsensä, potilaat, hoitajat, kandi ja erikoistuva lääkäri siitä, että tietää mitä pitää tehdä. On osattava perääntyä kun huomaakin olevansa väärässä ja vakuuttaa taas kerran nuo samat ihmiset. Poliklinikalla täytyy saada vain se yksi samassa tilassa oleskeleva ihminen uskomaan, että huoneessa on asiantuntija, joka tietää enemmän kuin google tai oikeammin pystyy käyttämään vähäisempääkin tietomäärää paremmin potilaan hyväksi kuin hakuohjelma.