torstai 25. heinäkuuta 2019

Kotimatka

Vilnasta Riikaan lähtevä bussi saapui Berliinistä. Kuvitelkaa, että yöhikiset ihmiset, banaaninkuoret ja vauvanvaipat umpioidaan yön yli, niin sellaiselta kaksikerrosbussissa lemusi. Hajua ei hetken kuluttua edes huomannut, siihen tottui kuin oman kotinsa ominaishajuun.

Vilna-Riika välillä bussissa toimi englannin kielen taitoinen nainen, joka keräsi kaikkien matkaliput ja kertoi palauttavansa ne viisitoista minuuttia ennen kuin saavumme Riikaan. En ymmärtänyt miksi ja mitä se sitäpaitsi minulle kuului.

Edessä olevan istuimen taskussa oli menu, olisi voinut tilata erilaisia makkaraperunoita ja täytettyjä lättyjä.

Riikassa vaihdoin bussia ja ehdin ostaa vessamummolta kolmellakymmenellä sentillä vessaoikeuden ja käyttää sen. Matkatavarat merkittiin tarralla ja ne sai vain matkalipulla, joka myös leimattiin.

Kuljettajat puhuivat yleensä latviaa (?). Heidän muu kielitaitonsa rajoittui äkäisiin "Five minutes stop" tai "Drei minuten". Kun eräs pariskunta myöhästyi minuutin, he saivat kuskilta sapiskaa. Lähtöpysäkillä kielitaitoinen nainen tarkasti liput ja neuvoi missä paikka sijaitsee vaikka olihan paikka merkitty selkeästi myös numeroilla.

Minun piti kirjoittaa yksin matkustamisesta. Yksin olet täysin riippumaton toisista ja saat valita mitä teet, milloin heräät, missä syöt ja milloin. Toisaalta et voi jakaa kokemuksiasi kenenkään kanssa. Matkatavarat on otettava mukaan yleisiin vessoihin. Hotellihuone maksaa enemmän. Ihmiset ottavat helpommin kontaktia, mutta sekin riippuu maasta. Molemmissa on puolensa.

Olen ollut myös ryhmämatkoilla, jos ryhmä on pieni ja rento, niin se on kivaa, mutta jo yksi valittaja voi pilata kaiken. Inhoan suurissa porukoissa liikkumista. Siinä tuntee itsensä jotenkin naurettavaksi.



1 kommentti:

Leena Laurila kirjoitti...

Niin totta, ryhmämatkojen helppous maksaa. Hinta on, että kuljet lampaana muiden lajitovereidesi mukana, käyt vessassa ja otat kuvat kun siihen on aika ja vielä valitusta kohteesta. Sitä helppoutta voi hetkellisesti kaivata, kun haet sitä vessaa tai oikeaa junaraidetta isojen matkalaukkujen kanssa kun juna on just lähdössä. Mutta kun tilanne on ohi, niin yksin matkatessa kerää pieniä selviytymisvoittoja eikä niinkään lammasoloa.