tiistai 1. lokakuuta 2019

Toiseksi viimeinen

Verbaalisesti lahjakas työkaverini kuvasi erään entisen poliitikon päällystakkia itsensäpaljastajan takiksi. Poliitikko liikkuu kaupungilla vähän liian ison beigen poplarin helmat tuulessa lepattaen. Pertti Jarlakin piirtää vilauttajalle juuri sellaisen palttoon.

Sairaala tarjosi tänään kahvit, lohipiirakat ja kinuskitäytekakun poliklinikan väelle tulevan eläköitymiseni kunniaksi.  Aloitin työt Tampereella 2.10.2006 ja viimeinen työpäiväni on 2.10.2019. Pidän tällaisista sattumista, ikään kuin olisin suunnitellut kaiken vaikka suuri osa elämästä on sattumaa. Huomisen jälkeen alkaa loma ja sitten koittavat eläkepäivät, joista nykyinen nuoriso voi vain haaveilla.

Voiko olla mitään vähemmän seksikästä kuin eläkkeelle jääminen?

Sain sairaalalta sievän kultaisen kaulakorun. Naisille annetaan kaulakoru, miesraukat joutuvat tyytymään solmioneulaan.

Minulle ehdotettiin, että tekisin viimeisenä työpäivänä jotain, jota olen aina halunnut tehdä.  Ehkä heitän tietokoneen keskusyksikön ikkunasta ja katso miten se murskautuu asfalttiin.

3 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Luultavasti sinäkin totut nopeasti uuteen statukseen. Ja kun kerran teet vielä 'keikkaakin' niin eihän se edes ole kertalaakista poikki tuo työelämä. Minä en kyllä kaivannut työtäni ollenkaan, mutta kyllä työkavereita. Puheeni per päivä väheni huomattavasti. Meillä oli avokonttori ja kyllä siellä työn lomassa ja lounastauoilla tuli aika perusteellisesti diskuteerattua sekä työ- että muista asioista. Sittemmin olen hiljaisempaan elämään tottunut. Sanomalehteen, kirjoihin ja elokuviin voi laittaa enemmän aikaansa nyt, samoin tietenkin päiväsaikaan ulkona hengailuun. Ihanaa se on.

Ana kirjoitti...

Onnittelut! Jää aikaa missen silitykselle :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Leena Laurila: Varmaan totun ja itsehän olen tätä hiljaisuutta ja kiireettömyyttä kaivannut!

Ana: Kiitos! Ei tee mieli silittää kun katti taas metelöi yöllä.