Jörn Donner on kiehtonut minua pikkutytöstä lähtien. Vihainen, älykäs mies, jolla oli sensuellit huulet. Myöhemmin haaveilin, että saisin syödä silakoita miehen seurassa. Donnerin itsensä paistamia tietysti. Hankalat miehet ovat aina kiehtoneet minua, onneksi he eivät ole olleet minusta kovinkaan kiinnostuneita.
Jörn Donnerin nekrologi oli luultavammin kirjoitettu kaikissa suurissa sanomalehdissä jo aikoja sitten valmiiksi. Hän ehti tehdä paljon asioita, kirjoittaa käsittämättömän määrän tekstiä, ohjata ja tuottaa elokuvia, toimia kansanedustajana ja diplomaattina. Siinä sivussa hän hankki lapsia monen naisen kanssa. Monissa valokuvissa Donnerin taustalla näkyi kirjahylly ja hän oli laajasti sivistynyt. Miehen esiintymiset omissa elokuvissa olivat jotensakin vaivaannuttavia.
Kun olin lapsi, näin monta kertaa Donnerin televisiossa vilaukselta
(niitä ohjelmia en saanut katsoa), hän istua röhnötti nojatuolissa
laiskasti, tupakoi ja laukoi ilkeyksiä. Herätti pahennusta ja varmaan
nautti siitä.
Donner sairasti monta tappavaa tautia. Näin lääkärinä tulee mieleen, että jos ei olisi tupakoinut niin olisi varmaan vieläkin elossa.
Jörn Donner ei kaunistellut tarinaansa kuten me muut. Siitä hänelle kiitos.
Suomeen mahtuisi nyt yksi vihainen suomenruotsalainen nuori mies. Sellainen musta aukko jäi kun hän lähti.
6 kommenttia:
Totta, musta aukko jäi Donnerin jäljiltä. Ehkä näihin iäkkäiden kulttuuri-ihmisten kuolemiin sekoittuu myös haikeutta omasta vanhenemisesta ja nostalgiaa. Minun, ja sinunkin ikäisille nämä tyypit ovat olleet aina mukana. Donner, Andersson, Salmén. Heidän poistumisensa järkyttää kuin osa Suomen peruskalliosta olisi murentunut pois.
Donner oli kovin ristiriitainen persoona ja siksikin kiehtova, Andersson oli Donneriin verrattuna hyvis.
Kyllä, iso musta aukko jäi. Ei ole, eikä tule toista Jörn Donneria. Claes Andersson oli myös vaikuttava ja monilahjakas persoona. Mutta onneksi molemmilta jäi runsaasti "perintöä"tulevillekin sukupolville.
Ei ole kiva, kun suuret kulttuuripersoonat lähtevät eikä ole uusia yhtä karismaattisia tilalle. Kaikki nämä hiljattain poismenneet olivat mukana loppuun asti. Kirjoittaminen oli heille elämistä.
Donnerin viimeisimmät elokuvat ovat tosi hyviä, Armi elää! ja Kuulustelu. Ne aiemmat, missä hän itse näytteli seksikohtauksissa ovat ihan kuin eri ohjaajan tekemiä, tekeminen opetti.
Seuraavaksi meillä tulee iso suru, kun "aina mukana olleet" vaikuttajanaiset kuolevat, Eeva Kilpi, Märta Tikkanen, Elisabeth Rehn.
Ja entäs sitten, kun harvennus alkaa käydä omassa ikäluokassa, jos sen on todistamassa eikä itse ole ensimmäisiä. Kyllä näissä tuntemuksissa on paljon haikeutta oman kuolevaisuuden vuoksi.
Kun Koivisto kuoli, koin jo tätä, mutta enemmän nyt.
Minäpä olen syönyt rapuja m e l k e i n Jörn Donnerin seurassa. Hän nimittäin istui viereisessä pöydässä, kun olin 21.7.1974 (tai 1973?) Donnerin omistamassa Kuninkaantien lomakylän Silakka-nimisessä laivaravintolassa syömässä elämäni ensimmäistä kertaa rapuja. Oli jännää, kun sellainen kuuluisuus viereisessä pöydässä.
Ps. Hannu Taanila sentään vielä elää!
Jörn Donner kuuluu niihin, jotka ovat aina olleet, joten onhan se surullista, vähän kuin joku tärkeä rakennus palaisi maan tasalle.
Lähetä kommentti