Sisältövaroitus: Tekstin loppu sisältää mainontaa.
Kirjoittamisesta voi tulla riippuvaiseksi, kaikki eivät ole yhtä alttiita, eihän kaikista kännitupakoitsijoistakaan tule vakituisia sauhuttelijoita. Kirjoitusriippuvuuden kehittymiseen tarvitaan jonkinlainen perinnöllinen taipumus ja riittävä altistuminen.
Edellä mainittu ei sitten ollut faktaa. Mutta voisi olla.
Elämme outoja aikoja. Iäkäs sukulainen teki pahan virheen, hän tankkasi auton, kosketteli desinfioimattomia kohteita, eikä muistanut sen jälkeen pestä käsiään vaikka olimme hänelle jankuttaneet, että aina kotiin tullessa on ensin pestävä kätöset. Nyt odotamme onko kömmähdyksellä seurauksia ja minkälaisia.
Kotiin tultuani riisun ensin ulkovaatteet, pesen avaimet ja ovenkahvat ja sitten käteni. Pesen nahkahanskani. Irroitan kynteni ja keitän niitä vartin verran väljässä vedessä. Käsiä pestessäni laulan "Paljon onnea vaan" vähintään kaksi kertaa. Sen jälkeen kuuraan kännykän. Sitten pesen kädet. Sen jälkeen laitan käsivoidetta.
Pesen kädet.
Laitan käsivoidetta.
Pesen kädet.
Laitan käsivoidetta.
Laitan kädet.
Pesen käsivoiteen.
Olen tehnyt syntiä: tavannut poikaani ja himoinnut ystävieni tapaamista.
Eristäytymistä on onneksi lähes jokainen suomalainen harjoitellut jo lapsena. Kun on aikansa mökkeilyä vastustanut, on siitä melkein oppinut tykkäämään. Mökkeilystä pitämistä pidetään Suomessa aikuistumisen merkkinä.
Jääkaapissani on enää ketsuppia, soijakastiketta ja puoli purkillista oliiveja, joten tänään on uskallauduttava kauppaan.
Koronakirjavinkit: Eira Molberg: Villahousuhäpeä, Tammi. Kirja on nimetty dokumenttiromaaniksi. Oikeastaan se on romaaniksi liian löyhä, siinä on kaksi keskeistä aihetta, kirjailijan alkoholismi ja luostarielämä. Kirjassa kuvataan alkoholisteille tarjottua kuntoutusta rehellisesti, mutta humoristisesti. Vähän epäselväksi jää, mikä lopulta sai kirjailijan parantumaan riippuvuudesta, ehkä se oli tuo melko järjettömältä kuulostava kuntoutustoiminta. Villahousuhäpeän lukemisen jälkeen halusin heti matkustaa johonkin luostariin, sillä luostarielämää oli kuvattu todella herkullisesti. Annan dokumenttiromaanin puutteet anteeksi, sillä kirja nauratti ja itketti minua ja unohdin hetkeksi koronakriisin.
Googlaan kirjaani niin, että kyseinen toiminta alkaa häiritä elämääni. Googlailun saalis on ollut toistaiseksi kovin laiha. Tulisiko joku ottamaan minulta tämän vaivan pois. Katkaisemaan nettiyhteyden.
Facessa toimii ryhmä nimeltään "Lääkärit ja kirjallisuus" ja kopioin sieltä luvatta kommentin romaanistani Ei saa elvyttää "Luin kollega Heidi Mäkisen kirjan BookBeatissa. Olipas jälleen hykerryttävä lukukokemus.
Lämminhenkinen, hauska ja bonuksena vielä tuo että hän tuntee meidän
ammattimme surkuhupaisatkin puolet, myöskään potilaan näkökulmaa
unohtamatta. Voin suositella!" Heidi Mäkinen, Ei saa elvyttää, Karisto 2020 (linkki).
8 kommenttia:
Tuot huumoria tähänkin päivään, kiitos !
Ole hyvä!
Minä suosin kappaletta Hämä hämä häkki. Olen katsonut ajan kellosta ja osaan laulaa sen tasan 20 sekunnin pituisena.
Hämä hämä häkki on hyvä.
Lapsenlapselle oli myös opetettu hämähämähäkki päiväkodissa, mutta muunnetuin sanoin. Hän lauloi sen meille näköwhatsappissa (vai mikä se on)ja totesi reippaasti, että mummin ja vaarin luo ei voi nyt mennä.
Laulut ovat hyviä siihen tarkoitukseen. Elvytyskurssilla suositeltiin paineluelvytyksessä laulettavaksi (ei ehkä ääneen kuitenkaan) Bee Gees -yhtyeen kappaletta "Staying alive", siinä on juuri sopiva rytmi.
Monia lauluja voi nyt sanoittaa uudelleen, mm. mainitsemasi ”staying alive” muutettiin jo versioon ”staying inside” joka sopinee sekin tähän hetkeen.
Olen lukenut kirjasi heti kun sain sen käsiini ja pidin siitä! Nyt on hyville kirjoille kysyntää kun pysytellään omien seinien rajaamassa tiiviössä. Kirjat, lenkkeily, hyvät leffat ja blogit (kuten tämä) auttavat pään pysymään kasassa ja omaa päätään pitää nyt suojella liialta informaatiotulvalta, riittää kun pysyttelee ajan tasalla ohjeista ja rajoitteista (ja muistaa myös noudattaa niitä), mutta joka ikistä tilannekatsausta ei tarvitse katsoa ja kuunnella. Riittää kun jokainen tekee parhaansa ja muistaa että kukaan ei voi yksin tehdä kaikkea mutta jokainen voi tehdä jotakin.
Päivä kerrallaan ja lippu korkealla, tästäkin selvitään!
Lukeva mummu
Kirjailijoiden kannalta kirjastojen sulkeminen on hankalaa, sillä kirjastolainoista tulevat Sanasto -maksut ovat monelle merkittävä tulonlähde. Ihana kuulla, että pidit kirjasta!
Lähetä kommentti