keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Korvayökkö

Tapasin sattumalta kaupungilla sairaanhoitajan, joka työskenteli aikoinaan Jyväskylässä. Hänen ystävättärensä kaivoi laukustaan romaanini, jonka kantta suojeli läpinäkyvä muovi. Nainen antoi kynän, jolla kirjoitin nimilehdelle "Saa lukea!", omistin lauseen ja kirjan hänelle ja allekirjoitin. En ehkä riittävän siististi, enkä kauniisti. Nainen halusi antaa minulle kynän, jota käytin. Se on hyvä kynä. Hän kertoi, ettei pidä Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjasta, sillä se on liian hauska. Otin tämän jonkinlaisena savolaistyyppisenä kehuna.

Näsinpuistossa on kiva käyskennellä, Näsinlinna näyttää jonkun hallitsijan rakastajattarelle numero kolme rakennetulta pytingiltä, puistosta näkyy Näsijärvi, Särkänniemi ja Hämeenpuisto. Näsinpuistossa solisee suihkulähde, johon kuuluvat Emil Wikströmin patsaat. Puistosta voi pongata Olli Larjon pienoispatsaita, joita on kahdeksan kappaletta. Patsaat liittyvät Kirsi Kunnaksen lastenrunoihin. Mäellä sijaitsee myös lasten leikkipuisto.

Näsinpuiston opastauluissa kerrotaan sen eläimistä. Näsinkallion puistoalue tunnetaan pohjanlepakon suosimana ruokailualueena. Tammerkosken yläjuoksulla saalistavat ajoittain vesisiipat, viiksisiipat ja isoviiksisiipat. Hyvää asuinaluetta myös korvayökölle! Mitään näistä en nähnyt. Korkeintaan pari olutta nauttivaa isoviiksisiippaa. Korvayököstä mieleeni tulee korvatautien osaston vakituinen yöhoitaja, jonka vuorokausirytmi on mennyt pysyvästi sekaisin ja joka ei ole vuosiin nähnyt päivänvaloa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Korvayökkö on siitä kiva, että sen tunnistaa lennosta ilman detektoriakin (tutkaa, joka muuntaa lepakkojen äänet ihmisen kuultaviksi).
Ai mistäkö tuntee? No juuri niistä hienoista suurista korvista!