perjantai 22. toukokuuta 2020

Retki


Tein kävelyretken Iidesjärvelle. Kun jostakin käyttää nimeä retki, se tuntuu heti seikkailulta vähän kuin Viisikoissa. Iidesjärven ryteikköistä rantapolkua oli kiva kävellä. Näin retkelläni miehiä pitkien putkien kanssa järvelle tähyilemässä, sillä Iidesjärvi on lintujärvi. Seuraavalla kerralla otan eväät mukaan.

Kun lapset olivat pieniä, teimme retkiä omakotitontin rajalle, jossa kulki pieni kitulias puro, joka melkein näivettyi kesän mittaan ja virkistyi taas keväisin. Puron rannalla törötti puoliksi lahonnut sauna, jonka terassilla oli kiva istua kahvilla ja juoda viinimarjamehua. Nuorempi lapsemme pyydysti lasten leikkihaavilla hoitamattomalta pihaltamme suurimman siilin, jonka olen koskaan nähnyt ja toi sen sisälle nähtäväkseni. Siili vapautettiin viivyttelemättä takaisin luontoon. Ystävämme J sanoi, että meillä oli slaavilaista, en selitä tätä sen tarkemmin.

Isä järjesti aikoinaan koko perheen kuutamohiihtoretken, jolle pakattiin mukaan ruusukupit, kahvit ja pullat. Muut kupit eivät hänelle kelvanneet. Samoista kupeista juotiin kahvia pysähdyspaikoilla kun köröteltiin autolla Pohjois-Norjaan. Huotoasemakahveihin ei meillä tuhlattu.


Ei kommentteja: