Räntää mättää, tiedän sillä pesin "työhuoneeni" ikkunan. Huoneessani on sänky (vieraita varten), kirjahylly, pöytä, porrastikkaat, likavaatekori, imuri, silityslauta ja -rauta, printteri, vihannespunkkeja vastaan taisteleva kiinanruusu ja Kertun vessa. Näen ikkunastani kerrostalon sisäpihalle. Tässä tilassa luodaan suurta kirjallisuutta. Tuo oli sitten ironiaa.
Vuoden loppuun mennessä julkaistaan vähintään 176 suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa uutta kaunokirjaa (nappasin luvun Kulttuuritoimituksen sivuilta). Se on hurja määrä, ilmankos kaikista ei kirjoiteta kritiikkejä. Saa nähdä saanko mahdollisuuden esiintyä kirjamessuilla ja pidetäänkö niitä. Kaikessa on nykyään epävarmuusleima.
Vierastan somen äitienpäiväpäivityksiä vaikka kaipa ne pulppuavat rakkaudesta. Miltä kuulostaisi omani: soitin äidilleni ja molemmat poikani soittivat minulle. Montako sydäntä irtoaisi? Eikä järjestelyillä ollut mitään tekemistä koronan kanssa. Toimimme samoin jo viime vuonna. Tarjoan tätä vertaistueksi niille, jotka eivät saa kukkia, kortteja, aamukahveja sänkyyn, lauluja, kuoharia, brunsseja ja lahjoja tai jotka eivät jaksa, halua tai voi tavata omaa äitiään äitienpäivänä. Kyllä mekin olemme ihan arvokkaita ihmisiä.
4 kommenttia:
En minäkään saanut kumpaakaan lastani luokseni. Tein faceen saman postauksen ja blogiin myös kuin edellisvuonna eli äiti ja minä joskus...Häntäkään ei voinut tavata. Tilasin sun kirjan hänelle.
Juupa, paljon julkaistaan. Olen juuri kollannut katalogeja läpi, mutta en jaksanut kaikkia, joten summasin sarjan, johon voin sitten tarvittaessa lisätä vaikka jännitystä tai historiaa, jaksamisen mukaan. Joskus, ihan joskus, tulee mieleeni, että toisinaan kustannuskynnys saisi olla vähän korkeampikin, mutta sehän on tietty makuasia...Joillekin kirjailijuus on vain niin kova juttu, että sitä kuin v-äkisin väännetään...Ja nyt ei tietenkään ole kyse sinusta, ei sinne päinkään. Jos eläisin Aurin ikäiseksi, olisin taatusti kuin hän vain ilman hienoja titteleitä ja siskoni ilmetty Tekla!
♥♥
Paljon kirjoja ilmestyy ja minulla on aukkoja myös klassikkojen lukemisessa, joten lukeminen ei lopu. Kävin eilen Metso -kirjastossa hakemassa varaamani kirjan ja tuli melkein kyyneleet silmiin kun pääsin sinne edes pistäytymään pitkän tauon jälkeen.
Sadan vuoden kuluttua Tampereen ykköskulttuurikohde on Kirjailija Mäkisen Kotimuseo, jossa tulevaisuuden marttakerholaiset ympäri Suomen ja ulkomailtakin käyvät päivittelemässä ikkunastasi avautuvaa näkymää. Silitysraudan nähdessään tuntevat he selittämättömän riipaisun sydämessään miettiessään, että tuohon kahvaan se käsi on monasti tarttunut. Oppaan kääntyessä selostamaan muinaisprintterin käyttötarkoitusta, joku Martta sujauttaa kourallisen kissanhiekkaa käsilaukkuunsa muistoksi Suuresta Kirjailijasta.
Joo Lauri Viidan kotimuseo ja sitten tämä minun. Museokortilla pääsee.
Lähetä kommentti