Näin Covid-19 -epidemian aikaan on vaikea löytää hyviä asioita, mutta olen silti pakottanut itseni miettimään iltaisin kolme positiivista juttua jokaiselle päivälle, vaikka se on välillä tuntunut teennäiseltä vääntämiseltä. Kynnet verillä olen niitä kaivanut.
Nyt kun sukulaiset erotetaan toisistaan vähintäänkin metrin etäisyydelle, olen tavannut toista poikaani enemmän kuin tavallisesti. Hänen puolisonsa on opiskelijavaihdossa ulkomailla ja kavereiden tapaaminen tavallista vähäisempää, joten hän on käynyt viikottain syömässä luonani. On ollut kiva laittaa hänelle ruokaa. Olemme keskustelleet paljon kirjoista ja elokuvista. Toinen poikani asuu Kuopiossa, jonne matka tuntuu pidentyneen, mutta suunnittelen silti Savoon matkustamista.
Katsoin Areenasta Jim Jarmuschin elokuvan Paterson (olen nähnyt sen aikoinaan elokuvateatterissakin). Paterson kertoo runoja kirjoittavasta bussikuskista, hänen vaimostaan ja mustasukkaisesta englanninbulldogista. Siitä miten runot kehittyvät bussikuskin päässä ja siirtyvät muistikirjaan. Kyseessä ei ole varsinainen toimintaelokuva. Patersonin pääosaa näyttelee ihana Adam Driver.
Bussikuski pitää runoilijasta nimeltään William Carlos Williams (eräs tuttuni luuli, että kyseessä on fiktiivinen henkilö). Löysin kirjahyllystäni kokoelman imaginistien runoutta (imaginismi viittaa kuvaan eli imageen keskeisenä runokeinona, selitetään kirjan takakannessa), josta löytyi yksitoista hänen runoaan. Elokuva vei minut runoihin, toivottavasti tämä tie ei johda laittomuuksiin.
Olen ennenkin kertonut pitäväni elokuvista, joissa juodaan kahvia, poltetaan tupakkaa ja keskustellaan. Jim Jarmusch ohjasi elokuvan Kahvia ja tupakkaa (Coffee and Cigarettes 2003). Ensimmäinen Jarmuschin elokuva, jonka olen nähnyt oli Muukalaisten paratiisi, joka näytettiin aikoinaan Jyväskylässä Kampuskinossa. T ja minä olimme ainoat katsojat, elokuvaa pyörittävä tyyppi oli myöhässä ja meille sanottiin, että se on varmaan Vakiopaineessa (baari). Ei ollut Vakiopaineessa vaan juna oli myöhässä, eikä kännyköitä vielä ollut. Känykkää ei ole myöskään Patersonin runoilevalla bussikuskilla.
Simopekka Virkkula kirjoittaa Aamulehden kolumnissa, että Marttojen kotivaralistaan pitäisi lisätä kirjahylly, onneksi sellainen löytyy kotoani tai oikeastaan useampikin. Silti kirjastoon pääseminen on ollut iso juttu vaikka varsinaiset hyllyt ovat vielä oranssien nauhojen eristämät.
Luin Facesta termin tsundoku ja ajattelin, että nyt olen lopulta täydellisesti pudonnut kehityksestä, sillä sana on minulle vieras. Edellä mainitusta kolumnista kävi ilmi että tsundoku on ihminen, jonka kotiin kertyy niin paljon kirjoja, ettei hän ehdi edes lukea niitä.
3 kommenttia:
Katsoin myös tuon Jarmuschin elokuvan. Ihanan tyyni ja filosofinen tunnelma. Vaimo oli kuin jokin tulinen chilimauste siinä keitoksessa. Ja Marvel-koira ehdoton huumorin tuoja, kuten myös kaikki ne baarityypit. Seuraavana iltana, eilen Teemalta tuli Columbus, elokuva Eero Saarisen arkkitehtuurista ja vaikeista lapsi-vanhempi -suhteista. Tosi hieno ja esteettisesti pakahduttava.
Katsoin Columbuksen ja pidin siitäkin. Arkkitehtuuri kiinnostaa ja elokuva oli hieno hitaudessaan ja visuaalisuudessaan.
Kiitos elokuvavinkistä, Paterson oli mieleeni. Huomasin kirjasi Suomalaisen kirjakaupan mainoslehtisessä. Se oli sivulla, jonka otsikko oli: Kiehtovat kotimaiset romaanit.
Lähetä kommentti