Pääsin pitkästä aikaa taidehistorian luennolle. Luento käsitteli romantiikan ajan nousua 1800-luvulla. Kuulimme mm. Francisco Goyasta, joka ei ole se hissimusiikia aikoinaan soittanut Francis Goya, vaan espanjalainen taidemaalari, joka eli 1746-1828. Parhaiten mieleeni painui maalaus, joka kuvasi kuningas Kaarle neljättä perheineen. En muista sitä hienon valon tai tai yhden lapsen punaisen asun vuoksi, vaan koska luennoitsija mainitsi kuninkaan vaimon vilkkaan sukupuolielämän ja sen, että vaimon vieressä seisovien lasten isä ei suinkaan ollut kuningas.
Romantiikan ajan maalareista mainittiin myös William Blake (näitä haluaisin nähdä), Henry Fusel, John Constable ja tietysti Joseph Turner, josta yksi suosikkiohjaajistani, Mike Leigh, teki elokuvan 2014. Turnerin grafiikkaa oli esillä Tampereen taidemuseossa 2012, Kävin näyttelyssä, mutta en vielä tuolloin ymmärtänyt miten merkittävästä taiteilijasta oli kyse.
Unohdin toissapäivänä makaronilaatikosta munamaidon. Tungin jo tyytyväisenä laatikon (miksi niitä nimitetään laatikoiksi, omani paistoin Kerman saven valkoisessa kulhossa) uuniin ja kun olin sulkenut uunin luukun, huomasin, että työpöydällä kulhossa lillui jotain kellervää nestettä. Tälläiset jutut muistaisi paremmin, jos niihin yhdistäsi jonkun kuninkaan tai kuningattaren sukupuolielämän.
Kävimme R:n kanssa kahvilassa kirjoittamassa. R oli unohtanut kukkaronsa ja hiirensä, läppäri oli mukana. Vei aikansa ennen kuin hän sai selville miten saa läppärin oman touchpadin toimimaan. Pääasiassa juttelimme, eikä siihen hiiriä tarvittu.
1 kommentti:
Turner on hieno elokuva, sekä tuon ajan että taiteilijan työn ja persoonan kuvauksena plus pääosan esittäjä tietty. Mike Leighn tuotannossa se on myös jotenkin moniulotteisempi kuin moni hänen minun mielestäni hiukan liian osoitteleva yhteiskunnallinen elokuvansa.
Lähetä kommentti