Ennen kirjoittamista on hyvä lämmitellä. Parhaiten kirjoituskädet saa vetreytettyä lukemalla proosarunoja, varsinkin Anja Erämajan kirjoittamia. Niiden jälkeen on yhtä kiire läppärille kuin pahassa vatsataudissa vessaan. Runoja ei tarvitse edes ymmärtää, mitä absurdimpaa sen parempi. Runot ovat kuin kevyt lämmittely ennen urheilusuoritusta. Muutama kyykkäys, olkapäiden pyöräytys ja haarahyppy.
Kustantamojen kevään katalogit ovat ilmestyneet. Niistä on kiva valita luettavaa ja laittaa varaukset kirjastoon vetämään. On jotain mitä odottaa. Kaikki tulee taas sitten yhtä aikaa. Tätä ette minulta vie vaikka koronavirukset marssisivat kimppuumme parijonossa.
Luin Juhani Branderin omakohtaisen esseekokoelman Miehen kuolema: Pohdintoja maskuliinisuudesta ja tajusin, etten ole koskaan kysynyt pojaltani, lyötiinkö häntä koulussa. En osannut edes epäillä sellaista. Branderin esseet luettuani luulen, että melkein kaikki pojat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa koulussa. Miesten maailma avautuu nyt mielessä sarjana nöyryytyksiä, sekä ankarana tunteiden tukahduttamisena. Onko nykymuotoisen asepalvelun aika ohi, sillä siihen vaikuttaa kuuluvan simputuskulttuuri ja erilaisten ennakkoluulojen vahvistaminen.
Nyt pakkaan käsidesit ja suojavälineet ja lähden rohkeasti kauppaan.
3 kommenttia:
Minua kyllä lyötiin koulussa (ja kotipihallakin), vaikka olin tyttö. Minua myös potkittiin, vedettiin tukasta - ja purtiinkin kerran oikein kunnolla, mistä terkkari oli hyvin järkyttynyt. Kesällä heiteltiin kivillä, talvella kivet oli piilotettu lumipallojen sisään. Muutaman kerran kampattiin asfaltille niin, että housunpolvet menivät puhki; naapurin täti ompeli sitten farkkuihin hienot sydänpaikat. Rikki mennyttä kelloa ei sen sijaan pystynyt enää korjaamaan, mutta sain synytymäpäivälahjaksi uuden Leijonan, jossa oli paksu nahkaranneke ja sininen kellotaulu.
Näin hurjaa menoa meillä oli peruskoulun alkutaipaleella 1970-luvulla. En (edes) ollut minkään jrjestelmällisen kiusaamisen kohde, vaan välituntiväkivalta kohdistui randomisti ihan kaikkiin. Koulumatkat olivat vielä asia erikseen, niillä kannatti pitää sekä kiirettä että varansa.
Miksi sitä väkivaltaa (henkistä ja fyysistä) ei saada loppumaan? Olen käynyt oppikoulua, jonne oikein pyrittiin ja se saattaa olla vähän eri juttu kuin peruskoulu, vaikka peruskoulua kannatankin. En koskaan henkilökohtaisesti kokenut väkivaltaa, mutta en jaksanut koulussa kovin hyvin.
Olinkohan itse kouluaikoina jotenkin silmät ummessa, mutta mielestäni meillä ei juurikaan ollut kiusaamista. Alakoulussa pari poikaa kiusasi minua koulumatkoilla häiritsemällä pyörällä ajamistani tulemalla liian lähelle niin, että meinasin kaatua. Lopetin sen touhun. Heittein poikia kivillä apinan raivolla ja huusin ja mekastin. Pelästyivät vissiin ja kiusaaminen loppui siihen. Prkl. :)
Lähetä kommentti