keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Aamutakki, villasukat ja käteinen raha

Kietoudun aamuisin vanhaan aamutakkiin, jonka olen ostanut alennusmyynnistä. Sananmukaisesti kietoudun, sillä se on kulahtanut kietaisutakki. Takki on tottunut minuun ja minä häneen.

Menen iltaisin nukkumaan villasukat jaloissani, joissa ne roikkuvat kuin löysä nahka. Herätessäni löydän peiton alta vain toisen sukan. 

Kävin eilen kuntosaliryhmässä. Eräällä harjoittelukerralla keskustelimme käteisestä rahasta. Olen ärsyyntynyt Tammelantorin kahvilaan, jossa pankkikortti ei kelpaa maksuvälineeksi. Eräs kuntosalinainen aikoo loppuun saakka käyttää käteistä rahaa. Se on hänelle jonkinlainen ihmisoikeusjuttu. 

Jos käteisestä luovuttaisiin kokonaan, pimeä talous vähenisi. En tiedä katoaisiko se täysin, kaipa tavaroita tai palveluita keksittäisiin maksaa muilla pimeillä keinoilla.

Olen totuttanut itseni käymään Amurin Helmessä pullakahveilla lihaskuntoharjoittelun jälkeen. Kahvila on tulostanut pieniä lappusia, joilla pitää ensin käydä varaamassa istumapaikka itselleen tai seurueelleen ja vasta sen jälkeen saa tehdä ostokset. Jätän lappusen lisäksi pöydälle piponi valtaukseni merkiksi.  

Varasin Valamosta itselleni kirjoitushuoneen viikoksi joulukuulle. En tiedä miten selviän logistisista haasteista, sillä julkisella liikenteellä ei pääse perille, vaan neljän kilometrin päähän luostarista, eikä minulla ole autoa. Kauppa on kymmenen minuutin ajomatkan päässä, eikä minulla edelleenkään ole autoa. Lounaan voi syödä luostarin ravintolassa, mutta muu ruoka on kuljetettava mukanaan. En tiedä mitä sieltä sitten etsin, kirjoitusrauhaa vai ongelmia. Noin yleisesti ottaen ongelmia ei tarvitse etsiä vaan ne tulevat ihan etsimättäkin. 

Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos ei ole vielä selvillä. Suomen koronatilanne on vakaa (toistaiseksi). Villasukka on edelleen kadoksissa.


3 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Oletko katsonut pussilakanan sisältä? Minä löysin omani sieltä eilen aamulla.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Löytyi myöhemmin peiton poimuista.

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Käteisen rahan käytön vähentämisellä valtiovalta pyrkiikin tarkoituksella harmaan talouden kitkemiseen. Jostain syystä käteisen käyttö on tosiaan joillekin kummallinen ihmisoikeuskysymys :) Ihan kuin se olisi jotenkin käyttäjältä pois, että täytyykin maksaa kortilla. Onhan se kortin käyttö paljon turvallisempaa ja vielä nykyään varsinkin aina vaan enemmän hygieenisempääkin, koska korona. Minulla ei ole käteistä rahaa ollut mukanani enää vuosiin. Pari kolikkoa korkeintaan laukun pohjalla ostoskärryn poletiksi. Kortilla pärjää joka paikassa. Paitsi siellä kahviossa.