keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Kaikilla pitää olla tarina

Ystävä laittoi minulle viestin samalla kun istui kampaajan käsittelyssä. Hän oli kuvannut naistenlehdestä runon. Henkilön tuntien arvioisin, että hän huikkasi samalla ironisen marraskuuterveisen.

Ihan turhaan tuotakin tuskailet / jos päivä ei pilkota polkusi yllä. / Se valo, jota muualta löydä et, / sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.

Aaro Hellaakoski

En tunne Hellaakosken tuotantoa, mutta tämä runo ei ole kestänyt aikaa. Vierastan tuota "rintani luolaa". 

Kirjailijalla pitää olla tarina, jonka voi kertoa Helsingin Sanomissa ja naistenlehdissä. Kaikilla ihmisillä pitää ehdottomasti olla tarina.

Olen katsonut Huippumalli haussa -ohjelmaa. Onneksi huippumallin titteli ratkaistaan pian, sillä olen kuluttanut kohtuuttomasti aikaa kilpailun seuraamiseen. 

Ei riitä, että malli näyttää hyvältä ja pituutta on kuin koripalloilijalla, vaan mallilla pitää olla tarina, ihan kuten kirjailijallakin. Ehkä meiltä kaikilta aletaan odottaa tarinaa, ja se jolla on paras tarina, pääsee pisimmälle.

Sain pankilta viestin, jossa muistutettiin tapaamisesta. En ole käynyt niin vanhaksi, etten osaisi hoita pankkiasioita netissä, vaan tarkoituksenani on siirtää tilini Keski-Suomesta tänne Tamperelle. Alkaa vaikuttaa siltä, etten muuta takaisin Jyväskylään. Olen elämäni ensimmäistä kertaa velaton ja haluan samalla jättää asuntoni osakekirjat pankkiin säilytettäväksi. Pelkään, että hävitän ne. 

Tässä oli tämän päivän tarina. Ei häävi, mutta oma.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerro sitten kuinka sulle kävi! 🤔
Yritin siirtää tilini Jyväskylästä Helsinkiin, mutta pankissa sanottiin, että samalla muuttuu tilinumeroni ja muutkin tunnukset. Samaa firmaa olisi ollut. Kuulosti liian isolta revohkalta. En ryhtynyt! Marita

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Samasta syystä minäkään en ole ruljanssiin ryhtynyt. Pankissa meni tunti 45 minuuttia ja joudun ilmoittamaan uuden pankkitilinumeron eri paikkoihin ja saan uuden pankkikortin. Vaivalloista, mutta sittenpähän on tehty.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Korjaus: pankissa meni 1 tunti ja 15 minuuttia. Nyt olen ilmoitellut uutta tilinumeroa eri kohteisiin. Uusi pankkikortti tulee kai pian ja vanha tili loppuu 2.12.

AuvoT kirjoitti...

Olen kommentoinut aika harvoin muutamana vuotena, sorry siitä. Työt on painaneet. Koetan nyt parantaa tapojani.

Tarinoita riittää. Esim kun jo aikaa sitten vierailtiin eräässä sairaalassa vaimoni mummon ollessa siellä, kysyin hoitajalta WC.n sijaintia. Hän katsoi minua arvioivasti ylhäältä alas, ja sanoi "Te käyttekin itse, wc on ....." Tarkkanäköinen hoitaja teki aivan oikean triageluokituksen välittömästi. Suomen hoitajien ammattitaito on hyvällä tasolla.

On minulla muitakin, mutta toiste sitten. Myös pankkitarinoita.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pankkitarinat ovat aina hyviä!

Anonyymi kirjoitti...

Aaro Hellaakosken tuotantoon (tai ainakin siihen *tarinaan*) voi tutustua vaikka Pekka Tarkan kirjoittaman tuoreen elämäkerran "Nuori Aaro" avulla. Keski-ikäisestä Aarosta saanemme lukea myöhemmin; varsinaisesti vanhaksi asti hän ei koskaan ehtinytkään.

Runojen vanhentuneisuudesta olen muuten jyrkästi eri mieltä: kauniimpaa suomenkielistä luontolyriikkaa saa hakea. Kieltämättä on vaikeaa päästä irti tästä meidän vähän banaalista arkikielestäme ja yrittää siirtyä sadan vuoden takaiseen mielenmaisemaan, mutta matka kannattaa!

- Miksi "rinnan luola" tuntuu niin vieraalta kielikuvalta? Eikös rintaonteloon mahdu sydämen ja muiden sisäelinten lisäksi vielä vähän valoa ja tunteen paloakin?!