maanantai 9. tammikuuta 2023

Mestari

Jostain kumman syystä tämä vaakaan satava lumi ilahduttaa minua. Näen Metson ikkunasta miehen, joka on pukeutunut sortseihin.  Erotan paljaat pohkeet tänne saakka.

Pitäisi hakea koristelintu entiseltä työpaikalta. Sain sen eläköitymislahjaksi. En päässyt tilaisuuteen, jossa linnut jaettiin. 

Tapasin pari kollegaa, jotka ovat olleet aiemmin samassa työpaikassa ja pohdimme ihan vakavissamme mikä olisi paras kellonaika hakea lintu. Päädyimme kello kymmeneen: Meeting on ohi, ruokatauko ei ole alkanut, kaikki ovat työn touhussa, eikä ole riskiä törmätä keneenkään. Näin sosiaalinen olen. 

Kuuntelin vaatteita silittäessäni netistä Helsingin sanomien mestarikurssin luentoa, jonka piti valmentaja Petteri Kilpinen. Etsin miehen koulutustietoja, enkä löytänyt niitä. Saattaa viitata siihen, ettei koulutusta ole kovin paljon tai sitten ei. 

Luento ärsytti minua. Luennoitsija lähti siitä, että elämäntapamuutosta tekevä henkilö on keskiluokkainen, naimisissa ja hänellä on lapsia. Hän ei ole työtön, eikä hänellä ole rahahuolia. Hän on todennäköisemmin mies kuin nainen.

Kilpinen puhui sympaattisesta ja parasympaattisesta hermostosta voimakkaasti yksinkertaistaen. Muutenkin hänellä oli taipumusta yksinkertaistaa asioita.

Mies oli selvästi nauttinut esiintymiskoulutusta ja tottunut houkuttelemaan ihmisiä puolelleen. Etenemisen tiellä ovat vain tämmöiset änkyrät. Tätä ei selvästikään ollut tehty meille.

Kuulijoita kehotettiin pohtimaan arvojaan ja tekemään pieniä muutoksia (siitä olen samaa mieltä). 

Minusta ei tullut mestari Kilpisen seuraajaa (tuskin haittaa Kilpistä). Kuuntelin koko luennon ihan vaan saadakseni valittaa. Sainpahan silitettävien vaatteiden kasan samalla selätettyä.

6 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

En ihmettele, että eläkeläiset etsitte aikaa jolloin ette törmää kollegoihin. Se työssäolo/eläkeläisyys on aika erilainen moodi, ja samalla tavoin kuin se työ yhdistää, sen jättäminen myös erottaa. Ei niin, etteivätkö ihmiset voisi olla ystäviä edelleen mutta puheenaiheet ja se kuinka paljon ne sitten kiinnostavat on se erottava asia.Työtä tekevälle se arki useimmiten täyttyy niistä työasioista ja ne myös ajatteluttavat.

AuvoT kirjoitti...

Siellä lukee:
"Kilpinen työskentelee valmentajan työnsä lisäksi Aava-lääkärikeskuksen hyvinvoinnin yksikön johtajana."

Onko Aavan hyvinvoinnin yksikössä hyvinvointiin erikoistuneita lääkäreitä? Siis "sanologeja"? Jos sellaisia ei ole olemassa, pitäisi silti olla.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Elämäntapagurut on perseestä (nyt sanon ruman sanan niin kuin se on). Ihmiset tekevät muutoksia elämäänsä, kun ovat valmiita niihin muutoksiin, joskus isojakin ja nopeasti.
Hyvinvoinnin edellytyksenä on taloudellinen turvallisuus ja merkityksellisyyden kokeminen. Hyvinvointivalmentaja ei anna rahaa ja jokaisen löytää itse itselleen merkitykselliset asiat. Joskus niiden löytyminen vaatii pitkiäkin kypsyttelyjä ja luppoaikoja.
No joo, olen miettinyt tänään läskifobiaa ja ärsyttää kaikki sivusta neuvojat ja paremmmin tietäjät pippalaukat.

Opettajainhuoneisiin ei ainakaan pidä mennä koskaan sieltä lähdettyä. Ihmisillä on kiire ja asioita ratkottavana.

Hyvää linnunhakureissua! :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Auvo T: Miehellä on pitkä rivi hienoja työpaikkoja, mutta koulutusta ei mainita. Lääkäri hän ei ainakaan ole, eikä hänellä ole terveydenhuollon koulutusta, se oli helppo tarkastaa Julkiterhikistä. Ei hän kyllä niin väitäkään.

Marjatta: Elämäntapagurut ovat perseestä, ei sille mitään voi. Valmistelen edelleen sitä linnunhakua. Ehkä se toteutuu tällä viikolaa tai ainakin seuraavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Sensei Kilpistä kiinnostavampi on se shortsi-hemmo, oliko kenties ylipukeutunut?

Kun noudattaa britti-kuninkaalisten pukeutumismuotia. Tai taannoista yleisempääkin tapaa käyttää shortseja ympäri vuoden. Jalat ei nimittäin palele kovin helposti, lyhkösiin housuihin tottuu. Lisäetuna on lahkeiden ryöttääntymättömyys, polvisukkia on ilmeisen kätevämpi vaihtaa. Intiassa ja afrikan siirtomaissa tuli kyllä esille yksi huono puoli, puhkukyyt - puffadder, kraitit ja kobrat mielellään iskivät infrapunasilmänsä opastamina verhomattomiin kinttuihin. Sivistymättömiä amerikkalaisia ja muuta rahvasta jäi henkiin useammin. Käärme iski punttiin eikä kinttuun. Tämän faktan paljasti joku valkoinen metsästäjä muistelmissaan. Ei ollut Adams - vapaana syntyneen Elsan tuttu, vaan joku muu.

Ehkä arveli se shortsihemmo kumminkin selviävänsä espenaatin viitakossa, pakkasen jähmettäneen paikalliset silmälasipääkoprakäärmeet.

ICT-ukkeli

Anonyymi kirjoitti...

Petteri K. on koulutukseltaan - yllätys, yllätys - insinööri.
www.helsinginuutiset.fi/teemat/4552724