perjantai 27. tammikuuta 2023

Proosaklubi

Helsingin lääkäripäivillä järjestettiin Proosaklubi, jossa haastateltiin kolmea lääkärikirjailijaa: Pertti Saloheimoa, Emma Luomaa ja minua. Tilaisuuden juonsi tamperelainen Markku Soikkeli

Minua haastatteli kirjailija Niina Hakalahti, jota aion nyt nimittää kirjallisuuden yleisneroksi tai yleisjantuseksi (nero sopii hvyin, naisiahan ei koskaan nimitetä neroiksi, eikä myöskään renesanssi-ihmisiksi, naiset vain hajottavat itseään liian monelle taholle). 

Niina kirjoittaa proosaa ja runoja, hän tekee viihdekirjasarjaa Amanda Vaara -nimellä. Niina on kääntänyt kaksi Natalie Goldbergin kirjoitusopasta yhdessä Jyrki Tuularin kanssa ja häneltä on julkaistu omakin kirjoitusopas Syön aamiaiseksi Eiffel-torneja. Niina opettaa kirjoittamista ja on tamperelaisen runoraadin vakiojäsen. 

Tuntui rennolta ja turvalliselta olla Niinan haastateltavana. Yleisö vaikutti kuuntelevan ja he nauroivat! Siitä tuli outo voiman tunne. Jälkeenpäin sitten vähän hävetti, mutta se kuuluu minulla asiaan. 

Haahuilimme tilaisuuden alkua odotellessa Triplassa ja kävimme Suomalaisessa kirjakaupassa. Niina etsi runohyllyä eikä löytänyt. 

Ehdotin, että poistumme nyt eri ovesta matkalla messukeskukseen ja sanoin "Olen hyvä suunnistamaan". Eksyimme. Kysyimme Sinikka Sokan näköiseltä naiselta (olimme melko varmoja, että nainen oli Sinikka Sokka) tietä ja löysimme perille. 

Proosaklubin jälkeen kävimme vielä viinilasillisilla Triplassa. Tilaisuus oli tosi kiva ja siitä saa rahaakin, tosin kuluihan matkaan aikaa, palkkion saadakseen on kirjoittauduttava johonkin järjestelmään ja jouduimme vähän valmistelemaan haastattelua, vaikka olimme esittäneet saman jutun Tampereellakin. Ehkä tästä tulee laajempikin turnee, pidetäänhän lääkäripäiviä myös Kuopiossa, Turussa ja Oulussa. Tai sitten se oli tässä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin paremmin lääkäreille sopisi Prozac-klubi. Eikä proosallinen proosaklubi.

ICT-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Krakovassa on näköjään sen niminen yökerho. Fluoksetiinia ei tietääkseni ole Suomessa myyty Prozac-nimellä. Jännä, että lääkefirma saattaa kaupata samaa lääkettä eri maissa eri nimillä. Toisinaan nimi herättää jollain kielialueella epätoivottuja mielleyhtymiä.