Residenssimakuuhuoneeni ikkunasta näkyy ruskehtava heinikko, havupuita ja pilvinen taivas. Olin suunnitellut pyöräileväni tänään Marjaniemeen, mutta saa nähdä onnistuuko. Tampereella en edes ajattele säätä, täällä tuuli ja sade vaikuttavat suunnitelmiini enemmän.
Ikkunalasien välissä makaa pölyinen lappu, jossa lukee Defend Ukraine. Maljakkoon on aseteltu vaaleanpunaisia neilikoita. Huone on niin suuri, että olen kateellinen itselleni. Vaikka makuuhuone on kalustettu puusohvalla, Futon-sängyllä, työpöydällä, nojatuolilla ja lipastolla, tyhjää tilaa jää niin runsaasti, että täällä voisi järjestää reivit.
Hailuodossa tuntee olonsa turvalliseksi. Väkivallan uhka on olematon. Lisäksi yläkertaan johtavat portaat narisevat niin äänekkäästi, ettei kukaan pääse yllättämään. Olen oppinut kulkemaan kierreportaissa näppärästi. Kapeimmassa kohdassa pitää vetää selkää hieman kumaraan.
Kävin kunnan pienellä kuntosalilla, josta löytyivät kaikki tarvittavat rääkkäyslaitteet ja painot. Hailuotolaisia ei näkynyt.
Luin kahteen kertaan Petri Tammisen Urheilijaelämäkerran siitäkin syystä, että se oli niin lyhyt ja minulla on paljon aikaa, mutta myös siksi, että jotkut pienet tarinat olivat niin ihania, että halusin painaa ne mieleeni. Urheilijaelämäkerta kertoo päähenkilön (miehen) urheiluelämän käänteet. Lyhytproosasta löytyi pari helmeä. Tamminen on kirjassa niin lakoninen, että kohta hän ajautuu ajoradalta penkan puolelle. Luen kuitenkin Petri Tammista mielelläni, kirjoitti hän mistä tahansa, vaikka urheilusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti