Viikon residenssijakso on ohi. Jännä huomata, miten ystävällisiä luotolaiset olivat minulle, ihan vieraalle ihmiselle. Toivottivat hyvät huomenet ja päivät kylänraitilla.
Kävin syömässä Pad Thai-annoksen ruokakioskilla, jonne jouduin polkemaan viisi kilometriä. Nautin ruokani muovipöydän ääressä ulkona. Kaksi nuorehkoa miestä pohti vanhan miehen harrastusten aloittamista. Niihin kuuluivat heidän mielestään hiihto ja pyöräily.
Pyörän satula oli liian matalalla, eikä löytynyt työkalua, jolla nostaa sitä. Toinen residenssivieras pyöräili samaan aikaan Marjaniemeen sillä paremmalla pyörällä. Se oli ihan reilua, sillä hänellä on pitemmät jalat.
Paluumatkalla kohti Oulua bussikuski jakoi postin tien vieren laatikkoriveihin. Hän toivotti matkustajat bussiin sanomalla "Tervetuloa" tai "Wellcome", jos bussiin nousi muu kuin suomalainen.
Lautalla kuski sai nipun mainosheijastimia, jotka hän jakoi meille kuudelle matkustajalle. Hän demonstroi, miten heijastin kietaistaan käden ympärille ja heijastinkättä heilutetaan ylös ja alas bussia pysäyttäessä.
Joimme J:n kanssa viimeisen illan kunniaksi paikallisen panimon olutpullollisen puoliksi. Istuimme keittiön pöydän ääressä oluella me kaksi: kalliolainen parikymppinen kirjallisuuden opiskelija ja savolaissyntyinen eläkeläinen. Ehkä me molemmat opimme jotakin.
2 kommenttia:
Lapsuudenkotini ohi ajoi postilinja-auto, jossa sekä matkustettiin että jaettiin postia.
Meistä lapsista oli jännittävää mennä istumaan kerälle postilaatikkoon ja odottaa kun rahastaja nakkasi postin selkään. Ne silloiset postilaatikot olivat isoja, avoimia koppeja ja linja-autoissa oli kuljettajan lisäksi rahastaja. Kuljettajan tehtävänä oli vain ajaminen.
Nyt kuljettajalla tuntuu olevan paljon tehtäviä. Onhan se hyvä, että joutuu välillä nousemaan penkistä ja saa liikuntaa.
Lähetä kommentti