Kävin päiväkävelyllä siinä puolen päivän aikaan, aamun mentyä, mutta hyvissä ajoin ennen iltaa, kello kaksitoista eksaktisti jos oikein tarkkoja olemme. Heitin reippaasti jalkaa toisen eteen, mutta en käynyt juoksemaan, enkä toisaalta laahustanutkaan, vauhti oli minulle sopiva, jollekin se saattaisi olla liian hidas tai liian nopea. Vastaani tuli toisia kävelijöitä, jotka tervehtivät minua sanoen "Terve!" En tuntenut heitä, vaan he olivat ihan vieraita minulle, enkä ollut heitä aiemmin nähnyt, mutta siitä huolimatta vastasin heidän tervehdykseensä, epämääräisellä murahduksella, en siis käyttänyt sanoja, vaan päästin äänen, jonka saattoi tulkita ystävälliseksikin, ainakin jossain määrin suopeaksi. Hymyilin hieman tai nostin pikkuisen suupieliäni ja ajattelin, että tämmöinen moikkaaminen on täällä haja-asutusalueella, taajamien ulkopuolella soveliasta, sopivaa ja hyväksyttyä. Vastaantulijoita lampsi eteeni ja sittemmin ohitti, alle kymmenen, mutta yli kahdeksan, ja nyt kun tuumin, arvelisin, että heitä oli yhdeksän. Kaksi pyöräilijää, jotka eivät kulkeneet yhdessä vaan polkivat yksin pitkin kevyen liikenteen väylää, kapeaa asfalttitietä, joka kulki autotien läheisyydessä, arvelisin metrin päässä. En mitannut etäisyyttä, vaan tämä oli ihan silmämääräinen, epätarkka arvio. Ne, jotka eivät pyöräilleet, kulkivat jalan, yksin tai ryhmissä, kaksi heistä oli lapsia ja muut aikuisia, pyöräilijät olivat yli kolmekymppisiä, suurin osa kävelijöistä näytti keski-ikäisiltä, yli nelikymppisiltä, mutta eivät suinkaan vanhuksilta, lapset olivat alle kymmenvuotiaita, eivät siis vielä teini-iässä.
(Muun muassa pleonasmeja on käytetty myös Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan teoksessa 101 tapaa tappaa aviomies, pleonasmi tarkoittaa liikasanaisuutta)
2 kommenttia:
No minä jo vähän aloin ihmetellä, mutta siis pleonasmeja tässä esittelitkin :)
Niin tein. Liikasanaisuus ei ole ongelmani.
Lähetä kommentti