Varas

Mietin miten kummallisia me ihmiset olemme. Minä ainakin yllätän itseni toistuvasti. 

Tiistaina, samaan aikaan kun venyttelin kuntosaliryhmän jälkeen, siinä lähellä vanhempi pariskunta pueskeli ulkovaatteita päälleen. Mies sanoi minulle "Olet tosi hyväkuntoinen" ja hänen vaimonsa sanoi "Teet isoilla painoilla".  Normaali-ihminen ei kommentoisi mitenkään, korkeintaan myöntelisi tai sanoisi, etteivät ne painot niin suuria ole (eivät muuten olekaan) tai  pidän nykyään liikunnasta (koulussa en tykännyt urheilutunneista, olin pieni ja heiveröinen), mutta minäpä sanoin "Meidän suvussa ollaan ensin hyväkuntoisia ja sitten sairastutaan dementiaan". Ei se edes pidä paikkaansa, isäni suvussa ei ole tietääkseni ainoatakaan dementikkoa, äitini suvussa on.

Näin saksalaisen elokuvan Opettajainhuone. Päähenkilöä näyttellyt nainen oli kyllä erinomainen, mutta jotenkin elokuva jätti minut kylmäksi. Mitenköhän amerikkalaiset olisivat tehneet saman tarinan. Loppuun olisi sijoitettu katharsis.  Itkua, naurua, sovintoa, elämän tarkoituksen ymmärtämistä, halauksia ja kävelyä kohti auringonlaskua tai -nousua.

Elokuvassa joku varastaa rahaa. Asiasta syytetään koululaista, joka on maahanmuuttaja (opettajankin suku on Puolasta).  Kumpikaan heistä ei ole syyllinen (opettajaa ei edes epäillä). No varas löytyy ja kaikenlaista hämminkiä aiheutuu, en jaksa selittää. 

Omassa koulussani rehtorin vaimo toimi kanslistina. Pariskunta varasti ainakin koulun ruokarahoja (kouluruokailusta piti maksaa itse ja rehtori kuulutti toistuvasti, että ruokalaskut pitää hoitaa heti). He jäivät eläkkeelle, kun asia paljastui.  En tiedä tehtiinkö poliisitutkintaa. Saisikohan siitä elokuvan?   

Ilker Çatakin ohjaama Opettajainhuone on kilpaillut monessa paikassa Aki Kaurismäen elokuvan Kuolleet lehdet kanssa. Pidin  Kaurismäen elokuvasta enemmän.

Makuuhuone

Residenssimakuuhuoneeni ikkunasta näkyy ruskehtava heinikko, havupuita ja pilvinen taivas. Olin suunnitellut pyöräileväni tänään Marjaniemeen, mutta saa nähdä onnistuuko. Tampereella en edes ajattele säätä, täällä tuuli ja sade vaikuttavat suunnitelmiini enemmän. 

Ikkunalasien välissä makaa pölyinen lappu, jossa lukee Defend Ukraine. Maljakkoon on aseteltu vaaleanpunaisia neilikoita. Huone on niin suuri, että olen kateellinen itselleni. Vaikka makuuhuone on kalustettu puusohvalla, Futon-sängyllä, työpöydällä, nojatuolilla ja lipastolla, tyhjää tilaa jää niin runsaasti, että täällä voisi järjestää reivit.

Hailuodossa tuntee olonsa turvalliseksi. Väkivallan uhka on olematon. Lisäksi yläkertaan johtavat portaat narisevat niin äänekkäästi, ettei kukaan pääse yllättämään. Olen oppinut kulkemaan kierreportaissa näppärästi. Kapeimmassa kohdassa pitää vetää selkää hieman kumaraan.

Kävin kunnan pienellä kuntosalilla, josta löytyivät kaikki tarvittavat rääkkäyslaitteet ja painot. Hailuotolaisia ei näkynyt.

Luin kahteen kertaan Petri Tammisen Urheilijaelämäkerran siitäkin syystä, että se oli niin lyhyt ja minulla on paljon aikaa, mutta myös siksi, että jotkut pienet tarinat olivat niin ihania, että halusin painaa ne mieleeni. Urheilijaelämäkerta kertoo päähenkilön (miehen) urheiluelämän käänteet. Lyhytproosasta löytyi pari helmeä. Tamminen on kirjassa niin lakoninen, että kohta hän ajautuu ajoradalta penkan puolelle. Luen kuitenkin Petri Tammista mielelläni, kirjoitti hän mistä tahansa, vaikka urheilusta.

Eipä ihmeitä

Istun junassa matkalla isääni tapaamaan. Samalla on tarkoitus käydä Turussa ja tavata vanhaa ystävää.

Olen viime aikoina lukenut paljon. Päivitän lukemistani kirjoista Instaan. Tiliäni seuraavat luultavammin päättelevät, ettei tuolla ole muuta elämää. He ovat oikeassa. 

Päivitin myös pakastetuista intialaisista Paratha-leivistä, jotka olivat pakkauksen kuvassa suuria, meheviä ja kasvistäytteisiä. Realimaailmassa ne olivat pieniä, ohuita, eikä kasvistäytettä edes erottanut. Teen reklamaation Intian lättytehtaalle.

Kävin Nääshallissa kuntoilemassa. Kuntosalissa oli lisäkseni kaksi vanhempaa naista ja yksi nuori mies. Toinen naisista kuntoili punaisessa takissa, jonka vyötäröllä roikkui vyö. Hän sipsutteli sukkasillaan ja viihtyi liikuntasuoritusten välillä laitteissa pitkään. Nainen keskittyi lähinnä puhelimeensa. Toinen nainen treenasi vihreissä kesähousuissa, joissa oli vajaamittaiset lahkeet. Hän seisoi samoilla sijoillaan ja tikutti nyrkkeilysäkkiä lähietäisyydeltä. Jaloissaan naisella oli korolliset kesäsandaalit.

Nuori mies kuritti nyrkkeilysäkkiä paljain nyrkein. Hän kertoi nyrkkeilyhanskanaiselle, että hän treenasi pystyäkseen pitämään puoliaan kiusaajiaan vastaan. Treenaustilanne oli autenttisempi, sillä nyrkkeilyhanskat eivät aina ole mukana koulussa. Koulukiusaamisesta keskusteltiin.

Koska jostain pitää olla huolissaan, olen huolissani tulevan hallituksen toimista ja Ukrainan sodasta. En oikein osaa elää silloin, kun elämä on helppoa. Odotan jatkuvasti katastrofia.

Haluaisin heittää jotain Tammerkoskeen

Tammerkoski päästettiin kuivilleen erilaisten töiden vuoksi. Kuten jo aiemmin kirjoitin, veden alta paljastui polkupyöriä. Jossain vaiheessa minullekin saattaa tulla mieleen: "Tänään haluaisin heittää polkupyörän Tammerkoskeen!"

Kun kirjoitin suunnilleen saman Faceen, paljastui, että moni oli kokenut yllykkeen heittää kännykkänsä tai kassinsa Tammerkoskeen tai kiivetä itse siltakaiteen yli ja hypätä veteen. Kännyköitäkin pohjasta löytyi, joten joku oli tuon heittoyllykkeen toteuttanutkin. Töissä tuli usein voimakas halu heittää tietokone ikkunasta, mutta tuo pyrkimys jäi toteuttamatta.

Kävin eilen kuntosaliryhmässä, joten olen jäykkä ja kipeä. Pidän liikunnan aiheuttamasta lihaskivusta, jotkut kokevat sen epämiellyttävänä ja heille se varmasti onkin sitä. Tämä häviää kyllä ennen seuraavaa kuntosalitreeniä. 

Huomenna on vesijumppa. Kun jumppaa ohjaa joku hyvin nuori empaattinen henkilö, se on usein kevyempi. Kuin ohjaaja pelkäisi, että yli kuusikymmenvuotiaan ei kannata heilauttaa raajaansa liian rajusti, sillä se saattaa vaikka irrota.

Sormenjäljet

Menin tänään ensimmäistä kertaa eräälle edulliselle kuntosalille. Virka-ajan ulkopuolella salille kulkemista varten  tarvitaan kortti ja sormenjälki, jota yritettiin saada meikäläiseltä kolmesta sormesta onnistumatta. Kun ihmettelin, mistä tämä johtui, räpäytti nuori kuntosalityttö ripsienpidennyksiään ja sanoi "Ne saattaa olla niin kuluneet".

Ryhdyn rikolliseksi! En jätä jälkeeni edes sormenjälkiä. Näytän muutenkin vaarattomalta.

Kuntosalilla soi ärsyttävä jumputtava musiikki, joka ei kunnolla edes kuulunut. Kaikkien korvilla keikkuivat omat kuulokkeet. Mitä järkeä on musiikissa, kun jokainen nauttii mielimusiikistaan treenatessaan?

Tämä kuntosali oli jonkinlainen askeettisuuden temppeli: ei sohvaryhmiä, ei saunaa, ei naistenlehtiä, ei hyväntuoksuisia suihkuvaahtoja. Raakaa rautaa ja lihasta vaan.