Kalliossa

Havaitsin kylpyhuoneessani vikkeläliikkeisen sokerioukan. Havainto johti suurimittaiseen kylpyhuonesiivoukseen. Luin toukkien olevan vaarattomia ja niiden hävittäminen lienee melko mahdotonta, sillä ne voivat pakata tavaransa ja siirtyä asunnosta toiseen. 

Sokeritoukat ovat onneksi äänettömiä. Talossani asuu myös ihmishäiriköitä, joiden häätäminen on kuulemma ollut sekin vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa. Häiriköt eivät onneksi asusta samassa rapussa.  

Neuloin villapaidan, jonka malli on leveä. Tein siitä ehkä liiankin laajan, molempiin kylkiin pullistuvat pussit, joissa voisi salakuljettaa useamman kartongin tupakkaa. 

Kävin viime viikolla kahdesti Helsingissä. Ensin kaverin pikkuruisessa yksiössä Kalliossa ja toisella kertaa siskon kanssa Ryhmäteatterissa katsomassa näytelmän Rosettan kivi. 

Kalliossa lienee Suomen suurin vintagemyymälätiheys. Ostin sähköjohdosta tehdyt korvakorut, sillä oli vaikea poistua pienestä myymälästä ostamatta mitään ja myyjä oli itse väkertänyt korut. 

Kävimme syömässä ravintolassa nimeltä Flät NO 14. Ravintola mainostaa mm. innovatiivisia pikkuannoksia. Ne tarjoiltiin teevadeilta. Ihan hyviä olivat. Pistäydyimme Sivukirjasto-nimisessä baarissa.  

Rosettan kivi oli pieni pettymys, sillä Ryhmäteatterin esityksiltä on tottunut odottamaan paljon. Näytelmä kertoi nimensä mukaisesti Rosettan kivestä. Kivi sijaitsee British Museumissa, mutta Egypti on vaatinut sitä itselleen. Britit ovat keränneet paljon tällaisia "matkamuistoja", ihan ilman lupaa.

Näytelmässä liikutaan 1800-luvulla, jolloin Rosettan kiven kyljen tekstin arvoitusta selvitettiin ja vuodessa 2022, jolloin British Museumissa kohtaavat suomalainen Kaino, joka tekee työtä tulkkina jouduttuaan pois professorin hommista ja anestesialääkäri Safiiya, joka on myös joutunut jättämään työnsä, mutta  eri syystä. Näytelmässä käsitellään kolonialismia ja monia muitakin tärkeitä aiheita, mutta jotenkin näytelmä tuntui vaisulta.  Yllättäen kyseessä on suomalainen näytelmäteksti ja sen ensiesitys, joka on tietysti hieno juttu. 

Söimme teatterin jälkeen kivassa ravintolassa nimeltä The Alley. Kolmen aterian menu maksoi 39 euroa ja ruokia sai jakaa. Saimme maistaa monenlaisia hyviä makuja. Tarjoilijat eivät puhuneet suomea, mutta eivät vaikuttaneet orjatyövoimalta (sitäkin maassamme tapahtuu esimerkkinä nepalilaisravintolat ja thaimaalaiset marjanpoimijat).  

Nyt aion pysytellä Tampereella, joka on hyvä paikka elää.  

Burana, Nasolin ja Duact

Minulla on kamala nuha, silmät vuotavat ja aivastaessa ilmavirta heiluttaa verhoja ja kattolamput tippuvat lattialle. Lisäksi on vähän kurkkukipua, lämpöä olen mitannut peräti 37.4, yskää ei ole. Ensin käytin paperinenäliinat, sitten servietit ja siirryin juuri vessapaperiin. Lääkityksenä menee Burana, Nasolin ja Duact. Käytän nenäkannua: Huuhdellessa ei ensin tule mitään, sitten putoilee harvakseen vesitippoja ja viimeiseksi sieraimesta valuu ohuen ohut suolavesinoro. Haistelin tänä aamuna kahvipakettia: Hajuaisti on toistaiseksi tallella. Väsyttää.  Eikö olekin mielenkiintoista?

Kävin Ryhmäteatterissa katsomassa näytelmän Kalasatama, joka kertoo lesbokirjailijan kasvutarinan. Tarina on hauska ja liikuttava ja se loppui vapautuneeseen sateenkaarilipun heilutukseen ja yleisön seisoma-aplodeihin. Näytelmän on käsikirjoittanut Salla Viikka Tuuve Aron romaanin pohjalta ja sen on ohjannut Sini Pesonen ja pääosaa näyttelee hienosti Joanna Haartti. Santtu Karvonen on kamala lääkäri. Onko missään näytelmässä sympaattista lääkäriä? Näyttelijät vetävät useita rooleja.  Päähenkilön kirjailijanura jää melko vähälle käsittelylle, vaikka onhan se kustantamon juhla aika hauska. 

Hävettää. Näytelmää katsoessa tuli mieleen, että olen kysynyt miespuoliselta homoseksuaalilta ystävältä, että huolehtiihan hän sukupuolitautien ehkäisystä. Ei kai heteroiltakaan sellaista kysytä. Se oli sitä aikaa, jolloin HIV-infektioon ei ollut kunnon lääkitystä ja sitä pidettiin homojen tautina. Hän on ollut nykyään jo vuosia yhdessä samassa parisuhteessa. 

En ole koskaan nähnyt teatterikatsomossa yhtä paljon lyhythiuksisia farkkuihin ja kauluspaitaan pukeutuneita naisia. 

Tänään on pakko palauttaa pari kirjaston kirjaa ja ostaa jättipakkaus nenäliinoja ja vähän ruokaa. Jospa jonkun takin taskusta tai laukun pohjalta löytyisi edes yksi maski.

Peggy Pickit näkee jumalan kasvot

En ole aiemmin käynyt Ryhmäteatterissa. Nyt kävin. Pieni teatterisali oli loppuunmyyty ja siitä voi olla vain iloinen. Teatterissa esitettiin neljän henkilön näytelmä Peggy Pickit näkee jumalan kasvot.

Näytelmän on kirjoittanut näytelmäkirjailija ja ohjaaja Roland Shimmelpfenning (suomennos Simo Lylyn) ja olen nähnyt sen aiemmin Svenska Teaternin esittämänä Tampereen teatterikesässä.  Jotain vielä näytelmästä muistin.  Tulkinta taisi olla groteskimpi kuin tämä.

Tragikoomisessa näytelmässä kaksi pariskuntaa tapaa kuuden vuoden tauon jälkeen. Toinen pariskunnista on työskennellyt avustusjärjestössä jossain päin Afrikkaa, toinen on hankkinut lapsen, omakotitalon ja autotallin. 

Näytelmän juju on siinä, että näyttelijät kertovat ajatuksensa ja salaisuutensa yleisölle ja sitten kelataan taas vähän taaksepäin ja jatketaan. Tunnistin hyväosaisten ystävysten kommunikaation kaksinaamaisuuden ja tarkasti naamioidut loukkaukset. 

Toisaalta näytelmässä käsitellään auttamista ja sen motiiveja. Miten autettavat jätetään pärjäämään omillaan kun tilanne vaikeutuu. Vaikka tiedettäisiin, että heille käy huonosti.

Teksti on hyvä, näyttelijät osaavia (Minna Suuronen, Robin Svartström, Meri Nenonen ja Jarkko Pajunen) ja näytelmän imu säilyy loppuun saakka. Näytelmän on ohjannut Jarno Kuosa.

Peggy Picket on muuten röyhelöihin puettu nukke, jonka toisen pariskunnan lapsi haluaa lähettää lapselle Afrikkaan.

Teatterin jälkeen laitoimme A:n kanssa ihanaa ruokaa ja katsoimme kaikki mahdolliset uutislähtetykset. 

Kuva on napattu Ryhmäteatterin kuvamateriaaleista.