Olen kasvattanut keittiön ikkunaan verhoja. Verhot eivät ole vielä kovin peittävät, mutta ihailen niitä aamuisin, iltaisin ja välillä päivälläkin, aina kun joutavaa aikaa on. Usein on.
Verhot koostuvat kahdesta kasvattamastani kurkun taimesta ja narusta, jota pitkin olen ohjannut taimet kipuamaan. Olen virittänyt narun kulkemaan ruukun alta ikkunan yläpuolella törröttävään naulaan, joka sattui olemaan sillä kohdalla. Siunattu naula.
Olin tosi tyytyväinen eläviin verhoihini, kunnes näin kuvan erään tyypin verhoista, jotka olivat tuottaneet hedelmää tai oikeammin kurkkuja. Sellainen some on. Ensin olet tyytyväinen kurkkuihisi ja sitten näet toisella paremmat kurkut kuin itselläsi. Tulee paha mieli. Millä lannoitteilla tuo toinen operoi?
Näin Wim Wendersin elokuvan Perfect days, joka kertoo Tokiossa asuvasta kuusikymppisestä miehestä, joka siivoaa työkseen yleisiä vessoja. Elokuvan jälkeen teki mieli siivota oma vessa yhtä antautuneesti.
Elokuvassa ei tapahdu paljonkaan, päivittäiset rutiinit toistuvat ja alkaa odottaa jotain käännettä ja lopulta epäillä, ettei sellaista tule. Mies elelee yksikseen, eikä puhu juuri kenellekään. Hän kuuntelee musiikkia kaseteilta, käy toistuvasti samassa ravintolassa, kylpylässä, juo joka aamu saman kahvijuoman, ostaa kirjoja, ottaa valokuvia samoista puista, vie filmin valokuvaamoon kehitettäväksi ja kasvattaa ruukuissa pieniä puun tamia (viittaan kurkun taimiini). Ei vertaile somessa taimiaan toisten taimiin ja on varmaan siksi onnellinen.
En kerro enempää, eikä paljon enempää kerrottavaa ole. Haluaisin juoda sangriaa puistossa.
3 kommenttia:
Tuli yhdyssanavirhe ja siksi poistin kommentin. Hienot kurkkuverhot. Näin Perfect Dayn kahdesti, koska rakastin sitä.
Minäkin tykkäsin elokuvasta. Uusimmassa Suomen kuvalehdessä on juttu Tokion vessoista ja siinä mainitaan myös elokuva. Nämä vessat ovat maailmankuulujen arkkitehtien suunnittelemia.
Lähetä kommentti