sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Valepuku


Jatkan Sirkka Turkan runojen parissa. Luin loppuun kokoelman Valaan vatsassa vuodelta 1975. Kokoelman alaotsikko on kertomus. Mikä kertomus? Tämä kertomus ajelehtii proosan ja runon välillä, eikä osaa päättää mihin kuuluu. Minusta se kuuluu runoihin. Pystyn lukemaan runoja vain aamuisin ja siitä viimeistään erotan runon ja proosan. Runohan on välillä  puettu häijysti proosan valepukuun. 

Kuten huomaatte, tässä kirjoittaa ihminen, joka ei ole opiskellut kirjallisuutta vaan lääketiedettä. Joka on joskus sanonut, ettei koskaan lue runoja.

Valaan vatsassa päättyy näin:

 Puiston penkillä auringon ratkomat kasvot hartaalla poimulla Bertil jakoi leivän varpusten ja tiirojen kanssa. Ilta istui vierelle, kesä on aina lyhyt, harvassa lämpimät yöt. Jalassa raskaat saappaat, sielu kuin linnuilla. Ei ketään joka odottaisi. 

Ryijy tuli valmiiksi. Ostin askartelukaupasta rimat sen molempiin päihin. Ripustin käsityön naulaan, joka sattui törröttämään seinästäni.  Katsoin jo eilen netistä ryijymalleja, katselen myös kissavideoita. Pysyn toivottavasti tiukkana ja jätän ryijypaketit ja kissat virtuaalimaailmaan 

Kertulla oli tapana istua nojatuolin selkänojalla ja terottaa kynsiään ovenkarmeihin. Kuvassa voi erottaa Kertun aiheuttamat tuhot. Nojatuolinkin se tuhosi, mutta verhoilimme sen ystävän kanssa tuolla halvalla ruusukankaalla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kirjallisuuden opiskelua!

Mitä taas "kertomukseen" tulee, se voi määritelmän mukaan olla yhtä hyvin suullinen kuin kirjallinenkin - tai vaikka tanssiesitys. Oleellista ei ole formaatti vaan muoto: kertomus sisältää jokin tarinan, tapahtumasarjan.

Tällä vuosituhannella "narratiivi" (siis se kertomus) on karannut kirjallisuustieteen puolelta vähän kaikkialle. Politiikkaan tietysti, mutta ajan henkeen kuuluu, että esimerkiksi jokaisella verkkokaupallakin pitää nyt olla Se Oma ja Ainutlaatuinen Tarina.

Yhteiskuntamme on tarinallistunut.