Hain Vinhan kirjakaupan yhteydessä toimivaan kirjailijaresidenssiin ja pääsin sinne (luulisin, että kaikki halukkaat pääsevät). Kirjakaupan yläpuolella sijaitsevat huoneet ovat residenssikäytössä matkailusesongin ulkopuolella. Aion siis viettää helmikuussa viikon Ruovedellä, jossa on asukkaita alle kolmasosan siitä, miten paljon Nokia areenalle mahtuu katsojia. Ruovesi on kaunis mökkipaikkakunta, mutta talvella oletan siellä olevan hiljaista. Toivottavasti Ruovedellä ei ole mitään tekemistä, että tulee kirjoitettua. Viikon residenssijakso maksaa 250 euroa. Vieraat seinät inspiroivat kirjoittamaan, ainakin toivon niin.
Vinhan kirjakaupan yrittäjät Pasi Vainio ja Mikko Vartiainen ovat perustaneet uuden kustantamon, jonka nimi on Vinhan kustantamo. "Haluamme puolustaa painetun kirjan asemaa ja tuoda saataville tarinoita ja sisältöjä, jotka ansaitsevat tulla kansien väliin", Pasi Vainio sanoo. Kuulostaa hyvältä.
Moni yrittää paeta Facesta, Instasta ja WhatsAppista ja siirtyä johonkin korvaavaan systeemiin. Toivottavasti Bloggerin omistaja ei paljastu natsitervehtijäksi tms. Olen jo aiemmin ladannut puhelimeeni Signalin, jolla viestittelen toiselle pojalleni. Se toimii ihan kuin WhatsApp, paitsi ettei siellä ole juuri ketään. Kuulin myös sellaisesista sosiaalisen median alustoista kuin Pixelfed ja Mastodon. En ole perehtynyt asiaan.
Tunnen monia ihmisiä, jotka eivät ole somessa, eikä siitä tunnu olevan heille minkäänlaista haittaa. Elävät tyytyväisinä ja seesteisinä ja nukkuvat yönsä rauhallisesti. Vältän äkkiliikkeitä: Katselen rauhassa ja mietin mitä tehdä.
4 kommenttia:
Kuinkas sattuikaan, meidän suvun kesken käytiin eilisiltana whatsapp-keskustelu, jonka seurauksena nyt viestitellään Signalissa! Ihan toimiva on, ja toivon totisesti, että Trumpin kaverit näkisivät joukkopakoa somealustoiltaan.
Joku esitti sellaisen ajatuksen, että on paha juttu jos kaikki "hyvikset" jättävät nuo somealustat ja "pahikset" jäävät niihin keskenään.
Onnea sinulle Vinhaan pääsystä! Olen kerran poikennut kyseisessä kirjakaupassa ja se poikkeama kestikin useamman tunnin, todella kiva ja mielenkiintoinen paikka kirjojen ystävälle. Paperikirjan puolustajille iso tsemppihali, ovat oikealla asialla, mikään ei voita paperikirjan lukemisen fiilistä. Toki äänikirjatkin puolustavat paikkaansa, kaikillehan ei paperikirjojen lukeminen ole edes mahdollista.
Hyviä kirjoituspäiviä sinulle Vinhan residenssiin ja rentouttavaa kokemusta talvisesta Ruovedestä, uskon että aika siellä kuluu jopa liian pian! Odottelen postauksiasi kokemuksestasi siellä. Blogisi on piristävä!
Terkuin Tuuli
Mukava kuulla, että tämä piristää!
Lähetä kommentti