lauantai 11. tammikuuta 2025

Tunnustus

 

Tein tänään reki- ei kun ratikkaretken Hiedanrantaan, jonne kiskot nykyään ulottuvat. Kun ratikka kulki Näsijärven rantaan tehtyä tekosaarta pitkin mieleeni tulivat sellaiset paikkakunnat kuin Novosibirsk, Irkutsk tai Jakutia (en ole käynyt niistä yhdessäkään). Haaveilin joskus matkustavani Siperian rataa pitkin, mutta se tuskin on elinaikanani enää mahdollista. Kävelin takaisin kaupunkiin ratikkakiskojen viertä ja äkäinen tuuli kohteli kasvojani kaltoin. 

Minulla on huono omatunto. Sain väitöslahjaksi maalauksen, joka ei enää mahdu olohuoneen  seinälle. Vein teoksen lähellä sijaitsevaan taidekauppaan myytäväksi. Nyt se näyttää koristavan näyteikkunaa. Liikkeen omistava nainen tiesi kertoa, että tauluni maalannut taiteilija on jo iäkäs ja muistisairas. Mies on ollut kovin tuottelias, joten hänen taulujaan näkyy paljon huutokaupoissa. Hän on kyllä taitava ammattilainen ja opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa.

Maalaukseni on tehty sekatekniikalla. Siinä oli kullanväriset kehykset, jotka häikäisivät silmiäni, joten ostin ystäväni neuvosta askarteluliikkeestä maalia ja tupsutin kehykset sienellä hillitymmiksi. Tätä en viitsinyt kertoa naiselle, joka arveli kehysten olevan taiteilijan valitsemat. 

Minun olisi pitänyt varmaan neuvotella hinnasta. Ensin siitä menee 25 % alvia ja sitten viisi prosenttia jotain muuta ja sen jälkeen jäävästä voitosta liike ottaa puolet. Eihän tässä ole mitään järkeä. 

Taideliikkeen myyntiartikkelit hankitaan pääasiassa huutokaupoista tai perikunnat kantavat niitä sinne toiveikkaina. Valikoima on nätisti sanoen monipuolinen.

Tämmöinen huono ihminen minä olen. Taideteoksen ostaminen toiselle on riskipeliä. Olenhan toisaalta nauttinut maalauksesta  jo vuodesta 2008. 

11 kommenttia:

Teepussi kirjoitti...

Pidän tunnustuksestasi. Ensimmäisessä kappaleessa mieleesi tulee paikkoja, joihin joskus haaveilit matkustavasi. Enää et pääse, ja se, ettet pääse, ei ole sinusta kiinni.

Sitten siirryt potemaan huonoa omaatuntoa lahjataulusta, jonka olet vienyt taidekauppaan myytäväksi. Omien ansioittesi (väitös) johdosta joku muu valitsi sinulle taulun, josta oli ikään kuin velvollisuus pitää. Et sano suoraan, ettet pitänyt, mutta kyllähän tuo kehysten tupsuttelu vähän siihen suuntaan vihjaa.

Minusta on riemastuttavaa, ettei lahjataulu enää mahdu seinällesi. Iloitse äläkä pode huonoa omaatuntoa. Sinun seinäsi, sinun elämäsi.

Anonyymi kirjoitti...

Turha potea huonoa omaatuntoa. Omat kyllästyttäviksi muuttuneet tauluni laitoin ihan surutta kiertoon. Tilalle olen ostanut paljon hauskempia!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta molemmille!

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Taide on vaikea laji. Varsinkin kun ihmiset luulevat tuntevansa sinut ja sitten he ostavat....mitä mieleen juolahtaa. Toisaalta, hyviä improvisaatiohymyjä tulee harjoiteltua/harrastettua koska eihän ole soveliasta oksentaa...

Anonyymi kirjoitti...

Hauska yhteensattuma. Tein perjantai-iltana ratikkaretken saman suunnan päättärille ja takaisin.
Ict-ukkelin siski

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ratikka on kiva kulkuneuvo. Siitä olisi kyllä enemmän käytännön hyötyä itselle, jos se menisi Lielahden ostosalueelle. Mutta ilmeisesti oli halvempaa vetää se Hiedanrantaan, joka on sitä paitsi voimakkaasti kehittyvää aluetta. Näin olen ymmärtänyt.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

No ei tämä taulu sentään oksettava ollut. Olen tosi huono lahjojen ostaja.

Anonyymi kirjoitti...

Lauantai-iltana yhden taidekaupan ohi kulkiessani tuijotin tauluja ja yritin arvata, olisiko joku niistä ollut seinälläsi.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui allekirjoitus: Ict-ukkelin sisko

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sinulle pitäisi keksiä joku parempi nimi kuin Ict-ukkelin sisko.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, keksin lähiaikoina.