Junassa Salo-Turku välillä viereeni istui nuori nainen, joka kysyi luenko Kotimaa-lehteä. Vastasin etten lue. Naista oli haastateltu kyseiseen aviisiin ja hän oli huolissaan siitä, mitä oli tullut sanottua. Kuulostaa tutulta, minä olen huolissani kaikesta mitä on tullut sanottua ja kenelle tahansa. Lohdutin, että haastattelu meni varmasti loistavasti, ja että kyllä lukijat unohtavat nopeasti, jos edes huomaavat juttua. Vieruskaverini oletti, että olin tulossa Herättäjäjuhlilta, jotka järjestettiin Salossa. Sauli Niinistökin esiintyi tilaisuudessa.
Vierailin isäni ja toisen siskoni luona Salon seudulla. Siskolla ja hänen miehellään on koiranpentu (itse asiassa molempien siskojeni perheessä elää borderterrierin pentu). Ehkä minunkin pitää hankkia sellainen. Molemmat siskot perheineen asuvat omakotitalossa, minä keskellä kaupunkia kerrostalossa. Porraskäytävässäni liikkuu borderterrieri, joka suostuu nousemaan ja laskeutumaan portaita vain seinän puolelta.
Koiranomistajan piikki on auki vähän kuin puolustusvoimilla. Kaikenlaisia kalliita tarvikkeita löytyy, portaat on suljettu portilla, soittimet ja stereot aidattu. Pennun ateriat tarjoillaan tarkoitusta varten hankitusta pienestä matosta, jonka nukan joukosta se nuuhkii raksut esille.
Koira ilahtui joka kerran minut (tai kenet tahansa) nähdessään, ikään kuin olisimme olleet toisistamme eroon joutuneita rakastavaisia, jotka tapaisimme toisemme vuosia myöhemmin.
Otsikko Pentuilo on kaapattu kauppaketju Puuilolta, jonka tavarataloissa en ole käynyt koskaan.
1 kommentti:
Ystävälliseksi kasvatetussa koirassa parasta on se, ettei pentuilo koskaan lakkaa. Se kohtaa kotiväkensä muutaman tunnin eron jälkeen juuri noin kuin kuvailet, kuin kauan erossa olleet rakastavaiset tapaisivat jälleen, päivästä toiseen. Iloa voi myös pitkittää lässyttämällä koiralle vauvakielellä, häntä vispaa aina vain vauhdikkaammin. Hauska ilmiö sekin.
Lähetä kommentti