Saloa nimitettiin jossain lehdessä Suomen kirpputorikaupungiksi vai peräti kirpputoripääkaupungiksi. Ensin oli Nokia ja sitten tulivat kirpparit. Isäni asuu Salossa, joten oli mahdollista yhdistää sukulaisvierailu ja kirpputoriostokset.
Kävin poikani kanssa kahdella suurella kirpputorilla, joilla oli houkuttelevat nimet, Aaresaari ja Kirppis-Keidas. Kirppis-Keidas näyttää olevan hopeatilalla Suomen kirpputorien TOP-10 listalla.
P osti kaksi huomioliiviä (yhteensä euron), ulkovalosarjan (3.5 euroa), minä en ostanut mitään. Ulkovalosarjan toimivuutta ei testattu, mutta olihan se halpa ja oletettavasti myös toimiva.
Kirppis-Keidas oli siistimpi ja valoisampi kuin Aarresaari. Molemmilla kirppiksillä olisi voinut juoda pullakahvit.
Kierrätys on järkevää, mutta kuka on alunperin ostanut tämän kaiken roinan ja miksi? Palovaarallisen näköisiä lamppuja, polyesteristä valmistettuja vaatteita, puoliksi käytettyjä suihkuvaahtopulloja, matkamuistoja, kolhiintuneita kattiloita, huumorimukeja ja rumia huonekaluja. Optimistista hinnoittelua.
Myytävänä oli myös muovipusseihin pakattua paperitavaraa, vanhoja mainoksia, työtodistuksia ja muuta ryönää, jota löytyy iäkkäiden ihmisten lipastojen laatikoista. Kaikkea ei päässyt näkemään, sillä pussit oli suljettu teipillä ja päällä luki "sitä sun tätä". Paperiden pussittaminen on ollut melkoinen työmaa.
Kirpputorien tulevaisuus on taattu, ihmiset vanhenevat ja kuolevat ja jatkuvasti tyhjennetään jonkun sukulaisen koti, usein suuri omakotitalo, jossa on asuttu vuosikymmeniä.
Aina voi tehdä huippulöydön. Toisaalta tavarapaljous opettaa, että kannattaa miettiä pitkään, ennen kuin ostaa jonkun hauskan tuliaisen tai halvan vaatteen. Aina ei ole tullut mietittyä.
Kuva on otettu Aarresaaresta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti