Heräsin viideltä, enkä enää saanut unta, joten luin Merete Mazzarellan uutta päiväkirjamuotoista esseekirjaa nimeltä Nyt kun kirjoitan tätä. Hesarissakin mainittiin, että harva kirjailija saa julki päiväkirjojaan vuodesta toiseen. Merete Mazzarella saa. Mazzarella ei ole ihan tavallinen päiväkirjan rustaaja, sillä hän on laajasti lukenut akateeminen nainen, jonka pohdintoja lukee mielellään. Usein hänen kirjojaan lukiessaan oivaltaa jotakin. No ei kirja ihan aito päiväkirja ole vaan selvästi meille lukijoille kirjoitettu.
Mazzarellan uusimmasta kirjasta voi lukea hänen ja hänen miehensä arkielämästä: Mitä he syövät aamiaiseksi ja miten he päivittäin seisovat yhdellä jalalla ja katsovat ulos ikkunasta. Treenaavat tasapainoaan. He laskeutuvat joka päivä portaita alas ja sitten nousevat aina vintille saakka. Iäkäs isäni nousee kuntoilumielessä viidenteen kerrokseen, Mazzarella miehineen nousee seitsemänteen, mutta kirjailija onkin vasta 79-vuotias ja isäni sentään 95 vuotta vanha. Minä olen selvästi nuorempi kuin Mazzarella, joten lähden kohta kahvakuulajumppaan.
Sain taas Hylsyn ja se vei mielen matalaksi. Somessa eräs kirjailija kertoi olevansa alakuloinen. Hän on yksinäinen, läheisille on tapahtunut ikäviä asioita, eikä tämä pimeyskään varsinaisesti tilannetta paranna. Kirjailijan ystävä oli ehdottanut riman laskemista. Jos ei voi tällä hetkellä elää kasipuolen elämää, niin viitosen elämä voi olla ihan kelvollista. Minusta se oli hyvä neuvo. Aion kokeilla.
Kirjojen pitää myydä, minun kirjani eivät ole käyneet riittävästi kaupaksi. Merete Mazzarellan kirjat myyvät vuodesta toiseen, niitä myydään sekä ruotsiksi että suomeksi. Hän muuten kertoi olevansa kustantamonsa vanhin kirjailija.
Olen pohtinut kirjallisuutta ja päätynyt siihen, että nykyään kaunokirjallisuuden puolella julkaistaan dekkareita, historiallisia romaaneja, tunnustuskirjoja (joku trauma pitää olla), potentiaalisia Finlandia-palkintoehdokaskirjoja (niitä on vähiten) ja feel good- viihdekirjoja. Entäpä jos ei ole feel good-ihminen? Jos onkin feel bad -tyyppi. Eikö pahan mielen kirjoille löydy sijaa elleivät ne ole niitä Finlandia-palkintoehdokaskirjoja.
Kuvassa pullakahvit, joista on aina apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti