Kalliossa

Havaitsin kylpyhuoneessani vikkeläliikkeisen sokerioukan. Havainto johti suurimittaiseen kylpyhuonesiivoukseen. Luin toukkien olevan vaarattomia ja niiden hävittäminen lienee melko mahdotonta, sillä ne voivat pakata tavaransa ja siirtyä asunnosta toiseen. 

Sokeritoukat ovat onneksi äänettömiä. Talossani asuu myös ihmishäiriköitä, joiden häätäminen on kuulemma ollut sekin vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa. Häiriköt eivät onneksi asusta samassa rapussa.  

Neuloin villapaidan, jonka malli on leveä. Tein siitä ehkä liiankin laajan, molempiin kylkiin pullistuvat pussit, joissa voisi salakuljettaa useamman kartongin tupakkaa. 

Kävin viime viikolla kahdesti Helsingissä. Ensin kaverin pikkuruisessa yksiössä Kalliossa ja toisella kertaa siskon kanssa Ryhmäteatterissa katsomassa näytelmän Rosettan kivi. 

Kalliossa lienee Suomen suurin vintagemyymälätiheys. Ostin sähköjohdosta tehdyt korvakorut, sillä oli vaikea poistua pienestä myymälästä ostamatta mitään ja myyjä oli itse väkertänyt korut. 

Kävimme syömässä ravintolassa nimeltä Flät NO 14. Ravintola mainostaa mm. innovatiivisia pikkuannoksia. Ne tarjoiltiin teevadeilta. Ihan hyviä olivat. Pistäydyimme Sivukirjasto-nimisessä baarissa.  

Rosettan kivi oli pieni pettymys, sillä Ryhmäteatterin esityksiltä on tottunut odottamaan paljon. Näytelmä kertoi nimensä mukaisesti Rosettan kivestä. Kivi sijaitsee British Museumissa, mutta Egypti on vaatinut sitä itselleen. Britit ovat keränneet paljon tällaisia "matkamuistoja", ihan ilman lupaa.

Näytelmässä liikutaan 1800-luvulla, jolloin Rosettan kiven kyljen tekstin arvoitusta selvitettiin ja vuodessa 2022, jolloin British Museumissa kohtaavat suomalainen Kaino, joka tekee työtä tulkkina jouduttuaan pois professorin hommista ja anestesialääkäri Safiiya, joka on myös joutunut jättämään työnsä, mutta  eri syystä. Näytelmässä käsitellään kolonialismia ja monia muitakin tärkeitä aiheita, mutta jotenkin näytelmä tuntui vaisulta.  Yllättäen kyseessä on suomalainen näytelmäteksti ja sen ensiesitys, joka on tietysti hieno juttu. 

Söimme teatterin jälkeen kivassa ravintolassa nimeltä The Alley. Kolmen aterian menu maksoi 39 euroa ja ruokia sai jakaa. Saimme maistaa monenlaisia hyviä makuja. Tarjoilijat eivät puhuneet suomea, mutta eivät vaikuttaneet orjatyövoimalta (sitäkin maassamme tapahtuu esimerkkinä nepalilaisravintolat ja thaimaalaiset marjanpoimijat).  

Nyt aion pysytellä Tampereella, joka on hyvä paikka elää.