Ikkunasta näkyvässä surullisessa lehmuksessa sinnittelevät enää ne kaikkein sitkeimmät lehdet. Kohta nekin putoavat. Olen kaivanut kirkasvalolampun esille ja se säteilee tuikeaa valoaan. Ei tunnu virkistävän. Revin laastarin vasemman käden nimettömästä ja sormi aristaa kirjoittaessa.
Kävin tässä väillä teippaamassa sormen pään ja se helpottaa hieman. Eikö joissain rikosjutuissa höylätä roiston sormenpäiden iho, ettei rikollisen sormenjälkiä tunnistettaisi? Ainakin tomaattiveitsellä tehtynä se on todella epämiellyttävä toimenpide.
Olen ihmetellyt äärikristillisten piirien järkähtämätöntä Israel-rakkautta. Luin Terhi Törmälehdon romaanin He ovat suolaa ja valoa ja ymmärrän nyt jotenkin mihin tämä liittyy. Nämä kristityt uskovat että kun juutalaiset ovat palanneet Israeliin, Jeesus tulee takaisin maan päälle. Jokainen päivä voi olla Jeesuksen paluupäivä. Sitä odotetaan innokkaasti.
Romaani kertoo kahdesta naisesta: Susannasta, joka on perheellinen lääkäri ja Anusta, joka kaipaa rakkautta. Susanna jopa kustantaa eri puolille maailmaa asettuneiden juutalaisten muuttoja Israeliin. Anun usko on erilaisten enteiden etsintää. Välillä tekisi mieli huutaa, että oletteko te tosissanne. Kyllä he ovat.
He ovat suolaa ja valoa on vetävästi kirjoitettu, kappaleet ovat lyhyitä ja näkökulma vaihtuu. Luin romaanin nopeasti. Se on kirjoitettu ennen näitä viimeisimpiä tapahtumia, mutta ajankohtainen ja kiinnostava. Kiitos kirjailijalle siitä.
Joillekin ihmisille asiat ovat kummallisen selviä. Itselle asiat ovat aina olleet monimutkaisia ja suttuisia. On onneksi myös yksinkertaisia asioita, niitä joita voi mitata: Veden lämpötila oli eilen 9.3 astetta.
Kuva ei ole näkymä ikkunastani vaan Tammerkosken sillalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti