Tein ystävän kanssa pienen kulttuurimatkan Helsinkiin. Varasimme oikein hotellihuoneet, kun sattui löytymään hyvä tarjous. R:n hotellihuone oli siivoamaton, ja patjassa näkyi kellertävä kusiläiskä. R sai kaksi drinkkilippua ja yhden uuden huoneen.
Meni hetki, ennen kuin löysin kosketusnäppäimisen paneelin, jolla saattoi ohjata hotellihuoneen valaistusta. En kuulu hotelli-ihmisiin.
Sitten kulttuuriin: Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitetään Anneli Kannon ja Heini Tolan yhdessä kirjoittamaa näytelmää Jotuni. Näytelmän on ohjannut Heini Tola. Katsomo oli täysi ja me istuimme ensimmäisellä rivillä. R:n korviin sattui, kun näyttelijät huusivat, minä kestin huutamisen hyvin.
Näytelmän perusteella Maria Jotuni haaveili kirjailijan urasta eikä lapsiperhearjesta. Hänen tuleva miehensä Viljo Tarkiainen halusi itselleen Jotunin. Niinhän siinä sitten kävi, että Maria tuli raskaaksi ja joutui avioitumaan puisevan Tarkiaisen kanssa. Perheeseen syntyi vielä toinen lapsi, eivätkä olosuhteet olleet kirjoittamiselle suosiolliset, vaikka perheeseen hankittiin apulainen maalta. Tarkiainen ei viihtynyt kotona vaan töissä. Näytelmiä ja perheriitoja syntyi.
Tarkiainen korosti perheen sivistyneisyyttä, ja ulospäin kaiken piti näyttää hyvältä. Ruokapöydässä syötiin siivosti silakoita (muuhun ei ollut varaa), Tarkiainen piti monologejaan, eikä kenelläkään ollut hauskaa.
Jotunin kirjailijanuran vastoinkäymiset tuntuivat jotenkin tutuilta, vaikka en todellakaan vertaa itseäni Maria Jotuniin, joka on jättiläinen (näytelmässä sanottiin, että Jotuni tarkoittaa jättiläistä). Olen pelkkä puutarhatonttu hänen rinnallaan.
Väliajan jälkeen väkivalta ja mustasukkaisuus tulivat kuvioihin. Pieni kuiva huumori ja väkivallan esteettisyys huojensivat meitä katsojia.
Pidin näyttämöllisistä ratkaisuista, muusikosta, joka osallistui esitykseen muutenkin, videoista, tekstistä ja erinomaisista näyttelijöistä (Sari Puumalainen, Antti Pääkkönen, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen ja Anna Airola). Musiikista ja vähän näyttelemisestäkin vastasi Salla Markkanen.
Kannatti lähteä Helsinkiin. Kävin kolmessa taidemuseossakin, mutta niistä ehkä myöhemmin.
7 kommenttia:
Juuri lähdössä Helsinkiin kahden päivän taidereissulle. Kumpaankin päivään on kaavailtu kaksi isoa näyttelyä, ja tällä kertaa ei mitään ohjelmaa iltaan, koska epäilen, että illalla saattaa olla puhti poissa. Katsotaan, onko käyty samoissa näyttelyissä.
Meillä on Kansallisteatteriin liput Lauri Maijalan ohjaamaan Täällä Pohjantähden alla, pitkä, kahden väliajan näytelmä. Se on vasta joskus alkuvuodesta.
Tykkäisit varmasti Jotunistakin, mutta kaikkeen ei ehdi. Kävin Ateneumissa, Kiasmassa ja HAM:ssa. Kiasmassa olin käynyt aiemminkin, mutta Sarah Lucasin työt jäivät silloin näkemättä, Amos Rexin näyttelyn olen myös nähnyt.
Minä kävin Ateneumissa, Amos Rexissä, Hakaniemen huvilalla ja Meilahden Taidehallissa. Kiasmassa kävin vain ostamassa joulukortteja. Nähtävää siis jäi toiseenkin kertaan.
Illalla raahauduimme elokuviin, katottiin se Chuckin ihmeellinen elämä, josta sinäkin muistaakseni joskus kirjoitit. Kolmas osa (eli elokuvassa eka) oli jotenkin yhteensopimaton kahden muun kanssa. Se keskimmäisen osan tanssi oli upea.
Olette olleet kiitettävän ahkeria. Minäkin olisin halunnut nähdä ne valokuvat Hakasalmen huvilalla.
Maria Jotuni kirjoitti rankan jutun "Huojuva talo". Sillä on sikäli mielenkiintoinen tarina että se julkaistiin vasta postuumisti jokunen vuosikymmen jälkeenpäin, sillä lapset kävivät evakuoimassa teoksen ettei kukaan muu sitä löydä vielä silloin. Ja toinen taiteilija, Anna Eriksson (älkää naurako) on viitannut siihen lauluissaan, epäilen että hänkin on nähnyt tällaisen luonteen mitä M kuvaa aika läheltä. Joskus sain itse päähäni lukea tuota teosta koska sain törmätä pariin narsistiin harrastuksissa.
Edellisestä jäi pois allekirjoitus, Auvo T
Näytelmässä kerrottiin Huojuvasta talosta, jonka Jotuni lähetti kilpailuun, jossa se ei menestynyt. Teos julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.
Lähetä kommentti