Lurex-lumi

Istun Pieksämäen junassa, Pieksämäellä vaihdan Kuopion junaan. 

Junahenkilökunta ei puhu savon murretta, olen pettynyt, luotan asian korjaantuvan välillä Pieksämäki-Kuopio. Pieksämäen junassa ei ole ravintolavaunua, eikä kärry kierrä, mutta eväitä voi noutaa vaunusta neljä. En taida viitsiä.

Ajauduin tänä aamuna someväittelyyn lääkärien toiminnasta, vaikka olen vannonut, etten enää koskaan puolusta ammattikuntaani. En vaan jaksa. Olemme joidenkin silmissä ahneita paskiaisia. Jotkut varmaan ovatkin. 

Isäni oli aikoinaan sitä mieltä, että meteorologit ovat Suomen vihatuin ammattikunta. Ehkä ennustukset ovat parantuneet ja televisiometeorologit hymyilevät kivasti. En ole havainnut meteorologivihaa.

Ulkona paistaa aurinko, hanget kimaltavat kuin niille olisi levitelty lurexia ja saatan kuvitella askelten narinan hangella.  Uimapaikkani on jäätynyt melkein umpeen. Vesi on niin matalalla, että alin rappunen hädin tuskin peittyy. 

Juna seisoo Oriveden asemalla.  Juna ei enää jyskytä kulkiessaan. 

Luen romaanini taittovedoksia ja olen varma, ettei kukaan tykkää siitä.