Musiikkia iltapäivällä

Terminen syksy ei ole vielä edes saapunut (vuorokauden keskilämpötila ei ole laskenut alle kymmenen asteeen), mutta kulttuurisyksy tulee aina ajallaan. 

Faunien iltapäivä -konsertit ovat alkaneet Tampere-talon pienessä salissa. Pidän konserttisarjasta, sillä jokaisen teoksen taustoista kerrotaan ennen esitystä. En ymmärrä musiikista juuri mitään. 

Ensin Aleksi Mäkimattila esitti Peter Maxwell Daviesin käyrätorvibiisin. Jokaisen osan välissä  Mäkimattila irrotteli soittimestaan osia, valutti niihin kertynyttä nestettä lattialle ja ruuvasi osat paikoilleen. 

Seuraavaksi Katri Nikkanen (viulu) ja Raili Peltonen (piano) soittivat Sibeliusta. He näyttivät siskoksilta ja ovatkin sitä. 

Väliajan jälkeen lavalle tuli trio, Annaleena Jämsä (huilu), Simeon Overbeck (oboe) ja Hanna-Leena Savolainen (piano), soittamaan Madeleine Dringin musiikkia.  Säveltäjä kuulemma esitteli jossain itsensä ja kertoi tulevansa kuusta (naissäveltäjiä onkin melko vähän maan päällä). 

Viimeisenä lavalle kannettiin diskovalo,  ja soittamaan saapui Terapia Q -kvintetti (Lotta Laaksonen, István Szalay, Anna Korhonen, Maija Juuti, Janne Malinen) . He soittivat Aaron Jay Kernisin teoksen 100 Greatest Dance Hits. Teos on saanut innoituksensa vanhoista  televisiomainoksista, joissa kaupattiin halpoja hittikokoelmia. 

En voi sanoa kuuntelevani uudempaa taidemusiikkia kotona, mutta näin livenä se on kiinnostavaa. Onhan muusikoillekin vaihtelua niiden samojen säveltäjien veivaamiselle. Kyllä minä kestän. Ja olihan tässä Sibeliustakin, sävelsi kuulemma näitä pieniä teoksia rahan puutteessa.  

Faunien iltapäivä

Tampere talon pienessä salissa on 488 tuolia. Faunien iltapäivä -kamarimusiikkisarjan eilisessä konsertissa M istui sattumalta vasemmalla puolellani ja V:n vanhemmat oikealla. Sali oli melko täysi enkä tuntenut sieltä ketään muita.

Konserttien käsikirjoitukseen kuuluu teosten esittely, jossa intendentti (tällä kertaa varaintendentti) haastattelee muusikkoja. Pyhäinpäivän kunniaksi musiikki oli ehkä tavallista hartaampaa. Mukana oli pari uudempaa ja vanhempaa teosta.

Kalevi Ahon "Lamento kahdelle alttoviululle" on alunperin kirjoitettu kahdelle viululle ja myöhemmin säveltäjä teki tämän alttoviuluversion. Teos on sävelletty parikymppisenä kuolleen viulisti Sakari Laukolan hautajaisiin ja se soitettiin tuolloin Laukolan arkun ääressä. Tämän tiedon kuultuaan kokee musiikin ihan eri tavalla.

Johanna Erängön Erosion syntyi Islannissa residenssissä ja se oli taas nimetty hänen veljensä muistolle. Säveltäjä itse oli kuuntelemassa teostaan. Tieto Islannista toi mieleen puuttomat maisemat, turistilaumat ja kuumat lähteet. Islannissa ei muuten koskaan voi tietää onko jonkun lätäkön vesi kuumaa vai kylmää.

Päätän tähän tämän teosesittelyn vaikka kuulimme myös Prokofjeviä ja Mozartia, mutta heidät kaikki jo tietävätkin.  Mozartin käyrätorvikvintetosta tuli mieleen, että kuka on keksinyt vääntää torven moisille kiharoille. Eikö vähempikin olisi riittänyt.

Yllä kuva Kaarina Kaikkosen teoksesta, jonka löysin Tampere talon toisesta kerroksesta.

Tampereen synttärit

Tampere täyttää 240 vuotta, joten toivotan onnea viriilille kaupungille. Jos Tamperetta vertaa vaikka Roomaan, on kyse nuorukaisesta. Miksi miellän Tampereen maskuliiniseksi? Johtuuko se jääkiekosta vai Pate Mustajärvestä? Pariisi on feminiininen kaupunki. Helsinki muunsukupuolinen.

Synttärien kunniaksi pääsin ilmaiseksi Pyynikin näkötornin näköalatasanteelle (olisin muuten joutunut maksanmaan kaksi euroa, tiedän tosin että moni jättää lipun ostamatta, mutta minä olen rehellinen). Otin tuon sumuisen kuvan sieltä yläilmoista.

Kaupunki juhlii monin tavoin, Tammerkoskessa esitetään iltaisin näyttävä vesispektaakkeli, jossa vesipatsaat nousevat peräti 30 metriin ja taustalla soi mahtipontinen italialainen laulu (tai soi ainakin silloin kun minä sen näin ja kuulin, musiikki ilmeisesti vaihtelee esityksestä toiseen). Komeaa oli ja liikkeellä oli paljon lapsiperheitä, eikä tavallista lauantain bileväkeä.

Koskipuistoa kohti kävellessäni joku tyystin vieras nainen sanoi minulle "Taidetaan olla menossa samaan paikkaan." Moni tamperelainen oli menossa kosken rantaan, joten olisihan se ollut mahdollista. Kysyin mihin hän sitten oli menossa ja hän vastasi menevänsä Puutarhakatu kahdeksaan, jossa on Zarillo -niminen ruokapaikka. Kotiin palatessani kurkistin uteliaana ravintolan ikkunasta ja siellä se nainen istui iloisena pitkässä pöydässä, jonka ääressä oli ehkä noin viisitoista minulle täysin tuntematonta tyyppiä.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa Faunien iltapäivä -kamarimusiikkisarjaa kuuntelemassa. Ensin soitettiin Felix Mendelssohnin kipale kahdelle klarinetille ja pianolle. Mendelssohn sävelsi sen ruokapalkalla, joten sellaista on ollut taiteen teko jo 1800-luvulla.

Seuraavaksi esitettiin Frantisek Cernyn teos pianolle ja kontrabassolle. Tampereen filharmonian kontrabasisti Juha Kleemola oli suunnitellut soittavansa nelikielisellä soittimellaan, joka ei kuitenkaan tullut ajoissa korjauksesta, joten hän käytti viisikielistä soitinta, mutta vain kolmea kieltä. Kontrabasson soittaminen vaikuttaa ergonomisesti viheliäiseltä työltä.

Viimeisenä kuulimme Astor Piazzollan neliosaisen vuodenaikoja kuvaavan teoksen, jossa viulu oli korvattu klarinetilla. Muutoksia teokseen tarvittiin, jotain kaksoisääniä ei saa klarinetista (viulusta saa). Klarinetistin lisäksi teoksessa soitti pianisti ja sellisti.

Tampereen kaupunki voisi jotenkin huomioida miten tunnollisesti muistan aina tätä kaupunkia kehua vaikka savolainen olenkin. Onnea Tampere, tykkään sinusta!