Kirjallisuuden peili

Liwre 2024 kokous Lahdessa on lusittu.  Toivon, että altistuminen fiksujen ihmisten läheisyydelle tartuttaisi minuunkin viisauden.  Leviäväthän monet tauditkin suljetussa tilassa.

Liwre 2024 kokouksen teemana oli kirjallisuuden peili ja aiheesta kuultiin neljätoista hyvinkin erilaista alustusta.  Anneli Kanto sanoi puheensa alussa, että kirjailija kirjoittaa itsensä läpi ja lukija lukee itsensä läpi. No se sanottiin vähän monisanaisemmin ja hienommin. 

Unkarilainen Andrea Tompa mainitsi Gogolin: Älä syytä peiliä, jos jos naamasi on vino. Andrea Tompa muuten sanoi, että Unkarissa halutaan "suojella lapsia" vaikkapa erilaisten perhemuotojen näkemiseltä pakkaamalla moista haureutta sisältävä satukirja muovikelmuun. Sitä ei sitten  voi selailla kirjakaupassa, eikä turmellu. Epäilyttävää materiaalia ei saa myydä kahdensadan metrin säteellä kouluista (älkää muuten uskoko minua, sillä saatan muistaa tuon kaksisataa metriä väärin).

Ruotsalainen Anneli Jordahl (hän on kirjoittanut Kiven Seitsemästä veljeksestä version, jossa onkin  seitsemän siskosta) ihmetteli miksi hänen romaaneissaan on aina koiria ja lääkäreitä ja miksi romaanihenkilöt uivat lähivesistöissä. Mietin tietysti, mitkä asiat toistuvat omissa kirjoissani, joita on vain kolme, kaksi aikuisille ja yksi lapsille. Mummot, äidit, sairaudet, lääkärit, tyttäret ja siskot ainakin. Tekstissä, jota nyt kirjoitan on kissa kuten ensimmäisessä romaanissakin.  

Minun "festivaalipakettiini" kuuluivat yöpymiset ja ateriat.  Kaikki oli järjestetty erinomaisesti. 

Viimeisillä illallallisilla (eikö kuulostakin kohtalokkaalta) vegaaniannokseen kuului lautanen, jossa oli lähinnä raakoja juureksia ja pähkinöitä, kun muille tarjottiin kaikenlaisia herkuja. No onneksi saimme myös kaalikääryleitä. Jälkiruoaksi oli tarjolla littanaa rutikuivaa ruskeaa kakkua, ilman kuorrutusta, kun muut söivät vaaleanpunaista kermaunelmaa.  Jos olisin keliaakikko, olisin saanut muhkeaa suklaakakkua. Tunsin itseni askeetiksi, jota en suinkaan ole. 

Paljon jäi kertomatta. Suosittelen Liwre- tapahtumaa kirjallisuudesta kiinnostuneille. Alustukset, keskustelut, runo- ja proosaluennat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.

Coffee with buns

Liwre 2024 -kirjailijakokoukseen piti laatia esittely itsestään. Vetäisin sen jonain iltana ennen nukkumaan menoa. Koska kirjallisesta CV:stä olisi tullut tynkä, lisäsin perään harrastukseni,  liikunnan, kulttuurin ja perään vielä trendikkään vapaa-ajan toimintani, pullakahvit. Luulin, etten törmäisi tekstiin enää koskaan. 

Kokoukseen ilmoittautuessani sain kangaskassin, joka sisälsi lehtisen, johon oli painettu kaikkien kirjailijaosanottajien kirjoittamat esittelyt, ja ne oli käännetty englanniksi. Pullakahveistani oli tullut "Coffee with buns". 

Olemme saaneet kuunnella fiksuja kirjailijaesiintyjiä, jotka lukevat valmiiksi kirjoittamansa tekstit kokouksen teemasta "Kirjallisuuden peili". On ollut todella mielenkiintoista kuulla eri näkökulmia tuosta peilistä. Vaikka tekstit on luettu paperilta, ne eivät ole kuulostaneet puisevitla. Päinvastoin.

Kokoussalin takaosassa ahertaa kaksi kääntäjää. Kokouksen kielet ovat suomi ja englanti, joten itse en ole varsinaisesti tulkkausta tarvinnut, mutta suomea taitamattomille se on ollut tarpeen. Tulkit ovat käsittämättömän taitavia, sillä ei koskaan voi tietää, mihin keskustelu karkaa.

Tämä on nyt ihan sivuseikka: Harry Salmenniemi puhui mm. autofiktiivisesta romaanistaan Sydänhämärä.  Kirjan päähenkilö käy vakavasti sairaan lapsensa luona sairaalassa. Huoneessa ei ole naulaa, johon kävijä voisi ripustaa ulkovaatteet. 

Kuulosti niin tutulta. Jouduin kerran anomaan vaatenaulaa vastaanottohuoneen seinään. Tuollaiset puutteet huomataan vasta, kun sitä naulaa tarvitaan ja luultavimmin sen vaatenaulan poraaminen seinään pitää tilata sähköisesti, eikä se ole mikään kaikkein kiireisin tehtävä. Saattaa kulua tovi, ennen kuin kyseinen naula/koukku on seinässä. 

Ludmila Ulitskaja ei ikävä kyllä päässyt paikalle sairauden vuoksi, mutta hänenkin tekstinsä luettiin. Venäjällä kirjailijat ovat aina olleet vaarassa joutua vankilaan, jos eivät ole miellyttäneet vallanpitäjiä. Ulitskaja jäi nuorena kiinni kielletyn kirjallisuuden hallussapidosta ja kertoi tekstissään, että hänelle kävi hyvin. Hänet  (vain) irtisanottiin työstään.  Tällä hetkellä kirjailija asuu Berliinissä.

Meillä suurin vaara on, ettei kirjaa julkaista, huomata, osteta tai se saa huonot kritiikit. En uskaltaisi kirjoittaa sanaakaan, jos asuisin Venäjällä.  Tuskin minun sanojani siellä kaivattaisiinkaan.