Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pekka Kytömäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pekka Kytömäki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. huhtikuuta 2026

Teeskentelen kevätihmistä

 

Joudun näyttelemään, että kevät on ihana asia. Kuulun siihen pieneen vähän ymmärrystä saavaan ihmisjoukkoon, jolle kevät merkitsee lievää alakuloa. Minäkin sanon ihan varmuuden vuoksi "Ihana auringonpaiste" etten erottuisi joukosta. Teeskentelen kevätihmistä. 

Tilannetta ei helpota kirjan julkaisun jälkeinen tyhjyyden tunne. Se etteivät kaikki huomaa kirjaa ja vaikka huomaisivatkin, eivät sano mitään. Vähän kuin naamassa olisi joku kamala tahra, mutta kukaan ei viitsi huomauttaa siitä. 

Olen saanut ihanaa palautetta, mutta palautteen nostava vaikutus jää lyhytkestoiseksi. Uskon positiiviseen palautteeseen enemmän kuin negatiiviseen. Palkitseminen toimii koirien koulutuksessakin. Sanomalehtikritiikit ovat sitten eri juttu. Huonokin Hesarin kritiikki parantaa kirjan asemaa. En tietenkään edes odota sanomalehtikritiikkejä. Ensimmäisen romaanin kohdalla niitä odotin ja sainkin. 

Kävin eilen Lukulaarissa kuuntelemassa kolmea erilaista runoilijaa, Anna Elina Isoaroa, Pekka Kytömäkeä ja Mikko Nenosta. Kuulijoita oli vain kourallinen. Runoilijat esiintyivät silti täysillä ja tilaisuudesta jäi hyvä mieli. On hienoa, että runoja julkaistaan, vaikka niiden kirjoittaminen ja julkaiseminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. 

Ostin Anna Elina Isoaron ihanan lastenrunokirjan, josta löytyy mm. runo Seitsemästä nettiriippuvaisesta veljeksestä. En jaksanut kopioida sitä, joten tässä tämmöinen pieni runo. Runo on selvästi tarkoitettu minunlaisilleni kännykkäriippuvaisille. Kaikki kirjan runot eivät ole todellakaan opettavaisia, vaikka tämä on:

Kännykän takapuolella / höystetty insinöörin huolella / merkitty pinkillä nuolella: / VAROITUS! /

Jos hiplaat liikaa ruutua / silmät voivat puutua / ja tahmaantua näyttö. / Siis muista kohtuukäyttö! 

P.S. Kuva on otettu runoillasta. Olen saanut lastenrunon julkaisuun runoilijan luvan.  


 

 

 

torstai 4. joulukuuta 2025

Joulukalenterin 4. luukku


Tänä aamuna joulukalenterini taso nousee, sillä tarjoilen teille Pekka Kytömäen joulupalindromeja. 

Lukuohje: Lue palindromi ensin alusta loppuun perheellesi, kotieläimillesi tai olohuoneen seinälle, jonka jälkeen suosittelen sinua kääntämään selkäsi yleisölle ja lukemaan palindromit lopusta alkuun.  

Aatto, kuusi./ Siis äitiäsi/ isi suukottaa. 

Uupuva,/ haali paketit,/ eka pilaa havupuu.

Tee latu,/ ihannejoulu./ Ojenna hiutaleet.  

Palindromit ovat kirjoista Aattelu rulettaa (Aviador 2018) ja Sytytys (Aviador 2020).

Huomasitte varmaan, että kirjojen nimetkin ovat palindromeja. Suosittelen muutenkin Pekka Kytömäen runokirjoja! 

Kurssikaverini harrasti aikoinaan palindromeja, nyt hän rustaa niitä pilven reunalla. Tämä on jäänyt mieleeni: Neulo taas, saat oluen. 

Nyt viimeistään kannattaa aloittaa joulusiivous. Kiillota jouluhopeat! 

 

lauantai 26. elokuuta 2023

"Kirja ei kuluta vaan lataa akkuja"

Olen käynyt pariin otteeseen läpi Kuuran ja isomummon taittovedokset. Olen miettinyt muun muassa syödäänkö jugurttia, jogurttia vai jukurttia. 

Saan tänään loppuun Ali Smithin loistavan vuodenaikasarjan: Syksy, Talvi, Kevät ja Kesä. Vuodenaikaromaaneissa leikitään sanoilla ja kielellä. Kirjat kertovat brexitin ajan Englannista ja maahanmuuttajien kohtelusta. Ihmisistä, joiden tiet risteävät. Romaanit on suomentanut taitava Kristiina Drews. Suomentajalle voisi antaa näistä jonkun palkinnon. On haikeaa jättää Ali Smith. 

Koska kinttunit on kipeä, olen pakollisessa lenkkikiellossa. Lähdin siis uimahalliin. Uimahallikäynti helpotti nykytouhun aiheuttamaa levottomuutta. Tutkitustikin liikunta auttaa alakuloon. Minusta maailma on nyt sellainen, etten oikein löydä mitään syytä hurrata.

Peruin Saarenmaan matkan jalkateräongelmieni vuoksi. 

Pääsin eilen kiirevastaanotolle ja sieltä suoraan röntgeniin. Näytin kerran eräälle potilaalle hänen nivelkuviaan, ja sanoin niitä kauniiksi, ja se huvitti häntä. Katsoin omat kuvani myös itse, ja niveleni ovat totisesti kauniit. Kenties kauneinta mitä minussa on.

Tein ilmoituksen vakuutusyhtiöön, etten pysty lähtemään matkalle ja korvauspäätös tuli parissa tunnissa. Rahalliset vaatimukseni olivat minimaaliset siihen nähden mitä olen vakuutusyhtiölle viimeisen parinkymmenen vuoden mittaan maksanut. 

Luin Pekka Kytömäen runokokoelman Historian pienmiehiä (ihana kirjan nimi!). Kytömäki on kirjoittanut aiemmin mm. palidromirunoja. Pienmiehissä ei käytetä palindromimuotoa. Runot ovat melko arkisia, pieniä ja aforistisia. Niistä selviää ilman googlea. Suosittelen Kytömäen runoja lukijoille, jotka pelkäävät runoja. Nämä eivät pure.

En kopioi runoja tekijänoikeussyistä, mutta nappasin yhden runon keskeltä tähän aamuun osuvan ajatuksen:  "Kirja ei kuluta vaan lataa akkuja".