Rednose Company, Mieletön (Tampereen teatterikesä)

 

Tampere-talon Pienessä salissa esitettiin eilen Rednose Companyn näytelmä Mieletön osana Tampereen teatterikesän ohjelmistoa. Olin jo aiemmin nähnyt Rednose Companyn tuotannot Aleksis Kivi, joka perustuu Aleksis Kiven elämään ja hänen romaaniinsa Seitsemän veljestä ja Don Quijote, jossa kerrotaan Miguel de Cervantesin elämästä ja hänen möhkälemäisestä romaanistaan. Mieletön mukailee Siddharthan tarinaa Herman Hessen samannimisen 1922 julkaistun romaanin pohjalta. 

Ensimmäinen kohtaamiseni Rednose Companyn kanssa oli puhdas rakastuminen. On vaikea rakastua aina samaan henkilöönkin, saati teatteriin, joten tämä kokemus jäi laimeammaksi, mutta kyllä osa viehätyksestä oli säilynyt.

Herman Hesse on tuttu kirjailija, sillä lukioaikaan hänen tuotantonsa lukeminen oli muodikasta, ja olen aina kulkenut muodin mukana. Silloin vielä kuvittelin olevani fiksu, myöhemmin moinen painolasti on pudonnut hartioiltani. Siddharthan elämäntarina ja lopun valaistuminen oli painettu ohjelmalehtiseen, joten romaania ei ole pakko lukea etukäteen.  Valaistumisen voi kokea ilman etukäteisvalmistautumista.

Aiemmissa Rednose Companyn esityksissä on heilunut kaksi miestä, tällä kertaa näimme lavalla kaksi naispuolista klovnia (Amira Khalifa ja Nora Raikamo), Aleksis Kivi -näytelmän esityksessä musiikista huolehti Avanti, nyt Jussu Pöyhönen. 

Näytelmä ei kertonut vain Siddharthan tarinaa, vaan siinä puhuttiin mm. äidin väsymyksestä, vaihdevuosista, meditaatiosta ja vähän maailmanmenostakin. Kovnit ottivat sopivasti kontaktia yleisöön ja Jussu Pöyhönen laulattikin meitä. Musiikki oli hienoa ja näyttelijät sekä Pöyhönen lauloivat hyvin. Huumori tuntui kesäillan lämpöiseltä ja pehmeältä iholla.  Tampere-talosta poistuessamme satoi, vaikka ei pitänyt.

Rednose Company kannattaa nähdä vähintään kerran elämässä ja se on mahdollista, sillä esitykset kiertävät Suomea ristiin rastiin. Tämänkin esityksen aikana saattoi joku varmasti kokea rakastumisen, valaistumisen tai edes pienen katharsiksen. 

Kuva: Ekku Raikamo, Tampereen teatterikesä

Raportti

Olen viimeisen päivityksen jälkeen käynyt teatterissa (Rednose Companyn Don Quijote) ja sen jälkeen viinillä Teatterinkulman ravintolassa, kuntosalilla, Sara Hildenin taidemuseossa ja kahdesti tekstipajasssa (toisen tekstipajan jälkeen viinillä Konttorissa).  Viherkasvini on menehtynyt.

Eilisessä tekstipajassa käsiteltiin oman kässärini alkua. Tämä herätti horrostavan tekstin kuplimaan kuin jääkaapista lämpimään otetun ja ruokitun taikinajuuren.  Sain vielä tänäkin aamuna uusia ideoita. Tämä tarkoittaa sitä, että pitäisi tehdä jotain. 

Rednose Company oli taas ihana. "Luimme" aikoinaan lukupiirissä Don Quijoten, joka lienee ensimmäinen eurooppalainen romaani (ainakin espanjalaisten mielestä). Miguel de Cervantes on espanjalaisten Aleksis Kivi ja Don Quijote Seitsemän veljestä, mutta huomattavasti tylsempi ja varhaisempi teos (anteeksi espanjalaiset, nämä ovat omia tulkintojani).

Romaani on todella puuduttava, yli tuhatsivuinen, eikä oikein etene mihinkään, joten lukematta jäi. 

Nämä Rednose Companyn tyypit tekivät siitä mahtavan karnevaalin, jossa yhdistettiin nykyaikaa ja historiaa. Musiikkia, klovneriaa, naurua ja osaavat nuo tyypit tarvittaessa liikuttaakin. Ei liene sattumaa, että yksi heidän näytelmistään on nimeltään Aleksis Kivi (se kannattaa myös ehdottomasti nähdä). 

Sara Hildenillä on esillä museon omia kokoelmia, ulkomaista taidetta.  

Ylimpänä kuva Sara Hildenin suosikkimaalauksesta (Paul Delvaux, Kesä vuodelta 1938). Kerrotaan, että Hilden halusi aina museolla vieraillessaan nähdä maalauksen. 

Seinällä roikkuu myös yksi museon aarteista Francis Baconin maalaus, Kaksoistutkielma George Dyerin muotokuvaa varten vuodelta 1968. Dyer oli pikkurikollinen ja taidemaalarin rakastettu. Alkoholisoitunut Bacon teki itsemurhan 1971. Sara Hilden istui kerran illallispöydässä miehen vieressä ja kuvasi tätä hiljaiseksi ja miellyttäväksi mieheksi. 

Nyt on ryhdyttävä kirjoitustöihin. 

Kuvat: Jussi Koivunen