Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjalahja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjalahja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. joulukuuta 2025

Joulukalenterin 2. luukku


Olemme jo riittävän turvavälin päässä marraskuusta, eikä onneksi enää ole vaaraa tipahtaa marraskuukuoppaan. Tosin marraskuu ei ollut erityisen synkkä. Aurinko valaisi Helsinki-Vantaalla noin 30 tuntia, vähiten aurinkoa nähtiin marraskuussa 1974, jolloin aurinko näyttäytyi 5.4 tunnin ajan kertoo Hesari. Miettikääpä sitä!

Lapsena sain joka joulu kirjalahjan ja myöhemmin äiti osti minulle jouluisin Finladia-palkitun romaanin. Enää kirjalahjat eivät ole itsestäänselvyys. 

Metso-kirjastossa minut pysäytti Aamulehden toimittaja ja kysyi minkä kirjan haluaisin joululahjaksi. Menin hetkeksi nurkan taakse miettimään ja sanoin sitten haluavani Claire Keeganin viimeksi suomennetun  kirjan Aivan viime hetkellä -Kertomuksia naisista ja miehistä.  Hän kysyi miksi ja sanoin, että kirjailijan kaksi aiemmin suomennettua romaania olivat olleet ihania. IHANIA! Noloa! 

Toimittaja sanoi, ettei lue kirjoja vaan kuuntelee äänikirjoja. Tuntuu oudolta, ettei toimittaja lue vaan kuuntelee. Juttu, johon siis haastateltiin satunnaisia ohikulkijoita, saattaa olla jo Aamulehdessä. Otettiin kuvakin, vaikka hiukseni olivat lätässä.  Minulle ei tule Aamulehteä vaan Hesari.

Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi pitänyt haluta lahjaksi jonkun suomalaiskirjailijan uutuutta tai peräti runokirjaa, sillä runot painuvat aina myyntitilastojen pohjimmaisiksi.  Se on myöhäistä nyt. 

Kirja on hyvä lahja ja melkein kaikesta selviää häpeällä.  

maanantai 16. joulukuuta 2019

Lukupiirin pikkujoulut

Toimin eilisen lukupiiritapaamisen emäntänä. Lukupiiriimme kuuluu seitsemän naista ja tapaamme parin kuukauden välein, joten yleensä saan nauttia toisten tekemistä herkuista. Kärsin matalasta emäntäitsetunnosta, joten stressaan aina kelpaavatko laittamani eväät muille. Hyvin meni ja sain kehuja (kaikkia kehutaan). Olin itse lopulta tyytyväinen, mikä on tärkeintä.

Tapaaminen sujuu näin: istutaan pöytään, pölistään, ryhdistäydytään, jokainen saa vuorollaan kommentoida luettavana ollutta romaania, jonka jälkeen huudamme kaikki yhteen ääneen.

Luimme (moni kuunteli) Edouart Louisin (anteeksi, en osaa tehdä E:n päälle kuuluvaa keikistelevää hattua) esikoisromaanin Ei enää Eddy. Pidimme rankasta romaanista  yksimielisesti vaikka välillä mielipiteet menevät sopivasti ristiin.  Keskustelua huono-osaisuudesta, väkivallasta, sukupuolesta ja homoseksuaalien kaltoinkohtelusta riitti.

Romaani oli lukupiirikirjana huippuluokkaa, se herätti tunteita, eikä ollut liian hankala tai paksu (Don Quijote jäi monelta aikoinaan lukematta ja tuolla se odottaa kirjahyllyssä, että tarvitaan kasvipainoa).  Jos kirja jää puoliväliin niin keskustelu siirtyy helposti muihin aiheisiin.

Vietimme samalla pikkujouluja ja jaoimme kirjalahjat. Tänään tapaan kirjoitusporukan ja taas tarvitaan kirjalahja, teemana tällä kertaa on kaunis kirja (vuosittain muuten valitaan sellainenkin, viime vuonna palkinnon sai Kimmo Oksasen ja Heidi Piiroisen Ohikuljetut -Erään kerjäläisperheen tarina, WSOY). Pirkkalaiskirjailijoidenkin pikkujouluissa vaihdettiin kirjalahjat. Ei se mitään, sillä kirja on erinomainen lahja.