Älä juo mustetta

Ostin tulostimen, jonka ohjeista ymmärsin ensi näkemältä vain "Älä juo mustetta" (olisi kovin tehnyt mieli maistaa tuota mustaa taikajuomaa). Asensin lopulta kuitenkin printterin ihan itse ja tulostin kokeeksi yhden tekstin. Ihailen ja haistelen täydellistä tulostettani, joka ei tuoksu muinaisilta koulun monisteilta.

Kirjoitan, sillä haluan ihmisten pitävän minusta. Jos lukijat pitävät teksteistäni, niin he tykkäävät myös minusta, jos taas eivät, niin silloin he vihaavat meikäläistä. Näin olen päättänyt.

Kuitenkin kelpo ihminen voi kirjoittaa kamalia kirjoja ja inhottava paskiainen saattaa suoltaa kirjallisuuden klassikoita.

Tässä vaiheessa on vaikea vastaanottaa kritiikkiä (vaikka nythän se kuuluu asiaan) vaan kaikki negatiivinen palaute ahdistaa. Kirjoittaessani olen iloinen neuvoista, eikä mikään mitä olen kirjoittanut ole niin pyhää, ettei sitä voisi muuttaa tai poistaa. Nyt kun kaikki on jo painettu ja kansien väliin vangittu, eikä mitään ole enää tehtävissä, asia on hankalampi. Kirjailijuuteen (kai kahden julkaistun romaanin jälkeen saa nimittää itseään kirjailijaksi tai vaikka kevytkirjailijaksi, onhan kevytlevitteitäkin) liittyy riemua, mutta myös hylkäämisiä, paniikkia, kiukkua ja ahdistusta. 

Voi kunpa voisin palata siihen viattomuuden tilaan, joka vallitsi ennen romaanin julkaisua.